Uimaveden laatu hyvä, sinilevää ei havaittu uimarannoilla
14.6.2019 11:52:26 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Uimarantojen veden lämpötila vaihteli yleisimmin 14–19 asteen välillä, mutta oli paikoin jopa hieman yli 20 astetta.
Sinilevää ei ollut havaittavissa vielä millään uimarannalla. Yleensä sinilevähavainnot uimarannoilla lisääntyvät heinä-elokuussa, mutta jos sää on lämmin, havaintoja voidaan tehdä jo aiemminkin.
Uimakausi alkaa 15. kesäkuuta ja kestää elokuun loppuun saakka. Helsingin ympäristöpalvelut valvoo uimakauden ajan veden hygieenistä laatua. Lisäksi näytteenoton yhteydessä seurataan veden lämpötilaa ja aistinvaraista laatua, kuten muun muassa jätteiden, öljyn ja sinilevien esiintymistä.
Levämäärät yhä pieniä
Meriveden lämpötila Helsingin edustalla on kovan tuulen takia laskenut hieman viime viikosta ja on noin 10–12-asteista. Suojaisemmilla lahtialueilla veden lämpötila on korkeampi ja saattaa paikoitellen olla jopa 21 astetta.
Navakka tuuli on sekoittanut vettä ja ehkäissyt leväkukintojen muodostumista pintavesissä. Aphanizomenon-sinilevää, joka viihtyy viileämmissäkin vesissä, havaittiin pieniä määriä ja veden lämmetessä lisääntyvää Dolichospermum-sinilevää vain yksittäisiä rihmoja. Helsingin edustan planktonlajisto on jo vaihtunut kevätlajistosta kesäiseksi, ja vallalla ovat pienet siimalliset lajit sekä viherlevät.
Voimakkaat tuulet ovat laantumassa. Tyynen sään jatkuessa ja meriveden lämpötilan noustessa leväkukintojen määrän odotetaan runsastuvan. Suojaisemmilla alueilla veden pinnalla saattaa näkyä kellertäviä siitepölyesiintymiä, jotka voivat muistuttaa erehdyttävästi sinilevää, mutta ne ovat harmittomia.
Tietoa uimavesistä, levätilanteesta, veden lämpötilasta ja merisäästä
Uimavesinäytteiden viimeisimmät tulokset ovat nähtävillä kunkin uimarannan ilmoitustaululla. Lisäksi uimavesinäytteiden tuloksista ja näytteenoton yhteydessä tehdyistä sinilevähavainnoista tiedotetaan kesän aikana Helsingin kaupungin Internet-sivuilla sekä viikoittaisilla mediatiedotteilla.
Rantapelastajien päivittämät tiedot valvottujen uimarantojen sinilevätilanteesta ja uimaveden lämpötilasta löytyvät palvelusta https://ulkoliikunta.fi/
Helsingin edustan vesien tilaa voi seurata seuraavista lähteistä:
www.hel.fi/merivesi (meriveden laatu)
meri.hel.fi (veden lämpötila, merisää ja aallokko)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Uimarannat
ympäristötarkastaja Lotta Kivikoski
puh. 040 3341614, uimavesilaatuvalvonta@hel.fi
Merialue
tutkija Emil Vahtera
puh. 040 1530388, emil.vahtera@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Cykeltrafiken leds om till Mannerheimvägen när Hesperiaparken totalrenoveras15.10.2026 14:05:19 EEST | Pressmeddelande
Gångrutten runt Tölöviken förblir i bruk. Rutterna ändras onsdagen den 21 oktober.
Hesperianpuiston kunnostus siirtää pyöräilyn Mannerheimintielle15.10.2026 14:05:19 EEST | Tiedote
Jalankulun reitti Töölönlahden ympäri pysyy käytössä. Reitit muuttuvat keskiviikkona 21. lokakuuta.
Totalrenoveringen av Kajsaniemiparken blir klar i förtid15.10.2026 09:58:06 EEST | Pressmeddelande
Totalrenoveringen av parken blir klar måndagen den 19 oktober, mer än ett år tidigare än planerat. Bland annat tas den nya lekplatsen och hundparken i bruk.
Kaisaniemenpuisto valmistuu etuajassa15.10.2026 09:58:06 EEST | Tiedote
Puiston peruskorjaus valmistuu maanantaina 19. lokakuuta yli vuoden etuajassa. Käyttöön avautuu muun muassa uusi leikkipaikka ja koirapuisto.
Hulevesikaivon rakentaminen vaikuttaa liikenteeseen Eurantien ja Hämeentien risteysalueella9.10.2026 13:52:59 EEST | Tiedote
Hämeentielle rakennettava uusi hulevesikaivo parantaa Eurantien kuivatusta. Työt käynnistyvät 12.10. alkavalla viikolla ja kestävät noin kaksi viikkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme