Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Ulkomaalaistaustaiset pääkaupunkiseudulla: eroavatko Helsingin, Espoon ja Vantaan tiet?

Jaa
Vuoden 2018 alussa ulkomaalaistaustaisia oli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla yhteenlaskettuna 185 131 henkeä. Heistä 34 366 on syntynyt Suomessa. Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla lähes saman kokoinen. Heitä on Helsingissä 15,5, Espoossa 16,1 ja Vantaalla 18,0 prosenttia kaupungin koko väestöstä. Määrällisesti tarkasteltuna Helsingissä (99 996) oli kuitenkin vuoden 2018 alussa enemmän ulkomaalaistaustaisia kuin Espoossa (44 935) ja Vantaalla (40 200) yhteensä.

Erikoistutkija Pasi Saukkonen tarkastelee uusimmassa Kvartti-lehdessä ulkomaalaistaustaisen väestön tilannetta pääkaupunkiseudulla muun muassa väestörakenteen, alueellisen sijoittumisen, työllisyyden, asumisen sekä kaupunkien toteuttamien kotouttamisohjelmien näkökulmasta. Enimmäkseen Helsinki, Espoo ja Vantaa muistuttavat näiden asioiden suhteen läheisesti toisiaan, mutta myös eroja on. Vantaalla maahanmuuttajat ovat esimerkiksi useammin työntekijätason ammateissa, ja Espoossa he sijoittuvat muita kaupunkeja useammin ylimpään tulokvartiiliin. Helsingissä maahanmuuttajat asuvat harvemmin omistusasunnossa kuin muulla pääkaupunkiseudulla. Saukkosen mukaan on mahdollista, että tulevaisuudessa erot kasvavat sekä kaupunkien sisällä että kaupunkien välillä.

Kvartti esittelee tuoretta kaupunkitutkimusta

Kvartti on kaupunginkanslian julkaisema lehti, jossa esitellään neljä kertaa vuodessa uusinta Helsinkiä koskevaa kaupunkitutkimusta. Nyt ilmestyneessä lehdessä käsitellään muun muassa väestönkasvua Helsingissä ja koko Suomessa sekä päiväkotien lähialueiden eriytymiskehitystä. Lisäksi aiheina ovat turvapaikanhakijoiden oppimiskokemukset Suomesta, nuorten tupakoinnin väheneminen, alakoululaisten osallistuminen ja kuuluminen yhteisöihin sekä Helsingin matkailun viimeaikaiset näkymät.

Lue koko lehti Kvartti 4/2018

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja julkaisusta:
suunnittelija Teemu Vass, pu. 09 310 64806, e-mail: teemu.vass@hel.fi


Viestinnän yhteyshenkilö:
tiedottaja Tero Lahti, puh. 09 310 36376, e-mail: tero.j.lahti@hel.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikkö on kaupunkitutkimuksen asiantuntija. Tutkimuksen kohteina ovat asuminen, elinolot, alue- ja kuntatalous, kansalaisten osallisuus ja kaupunkikulttuuri. Yksikkö huolehtii myös kaupungin tilastotoiminnan perustietovarannoista ja tilastotietokannoista, tilastojulkaisuista sekä kirjasto- ja tietopalvelusta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye