Työvoimatiekartta täsmentää kuvaa työvoimapulan ja kohtaanto-ongelmien syistä

Työvoimakapeikkoihin liittyvät ala- ja aluekohtaiset tulokset ja tiekarttatyössä mukana olleiden toimialaryhmien esittämät ratkaisuehdotukset on koottu yhteen Työvoiman saatavuus, työvoimapula ja kohtaanto-ongelmat 2022 -raporttiin, joka on julkaistu 16.1.2023 työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla (tem.fi/tyovoimatiekartat). Hankkeessa kehitetty tietopohja on myös julkaistu sivuilla avoimen datan -periaatteella vapaasti hyödynnettäväksi.
Satakunnassa työvoimapulaa on erityisesti sote-alan ammattilaisista sekä eri alojen prosessityöntekijöistä
Työvoimatiekartta-hankkeen tulosten mukaan Satakunnassa työvoimapula keskittyy erilaisiin prosessityöntekijöihin sekä sote-alan ammatteihin. Eniten työvoimapulaa on ammateissa elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät ja sairaanhoitajat. Pulaa on myös esimerkiksi sähkötekniikan erityisasiantuntijoista. Kohtaanto-ongelmia, jolloin sekä avoimia paikkoja että työttömiä työnhakijoita on ammatissa tavallista enemmän, taas on eniten ammatissa mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat. Myös useammissa rakennusalan sekä majoitus-, ravitsemis- ja matkailupalvelut-alojen ammateissa, kuten rakennusalan avustavat työntekijät ja tarjoilijat, on kohtaanto-ongelmia. Eniten ylitarjontaa on tulosten mukaan ammateissa yleissihteerit ja myyjät.
Osaajapulaan ei ole yksinkertaisia ratkaisuja
Työvoimakapeikkojen syyt ja ratkaisut vaihtelevat alalta ja alueelta toiselle. Työvoiman saatavuutta voisi kuitenkin helpottaa erityisesti toimilla, jotka vauhdittavat työvoiman siirtymiä ylitarjonta-ammateista työvoimapula-ammatteihin. Myös työvoiman alueellisen liikkuvuuden lisääminen, työnvälityksen tehostaminen, työnhakijoiden työkyvyn ja osaamisen tukeminen ja kansainvälinen rekrytointi nähdään keinoina helpottaa työvoiman saatavuutta ammateissa, joissa koetaan työvoimapulaa tai kohtaanto-ongelmia. Työttömät etsivät usein ensisijaisesti kokoaikaista, pidempiaikaista työtä. Myös palkkaustaso vaikuttaa merkittävästi mahdollisuuksiin muuttaa työn perässä.
- Kohtaanto-ongelmiin on harvoin helppoja ratkaisuja. Sote-alan ammattilaisista lähihoitajia on Satakunnassa työttömänä samanaikaisesti runsas 200, vaikka heistä on kova kysyntä työmarkkinoilla. Ilmiön taustalla voi olla monia syitä, esim. ammatinvaihtotoiveita, epätyypillisiä työsuhteita tai työkykyyn liittyviä tekijöitä, Satakunnan ELY-keskuksen ylijohtaja Marja Karvonen toteaa.
- Satakunnassa on ylitarjontaa mm. yleissihteereistä. Sote-alalla on viime aikoina tuotu myös esiin tarve sujuvoittaa lääkärien ja sairaanhoitajien työtä lisäämällä avustavaa henkilöstöä, jotta lääkärit ja sairaanhoitajat voisivat keskittyä paremmin ydintehtäviinsä. Alueellisesti on tärkeää analysoida kohtaanto-ongelmien juurisyitä ja miettiä esim. koulutusratkaisuja yhdessä TE-hallinnon, työnantajien ja koulutusorganisaatioiden kanssa.
Paikkoja auki, etsitään tekijät! -kiertue Porissa 30.1.2023
Työvoiman saatavuus, työvoimapula ja kohtaanto-ongelmat vuonna 2022 -raportin Satakunnan maakunnan tuloksista keskustellaan Porissa maanantaina 30. tammikuuta. Työministeri Tuula Haatainen ja työ- ja elinkeinoministeriön asiantuntijat tulevat Paikkoja auki, etsitään tekijät!- kiertueella Poriin kertomaan Työvoimatiekartta-hankkeen tärkeimmistä Satakunnan maakunnan tuloksista. Omia ratkaisujaan pääsevät esittelemään myös yritysten, kaupunkien ja kuntien sekä koulutuslaitosten edustajat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus, p. 0295 022 111
Työmarkkina-asiantuntija Hannu Ahvenjärvi, Satakunnan ELY-keskus, p. 0295 022 114
Alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 0295 047 474
Erityisasiantuntija Liisa Larja, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 0295 047 036
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Yrjönkatu 20
28100 Pori
0295 022 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-satakunta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Satakunnan ELY-keskus
Satakunnan lähiajan talous- ja työllisyysnäkymät ovat vaisut25.5.2023 09:37:53 EEST | Tiedote
Voimakkaimman kasvun aika Satakunnan taloudessa näyttää olevan ohi, eikä elinkeinoelämän ja yritystoiminnan tilanteen odoteta seuraavan puolen vuoden aikana paranevan. Myös työttömyyden lasku on pysähtynyt. Satakunnan elinkeinoelämän ja työmarkkinoiden näkymiä on arvioitu kevään Alueelliset kehitysnäkymät -raportissa.
Satakunnassa 8 350 työtöntä työnhakijaa huhtikuussa24.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Satakunnassa oli huhtikuun lopussa 8 350 työtöntä työnhakijaa, mikä on noin 110 henkeä (1,4 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kuukautta aiemmasta työttömien määrä väheni 530 hengellä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli huhtikuussa 8,7 %.
Satakunnassa 8 880 työnhakijaa maaliskuussa26.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Satakunnassa oli maaliskuun lopussa 8 880 työtöntä työnhakijaa, mikä on noin 90 henkeä (1,0 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kuukautta aiemmasta työttömien määrä väheni 370 hengellä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli maaliskuussa 9,3 %.
Satakunnan ELY-keskus onnistui jälleen asiakastyössä, palvelutyytyväisyystulokset kertovat tyytyväisyydestä25.4.2023 08:22:53 EEST | Tiedote
ELY-keskuksen toimintaa kehitettiin vuoden 2022 aikana jalkauttamalla henkilöstölle asiakaskokemusajattelua ja rakentamalla yritysasiakkuuksien hoidon toimintamalli. Koronapandemian aikana opitut etätyöskentelytaidot sekä virtuaaliset ja sähköiset palvelut tulivat jäädäkseen samoin kuin vuorovaikutteisen hybridityön toimintamallit.
Satakunnassa 9250 työtöntä työnhakijaa helmikuussa21.3.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Satakunnassa oli helmikuun lopussa 9 250 työtöntä työnhakijaa, mikä on noin 40 henkeä (0,5 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kuukautta aiemmasta työttömien määrä väheni vajaalla 200 hengellä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli helmikuussa 9,7 %.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme