Työttömyyden lasku hidastunut, mutta pitkäaikaistyöttömiä aiempaa vähemmän Pohjois-Pohjanmaalla
Avoimia työpaikkoja on Pohjois-Pohjanmaalla ollut hyvin tarjolla tänä syksynä. Lokakuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella ilmoitettiin avoimeksi 6 200 uutta työpaikkaa - kaikkiaan maakunnassa oli kuukauden aikana tarjolla 12 200 avointa työpaikkaa. Uusia työpaikkoja ilmoitettiin lokakuun aikana 35 % enemmän kuin vuosi sitten ja lisääntynyt tarjonta on todettavissa useissa kunnissa eri puolella maakuntaa. Eniten uusia työpaikkoja oli myyntialalla, hoitoalalla sekä rakennus- ja ravintola-aloilla.
Lokakuun lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta (työttömyysaste) oli Pohjois-Pohjanmaalla 10,0 %. Koko maassa työttömyysaste oli 9,8 %. Suhteellinen työttömyys vaihtelee suuresti maakunnan sisällä. Lokakuun lopussa alhaisin työttömyysaste oli Pyhännällä (5,0 %) ja korkein Vaalassa (13,6 %). Oulussa työttömyysaste oli 11,4 %.
Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli lokakuun lopussa 2 500, mikä on 1 300 vähemmän kuin tämän vuoden tammikuussa ja 750 vähemmän kuin vuosi sitten. Yli 50-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä oli lokakuun lopussa 6 500, mikä on reilu 1 300 vähemmän kuin tammikuussa ja 700 vähemmän kuin vuosi sitten. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä on vähentynyt kuukausittain tänä syksynä - lokakuun lopussa heitä oli maakunnassa 7 400. Elo-lokakuun välillä vähintään vuoden työttömänä olleiden määrä on alentunut yli 500 hengellä. Yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrässä ei ole tapahtunut vielä laskua – lokakuun lopussa heitä oli 3 300.
Työllistymistä edistetään eri palvelumuodoin. Lokakuun lopussa TE-hallinnon eri palveluissa oli yhteensä 7 500 osallistujaa. Eniten osallistujia oli koulutuksessa: omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli 1 900 henkilöä ja työvoimakoulutuksessa oli 1 400 opiskelijaa. Työllistettynä yksityiselle ja julkiselle sektorille oli yhteensä 2 000 henkilöä ja kuntouttavassa työtoiminnassa osallistujia oli 1 450. Lisäksi työ- ja koulutuskokeiluissa, vuorotteluvapaasijaisena sekä työnhaku- ja uravalmennuksessa oli yhteensä 750 osallistujaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Pirjo Hyrkäs (tilastot), 0295 038 061
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto:
johtaja Maire Mäki, 0295 056 800
palvelujohtaja Pirjo Juntunen, 0295 056 596
palvelujohtaja Mari Tuomikoski, 0295 056 801
palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, 0295 056 713
s-posti: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusVeteraanikatu 1
90130 Oulu
0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:06:43 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Valtatien 20 parantaminen välillä Korvenkylä–Kiiminki: yleissuunnitelmavaiheen viimeinen yleisötilaisuus 4.12.27.11.2025 09:29:23 EET | Tiedote
Valtatien 20 Korvenkylän ja Kiimingin välisen osuuden yleissuunnitelman laatiminen on edennyt loppusuoralle. Viimeistelyvaiheessa oleva yleissuunnitelmaluonnos esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Oulussa.
Työttömiä edellistä kuukautta enemmän Pohjois-Pohjanmaalla25.11.2025 08:03:52 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli lokakuun lopussa noin 23 100 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 300 henkeä (+6 %) enemmän kuin vuosi sitten. Syyskuusta työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi noin 700 henkilöllä. Matalasuhdanne pitää maakuntaa edelleen otteessaan - selkeä talouskäänne on epätodennäköinen vielä lähikuukausien aikana. Työnantajilla ei ole merkittävää tarvetta tai mahdollisuutta rekrytoida, ja tämä näkyy alhaisena työpaikkatarjontana verrattuna aiempaan.
Pohjois-Pohjanmaan työvoimabarometrituloksissa positiivisia näkymiä teknologiateollisuudessa14.11.2025 12:01:53 EET | Tiedote
Työvoimabarometrin tuloksia on julkistettu sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Työvoimabarometrissa arvioidaan työvoima- ja osaamistarpeita työmarkkinoiden kohtaannon näkökulmasta noin vuoden päähän. Pohjois-Pohjanmaalla arvioitiin tänä syksynä kolme toimialaa eli sosiaali- ja terveysala, teknologiateollisuus ja -palvelut sekä liiketoiminta ja hallinto. ELY-keskuksen järjestämissä tilaisuuksissa koottiin ko. toimialojen lisäksi myös arvioita elinkeinoelämän yleisistä näkymistä.
Nokia Oyj:lle suojelualue Kuusamoon11.11.2025 09:01:10 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on perustanut Kuusamoon Nokia Oyj:n hakemuksesta noin 31 hehtaarin suuruisen Riekamojärven–Juumansuon suojelualueen yhtiön omistamalle kiinteistölle. Perustettu suojelualue sijaitsee Riekamojärven ja Juuman–Käylän välisen maantien välissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme