Salon taidemuseo Veturitalli

ÜBERHUND – Taiteen kiehtovat koirat avautuu Salon taidemuseossa 24.9.

Jaa
Kutsu medialle: Tervetuloa tutustumaan ennakkovarauksella 21.-23.9. näyttelyyn Überhund - Taiteen kiehtovat koirat Salon taidemuseo Veturitalliin (os. Mariankatu 14). Näyttelyssä esitellään monipuolisesti koiran eri rooleja kuvataiteessa pääasiassa viimeisen 150 vuoden aikana.
Elina Ruohonen, Try Me, 2010, kuva: Museokuva
Elina Ruohonen, Try Me, 2010, kuva: Museokuva

Yksi tunnetuimmista sanonnoista maailmassa lienee ”Koira on ihmisen paras ystävä”. Yhteiselomme ajan koira on toiminut paitsi ihmisen kumppanina ja työtoverina, myös muusana ja tekojemme inspiraationa. Salon taidemuseo Veturitallin näyttely Überhund – Taiteen kiehtovat koirat kertoo suhteemme ainutlaatuisuudesta.

Kuvataiteessa koiria esiintyy hämmästyttävän paljon, mutta hahmoina ne ovat niin arkisia ja tavallisia, että saattavat jäädä helposti huomaamatta. Überhund nostaakin koirat esiin niiden työtehtävien ja roolien alta, katseen kohteeksi ja pääosaan. Koiran ja ihmisen suhde on mikrohistoriaa, jonka kautta on mahdollista avata samalla laajempia näkökulmia ympäröivään yhteiskuntaan.

Koira viestii kuvataiteessa kulttuuristamme ja peilaa yhteiskuntaamme. Perinteisesti koiraa kuvaavaan taiteeseen on liitetty esimerkiksi turvan, uskollisuuden, kumppanuuden, avun tai suloisuuden määreitä. Überhund-näyttely nostaa esille myös ihmisen ja koiran yhteiselon haasteita. Nykytaiteilijat kyseenalaistavat teoksissa koiria inhimillistävää ja objektisoivaa kulttuurimme. Tarkastelussa ovat eettiset kysymykset: miten me näemme koiran, millainen on eläinsuhteemme? Näiden lisäksi Überhund kertoo koiran poliittisista rooleista, jalostuseettisistä kipukohdista sekä iloittelee teosten materiaalisuudella.

Erityisesti koira on ajankohtainen aihe nyt, kun pandemian aikana koirien rekisteröintimäärä Suomessa on kasvanut valtavasti, lähes 17 prosenttiyksikköä. Koira on meille edelleen objekti, mutta se on myös vahva subjekti ja sen asema yhteiskunnassamme on vahvempi kuin koskaan.

Näyttelyn vanhimmat mukana olevat esineet ovat mayakulttuurin ajoille sijoittuvat pienoisveistokset, sekä Kiinan Han-dynastian aikainen Terrakottakoira. Uusimmat teokset ovat valmistuneet näyttelyyn tänä kesänä. Kaikkiaan kokonaisuudessa on mukana yli sata teosta noin 50 taiteilijalta. Teokset ovat lainassa suomalaisista julkisista kokoelmista, museoista, gallerioista, säätiöistä ja yksityisiltä omistajilta. Näyttely on laajin koiria esittävän taiteen kokonaisuus mitä Suomessa on koskaan nähty.

Überhund – Taiteen kiehtovat koirat -näyttelyn on kuratoinut museonjohtaja Susanna Luojus. Salon taidemuseon jälkeen näyttelykokonaisuus jatkaa kiertoaan keväällä 2023 valituin sisällöin Kouvolan, Jyväskylän, Mikkelin ja Kuopion taidemuseoihin.

Lehdistölle: Varaa oma aikasi näyttelyyn tutustumista varten ti 19.9. kello 16 mennessä puhelimitse 044 7784888 tai minna.nyqvist@salo.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Elina Ruohonen, Try Me, 2010, kuva: Museokuva
Elina Ruohonen, Try Me, 2010, kuva: Museokuva
Lataa
Birger Carlstedt, Nainen ja koira, 1937, öljy kankaalle, Föreningen Konstsamfundetin kokoelmat / Amos Rex
Birger Carlstedt, Nainen ja koira, 1937, öljy kankaalle, Föreningen Konstsamfundetin kokoelmat / Amos Rex
Lataa
Maija Astikainen, Amber as flower box after winning Creative Stylist of the Year competition. Kent, UK, digitaalinen silisec-vedos, yksityiskokoelma
Maija Astikainen, Amber as flower box after winning Creative Stylist of the Year competition. Kent, UK, digitaalinen silisec-vedos, yksityiskokoelma
Lataa
Juhani Linnovaara: Kävelyllä, 1970, sekatekniikka, Heinon taidesäätiö, kuva: Jussi Tiainen
Juhani Linnovaara: Kävelyllä, 1970, sekatekniikka, Heinon taidesäätiö, kuva: Jussi Tiainen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Salon taidemuseo Veturitalli
Salon taidemuseo Veturitalli
Mariankatu 14
24240 SALO

p. +358 (0)2 778 4892, veturitalli@salo.fihttps://salontaidemuseo.fi

Salon taidemuseo Veturitalli on Salon kaupungin vuonna 1998 perustama taidelaitos, joka tuottaa korkeatasoisia näyttelyitä. Näyttelyt vaihtuvat kolme kertaa vuodessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Salon taidemuseo Veturitalli

Uusi verkkonäyttely Salovisio kertoo Salon elektroniikkateollisuuden historiasta15.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Sukella salolaisen elektroniikkateollisuuden vaiheisiin, jotka ovat vaikuttaneet koko Suomen elinkeinoelämään. Salon historialliseen museoon kuuluvan elektroniikkamuseon verkkonäyttely Salovisio julkaistaan 15.11.2023 ja on kaikkien vapaasti tutustuttavissa netissä osoitteessa salovisio.fi. Verkkonäyttelyssä esitellään Salon elektroniikkateollisuuden historiaa 1920-luvun lopulta 2010-luvulle saakka. Näyttelyn artikkeleita kuvittavat museon kokoelmista löytyvät esineet ja vanha mainosmateriaali Salossa valmistetuista tuotteista. Työntekijöiden äänen tuovat kuuluviin lyhyet muistelmat eri vuosikymmenten tapahtumista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye