Ulkoasiainvaliokunnan sd-edustajat: Historiallinen Nato-lainsäädäntö etenee
21.2.2023 15:13:56 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Eduskunta käsitteli tänään historiallista Nato-lainsäädäntöä. Ulkoasiainvaliokunnan yksimielisessä mietinnössä korostetaan Suomen ensisijaisena tavoitteena Suomen ja Ruotsin liittymistä puolustusliitto Natoon yhdessä ja mahdollisimman nopeasti. Niin ikään valiokunnan päätösehdotuksessa viitataan sekä Suomen että Ruotsin liittymispöytäkirjoihin eli sitoudumme jo nyt hyväksymään myös Ruotsin jäseneksi, mikäli Suomi ehtisi Natoon ensin. Odotamme, että myös Ruotsi ratifioi samoin perustein Suomen jäsenyyden, vaikka sitä tuskin tarvitaan. Näin signaloimme sitä, että emme tee eroa jäsenyysprosessiemme välillä, vaikka joku vielä niin haluaisi tehdä. Lähdemme siitä, että molempien maiden Nato-jäsenyys tulee tapahtumaan Vilnan huippukokoukseen mennessä, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Erkki Tuomioja kommentoi.
- Nato-jäsenyys on meille merkittävä askel. Suomi tulee sen myötä osaksi Naton yhteistä puolustusta ja viidennen artiklan mukaisten turvatakuiden piiriin. Suomen puolustusratkaisun peruslähtökohta pysyy kuitenkin samana. Suomen oman kansallisen puolustuksen kehittäminen perustuu jatkossakin koko maan ja sen väestön puolustamiseen, yleiseen asevelvollisuuteen ja tiivistyvään kansainväliseen yhteistyöhön. Nato-jäsenyys ei myöskään poista Suomen ensisijaista omaa vastuuta puolustuksensa järjestämisestä. Puolustuksemme vahvistamisen ohella Suomen tulee panostaa rauhan edistämiseen niin Euroopassa kuin laajemmin. Se ei saa unohtua nyt tällä varautumisenkaan aikakaudella, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Kristiina Salonen sanoo.
- Kärjistyvän voimapolitiikan maailmassa Suomen puolustusintressien ajaminen tapahtuu tehokkaimmin osana laajempaa yhteisöä. Nato tulee olemaan meille keskeinen puolustusyhteistyön ja siihen liittyvän suunnittelun viitekehys. Se ei kuitenkaan vähennä tarvetta aktiiviselle EU-politiikalle. Aivan kuten ulkoasiainvaliokunta korostaa mietinnössään, että Nato-jäsenyys ei muuta EU:n asemaa Suomen keskeisimpänä ulkopoliittisena vaikutuskanavana ja Suomen tärkeimpänä turvallisuusyhteisönä, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Johannes Koskinen kommentoi.
- Naton jäseninä niin Suomi kuin Ruotsi tulevat olemaan turvallisuuden tuottajia – ei kuluttajia. Itämeren alueen vakaus ja Pohjolan turvallisuus ovat vahvasti molempien maiden intressissä. Olemme myös keskeisessä asemassa niiden mahdollistajina. Nato ja sen jäsenmaiden tuoma lisäturva tulee edistämään niin Suomen ja Ruotsin kuin koko Pohjolan vakautta, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Kimmo Kiljunen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erkki TuomiojaKansanedustaja
Johannes KoskinenKansanedustaja
Puh:050 511 3061Kimmo KiljunenKansanedustaja
Puh:050 511 3088Kristiina SalonenKansanedustaja
Puh:050 512 0010Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote
Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).
SDP störst i Svenska nätverket i riksdagen6.11.2026 11:44:19 EET | Pressmeddelande
SDP får den bredaste representationen i det nya nätverket för svenska frågor i riksdagen. Bland de 35 ledamöter som anmält sig finns 15 socialdemokrater, däribland riksdagsledamöterna Anette Karlsson och Johan Kvarnström. De välkomnar att Folktinget samlar ledamöter över partigränserna för att stärka svenskans ställning i Finland.
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

