Uimavesien hygieeninen laatu hyvä

Helsingin ympäristöpalvelut valvoo yleisten uimarantojen veden laatua uimakauden 15.6.–31.8. ajan. Uimavesinäytteistä määritetään ulosteperäisten bakteerien määriä. Helsingissä on 25 yleistä uimarantaa, joista 12 on suuria yleisiä uimarantoja ja 13 pieniä yleisiä uimarantoja. Uimarannoista kolme sijaitsee Vantaanjoen rannalla ja muut merenrannoilla.
Merivesi viileää, sinileviä vähän
Viime viikonlopun helteet lämmittivät merivettä, mutta merivesi on edelleen hieman tavanomaista viileämpää. Lämpimimmillään merivesi on suojaisissa lahdissa, joissa lämpötila on noin 20 astetta. Avoimemmilla vesialueilla, esimerkiksi Kruunuvuorenselällä jäädään vain 16 asteeseen.
Merialueen levätilanne on pysynyt maltillisena, sillä viileä merivesi on hillinnyt levien kasvua. Suuria tai laajoja leväkukintoja ei ole havaittu. Viime -ja toissavuoteen verrattuna sinilevätilanne on hyvä. Sinilevää on vesipatsaaseen sekoittuneena lähes kaikilla tarkkailuasemilla, mutta määrät ovat vähäisiä. Eniten sinileviä havaittiin ulkomerellä.
Havaituista sinilevistä suurin osa kuuluu viime viikkojen tapaan Aphanizomenon- ja Dolichospermum-sukuihin. Dolichospermum -suvun sinilevät ovat potentiaalisesti toksisia eli ne voivat muodostaa myrkyllisiä kukintoja. Sinilevät lisääntyvät jakautumalla ja lisääntyminen on otollisissa olosuhteissa nopeaa. Lisäksi sinilevät keijuvat vesipatsaassa, mistä syystä ne ovat alttiita tuulille ja virtauksille. Siksi levätilanne voi muuttua jopa tunneissa ja jokaisen uimaan tai veteen haluavan kannattaakin tehdä oma silmämääräinen havainnointi ennen uimista. Selvästi leväiseen veteen ei kannata mennä, eikä veteen tule päästää lemmikkejäkään.
Tietoa uimavesistä, levätilanteesta, veden lämpötilasta ja merisäästä
Uimavesinäytteiden viimeisimmät tulokset ovat nähtävillä kunkin uimarannan ilmoitustaululla. Lisäksi uimavesinäytteiden tuloksista ja näytteenoton yhteydessä tehdyistä sinilevähavainnoista tiedotetaan kesän aikana Helsingin kaupungin Internet-sivuilla sekä viikoittaisilla mediatiedotteilla.
Rantapelastajien päivittämät tiedot valvottujen uimarantojen sinilevätilanteesta ja uimaveden lämpötilasta löytyvät palvelusta.
Helsingin edustan vesien tilaa voi seurata seuraavista lähteistä:
http://www.hel.fi/merivesi (meriveden laatu)
meri.hel.fi (veden lämpötila, merisää ja aallokko)
Uimaveden lämpötilat Helsingissä: https://uiras.fvh.io/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Uimarannat
vs. terveysinsinööri Anni Jylhä-Vuorio
puh. 040 3502043
kymp.uimavesilaatuvalvonta@hel.fi
Merialue
Tutkimusmestari Elias Haro
puh. 09 310 28479
elias.haro@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Vuonna 2025 valmistui kuusi uutta ja neljä peruskorjattua päiväkotia – kokemuksia päiväkoti Arielin alkutaipaleelta22.12.2025 14:12:13 EET | Tiedote
Kaupungin omistukseen valmistui vuonna 2025 kuusi uutta päiväkotia ja neljässä kaupungin päiväkodissa valmistui laaja perusparannus. Lisäksi päiväkodeissa on tehty useita pienempiä korjaustöitä.
Fem kandidater till priset Byggandets ros 202519.12.2025 08:56:25 EET | Pressmeddelande
Helsingfors byggnadstillsyn har nominerat följande: renoveringarna på Tavastvägen 26, utvecklingsprojektet Norra Esplanaden 37, totalrenoveringen av Deckerska villan, Kottby Grundskola och Helsingfors räddningsverk.
Viisi ehdokasta Rakentamisen Ruusu 2025 -palkinnon saajaksi19.12.2025 08:56:25 EET | Tiedote
Helsingin rakennusvalvonta on nimennyt ehdolle Hämeentie 26:n korjaukset, Pohjoisesplanadi 37:n kehityshankkeen, Deckerin huvilan peruskorjauksen, Kottby Grundskolan sekä Helsingin Pelastuslaitoksen.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 18.12.202518.12.2025 18:35:05 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 18.12.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 15.1.2026
Helsingin rakennusvalvonta kannustaa taksalla fiksuun ja kestävään rakentamiseen18.12.2025 14:58:55 EET | Tiedote
Vuoden 2026 rakennusvalvontataksaan on tullut korotuksia, mutta se tuo etua niille rakentajille, jotka panostavat energiatehokkuuteen ja hakevat lupansa hyvissä ajoin ennen kesää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme