ELY-keskukset

Ukrainan sodan odotetaan lisäävän yrittäjien talousneuvonnan tarvetta Suomessa

Jaa
Yrittäjän talousapu -palvelu neuvoo yrittäjiä talous- ja maksuvaikeuksissa. Palvelua kehitettiin Euroopan komission tukemassa Suomen Early Warning -hankkeessa, joka saatiin tuloksekkaasti päätökseen maaliskuussa. Yrittäjän talousavun toimintamallin käyttöönottoa on tukenut eurooppalainen Early Warning -verkosto, jonka toimintaan Suomi liittyi vuonna 2019. Palvelun kysyntä oli ennätyksellisellä tasolla vuonna 2020 koronan vuoksi ja Ukrainan kriisin odotetaan lisäävään jälleen yrittäjien talousongelmia ja palvelun kysyntää.

Alkuvuonna tullut jo tuhat yhteydenottoa

Alkuvuonna 2022 yhteydenottoja Yrittäjän talousavun neuvontapalveluun on tullut jo 1000 kappaletta. Yhteydenotot ja ohjaukset alueellisiin tukipalveluihin ovat myös kasvaneet viime vuodesta Yrittäjän talousavun toiminnan laajentumisen myötä. ”Euroopan vaikean tilanteen ja Venäjän pakotteiden vuoksi palvelua tullaan testaamaan, kun talousvaikutukset iskevät suomalaisiin yrityksiin.” kertoo hankkeen taustalla toiminut Euroopan komission rakenneuudistusten tuen (DG REFORM) asiantuntija Jaime Ruiz Rocamora.

”Tällä hetkellä Ukrainan ja Venäjän tilanteeseen liittyviä puheluita tulee Yrittäjän talousavun neuvontapalveluun muutaman puhelun päivävauhtia, mutta määrän odotetaan kasvavan. Yhteydenotot ovat liittyneet esimerkiksi sodan seurauksena nousseisiin kustannuksiin kuten polttoaineiden, tarvikkeiden, osien tai raaka-aineiden saatavuuteen ja maksuliikenteeseen.” kehityspäällikkö Jari Leskinen TE-asiakaspalvelukeskuksesta kertoo.

Palvelun taustalla ollut hanke päättyi tuloksekkaana, kansainvälistä yhteistyötä jatketaan

Euroopan komission tukema Implementing Early Warning Tools in Finland -hanke saatiin menestyksekkäästi päätökseen 31.3.2022. Euroopan laajuinen Early Warning -toimintamalli rohkaisee yrittäjiä hakemaan apua ajoissa. Tarkoituksena on varmistaa, että talous- ja maksuvaikeuksiin joutuneille yrittäjille on tarjolla luottamuksellista ja maksutonta apua ja tukea.

”Yrittäjän talousavun toiminta ja yhteistyöverkosto jatkavat laajempana kuin koskaan, vaikka komission tukema hanke päättyy. Suomi on edelleen tiiviisti mukana Early Warning Europe -verkostossa.”, työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Tuija Groop kommentoi.

Toiminnan taustalla on EU:n uudistettu maksukyvyttömyysdirektiivi ja direktiivi ennaltaehkäisevistä uudelleenjärjestelyistä ja veloista vapautumisesta. Jälkimmäinen velvoittaa jäsenmaita ottamaan käyttöön yrittäjien maksukyvyttömyyttä ennaltaehkäiseviä toimia.

Mikä Yrittäjän talousapu?

Yrittäjän talousapu on valtakunnallinen palvelu, joka tarjoaa apua ja neuvontaa talous- ja maksuvaikeuksissa oleville pk-yrittäjille ja yrityksille. Palvelu koostuu valtakunnallisesta puhelin- ja verkkopalvelusta ja niitä tukevista alueellisista palveluista. Yhteydenottoihin vastaavat koulutetut ja kokeneet asiantuntijat ja heidän kanssaan käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia.

”Vuodesta 2009 asti toiminut valtakunnallinen Yritys-Suomi Talousapu-puhelinpalvelu, alueellisten tukipalveluiden pilottihankkeet Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa sekä Suomen Yrittäjien ja Suomen Yrityskummien toiminta edelsivät sitä, että Yrittäjän talousavusta kasvoi valtakunnallinen neuvontaverkosto yrittäjille talousvaikeuksissa. Yrittäjän talousavun alueellisia tukipalveluita on nyt saatavilla yhteensä 17 eri palveluntuottajalta ympäri Suomea ja palvelun puitteissa on koulutettu yli 100 asiantuntijaa tukemaan yrittäjiä talous- ja maksuvaikeuksissa. Olemme saaneet paljon aikaiseksi parissa vuodessa. Työryhmämme ja yhteistyökumppanimme ovat tehneet kovan työn ja yhteistyömme jatkuu myös tulevaisuudessa.” kehityspäällikkö Jari Leskinen päättää.

Yrittäjän talousapua koordinoi työ- ja elinkeinoministeriön ohjaama Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus. Palvelua kehitetään osana EU:n laajuista Early Warning -toimintamallia.

Yrittäjän talousapu -neuvontapalvelu:

  • suomeksi ma–pe klo 9–16.15 numerossa 0295 024 880 (pvm/mpm)
  • ruotsiksi to klo 9–16.15 0295 024 881 (pvm/mpm)
  • englanniksi ma–pe 9–16.15 0295 024 882 (pvm/mpm)
  • verkossa yrittajantalousapu.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa


Jari Leskinen
kehityspäällikkö
TE-asiakaspalvelukeskus
puh. 040 5933 157
jari.s.leskinen@ely-keskus.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande

Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.

Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote

Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote

Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye