Uimaveden laatu hyvä, vesi ajankohtaan nähden viileää
31.7.2020 14:36:57 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Veden laatu oli nyt hyvä myös Vantaanjoen uimarannoilla Tapaninvainiossa ja Pakilassa. Näiltä rannoilta haettiin viime viikon lopussa uusintanäytteet kohonneiden bakteeripitoisuuksien vuoksi. Tulokset valmistuivat alkuviikosta ja veden laatu osoittautui hyväksi. Kohonneet bakteeripitoisuudet johtuivat todennäköisesti runsaista sateista, jotka huuhtoivat epäpuhtauksia maalta uimaveteen. Viimeisimmät tutkimustulokset ovat aina näkyvillä rantojen ilmoitustauluilla.
Uimarannoilla veden lämpötila on laskenut tuulisten ja viileiden säiden vaikutuksesta, ja uimavesi on varsin viileää vuodenaikaan nähden. Tällä viikolla veden lämpötila vaihteli tutkituilla rannoilla pääosin 13–18 asteen välillä.
Sinilevätilanne on rauhallinen Helsingin uimarannoilla, jopa poikkeuksellisen rauhallinen vuodenaikaan nähden. Tällä viikolla sinilevää ei havaittu näytteenoton yhteydessä millään rannalla, ja uinninvalvojat olivat havainneet vain muutamilla rannoilla pieniä määriä sinilevää.
Merialueella sinilevän määrä on lisääntynyt hieman
Vesinäytteitä otettiin tällä viikolla Helsingin edustalta enimmäkseen ulompaa mereltä, mutta myös lahtialueilta. Meriveden pintalämpötila kaupungin edustalla on nyt noin 14–17 astetta. Lämpötilat ovat vuodenaikaan nähden keskimääräistä alhaisempia.
Sinilevien määrä Helsingin merialueilla on lisääntynyt hieman viime viikosta. Ulkosaaristosta otetuissa näytteissä havaittiin viime viikkoja runsaammin Aphanizomenon- ja Dolichospermum-sukujen rihmamaista sinilevää. Näistä Dolichospermum-suvun levät voivat muodostaa myrkyllisiä kukintoja. Lahtialueilta otetuissa näytteissä sinilevien määrä oli vähäinen.
Sinilevät ovat tavallisesti runsaimmillaan heinäkuun lopussa ja elokuun alussa. Tuulisesta säästä johtuen sinilevät ovat kuitenkin nyt sekoittuneena syvemmälle vesipatsaaseen, eikä laajoja pintaesiintymiä ole päässyt muodostumaan.
Sinilevien runsastumiseen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa veden korkea ravinnepitoisuus, lisääntynyt valon määrä sekä kohonnut lämpötila. Tyynellä säällä vedessä olevat sinilevät voivat nousta pintaan ja muodostaa nopeastikin näkyviä leväkukintoja.
Tietoa uimavesistä, levätilanteesta, veden lämpötilasta ja merisäästä
Uimavesinäytteiden viimeisimmät tulokset ovat nähtävillä kunkin uimarannan ilmoitustaululla. Lisäksi uimavesinäytteiden tuloksista ja näytteenoton yhteydessä tehdyistä sinilevähavainnoista tiedotetaan kesän aikana Helsingin kaupungin Internet-sivuilla sekä viikoittaisilla mediatiedotteilla.
Rantapelastajien päivittämät tiedot valvottujen uimarantojen sinilevätilanteesta ja uimaveden lämpötilasta löytyvät palvelusta.
Helsingin edustan vesien tilaa voi seurata seuraavista lähteistä.
- http://www.hel.fi/merivesi (meriveden laatu)
- meri.hel.fi (veden lämpötila, merisää ja aallokko)
- Uimaveden lämpötilat Helsingissä https://uiras.fvh.io/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Uimarannat:
Lotta Kivikoski
ympäristötarkastaja
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 040 334 1614
kymp.uimavesilaatuvalvonta@hel.fi
Merialue:
Annaliina Skyttä
tutkimusapulainen
puh. 040 626 6429
annaliina.skytta@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 3.9.20263.9.2026 18:13:22 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 3.9.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 17.9.2026.
Nya planer för Rönninge3.9.2026 11:04:56 EEST | Pressmeddelande
Detaljplaneändringen för den södra delen av Rönninge framskrider. Tre alternativa planutkast har tagits fram för området. Parkplanen för Rönndalen får intryck av områdets naturhistoria och istidens formationer.
Pihlajiston alueelle uusia suunnitelmia3.9.2026 11:04:56 EEST | Tiedote
Pihlajiston eteläosan asemakaavan muutos etenee. Alueelle on laadittu kolme vaihtoehtoista luonnossuunnitelmaa. Pihlajalaakson puistosuunnitelma saa vaikutteita alueen luonnonhistoriasta ja jääkauden muodostelmista.
Helsingfors utredde vilka metoder som effektivast ökar användningen av friktionsdäck3.9.2026 08:53:20 EEST | Pressmeddelande
Att minska användningen av dubbdäck är en viktig åtgärd i bekämpningen av gatudamm. I Helsingfors har man gradvis lyckats öka andelen friktionsdäck genom informationskampanjer och ett försök med förbud mot dubbdäck. Dubbdäcksavgifter och -förbud har varit de effektivaste åtgärderna i de övriga nordiska länderna. Den nuvarande lagstiftningen i Finland tillåter inte avgifter.
Helsinki selvitti vaikuttavimpia keinoja lisätä kitkarenkaiden käyttöä3.9.2026 08:53:20 EEST | Tiedote
Katupölyn torjumiseksi nastarenkaiden käytön vähentäminen on tärkeää. Helsingissä kitkarenkaiden osuutta on saatu vähitellen kasvatettua viestinnän ja nastarengaskieltokokeilun avulla. Vaikuttavimpia keinoja muissa Pohjoismaissa ovat olleet nastarengasmaksut ja -kiellot. Suomen nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista maksujen keräämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme