Ulkomailta Suomeen tuleville työntekijöille ja yrityksille on julkaistu kattavat ohjeistukset Suomi.fissä
6.9.2022 09:57:16 EEST | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Tähän tarpeeseen vastaavat Suomen viranomaisten yhteistyössä julkaisemat oppaat Suomi.fi-verkkopalvelussa. Ne tarjoavat kaikki keskeiset ohjeet helposti yhdessä osoitteessa ja ohjaavat asioimaan oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.
Oppaat on tuotettu suomen-, ruotsin- ja englanninkielisenä.
Töihin Suomeen -opas neuvoo työntekijää Suomeen tulon eri vaiheissa
Töihin Suomeen -opas kattaa kaikki tulijan vaiheet. Opas tarjoaa tulijan tilanteeseen sopivat ohjeet käyttäjän valintojen perusteella.
Oppaasta löytyy Suomeen muuttamiseen liittyvät viralliset hoidettavat asiat selkeinä tehtävälistoina: oleskeluluvat, tarvittavat asiakirjat ja rekisteröinnit.
Lisäksi opas antaa ohjeita töiden hakemisesta, suomalaisen työelämän säännöistä, työehdoista ja työntekijän oikeuksista. Se neuvoo myös tilanteissa, joissa henkilön työtilanne muuttuu tai työpaikalla esiintyy ongelmia. Opas sisältää kattavan tietopaketin toimintatavoista esimerkiksi liittyen sairauslomiin, työturvallisuuteen, työterveyteen, työoloihin ja palkanmaksuun.
Opas ohjeistaa myös monissa käytännön asioissa: asunnon etsimisessä, lasten hoito- ja koulupaikkojen hakemisessa, veroasioissa, tukien ja etuuksien hakemisessa. Oppaasta saa tietoa julkisen terveydenhuollon palveluista sekä pankkitilien ja internetliittymien hankkimisesta. Esillä ovat myös erilaiset vapaa-aikaan ja liikkumiseen liittyvät palvelut, joita esimerkiksi kunnat tarjoavat.
Yrityksen laajentaminen ulkomailta Suomeen -opas yrityksille kokonaiskuvan Suomen velvoitteiden ja kustannusten arviointiin
Suomen työnantajamaksut, verot ja muut kustannukset ovat toisinaan tuottaneet ulkomaisille yrityksille yllätyksiä. Suomi.fin tietopaketin tavoitteena on antaa jo tarjousvaiheessa yritykselle kokonaiskuva yritystoiminnan ja työntekijöiden palkkaamiseen liittyvistä velvoitteista. Oppaan avulla yritys pystyy arvioimaan yritystoiminnan kustannuksia jo ennen Suomeen tuloa.
Tietopaketissa on kattavasti tietoa Suomen lainsäädännöstä, työehdoista, tarvittavista luvista sekä esimerkiksi siitä, millä ehdoin lähetetyt työntekijät voivat työskennellä Suomessa.
Tietopaketin avulla yritys pystyy varmistamaan, että kaikki keskeiset velvoitteet on hoidettu. Alkuvaiheen lisäksi opas ohjeistaa niin Suomessa yritystoimintaa parhaillaan harjoittavaa kuin yritystoimintansa päättävää yritystä.
Usean viranomaisen yhteistyönä
Digi- ja väestötietovirasto on tuottanut oppaat yhteistyössä maahanmuuttoon liittyvien keskeisten viranomaisten sekä järjestöjen ja maahanmuuttajia auttavien yritysten kanssa.
Yrityksen laajentaminen ulkomailta Suomeen -oppaan on tuotettu yhdessä Verohallinnon, aluehallintovirastojen työsuojeluviranomaiset, Eläketurvakeskuksen, Kelan, Maahanmuuttoviraston, Tapaturmavakuutuskeskuksen, TE-toimiston ja Työllisyysrahaston kanssa.
Töihin Suomeen -oppaan on tuotettu yhdessä Akavan, Alfa Quality Moving Oy:n, Aluehallintoviraston, Business Finlandin, ELY-keskuksien, Eläketurvakeskuksen, Finland Relocation Services Oy:n, Helsingin seudun kauppakamarin, InfoFinlandin, Helsingin kaupungin, International House Helsingin, International House Turun, Kelan, Kuntaliiton, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Maahanmuuttoviraston, Miessakit ry:n, Opetushallituksen, Patentti- ja rekisterihallituksen, PwC Finlandin, Pyhäjoen kunnan, Rikosuhripäivystyksen, TE-palvelujen, Tapaturmavakuutuskeskuksen, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n, Tullin, Työ- ja elinkeinoministeriön, Työllisyysrahaston, Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön, Verohallinnon, Väestöliiton kanssa.
Työntekijän opas
Yrityksen opas
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Vuonna 2020 perustettu Digi- ja väestötietovirasto toimii valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Virasto syntyi, kun Väestörekisterikeskus ja maistraatit yhdistyivät 1.1.2020.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Scytáles Ab har valts till att genomföra de tekniska lösningarna i Suomi.fi-plånboken3.7.2026 13:15:16 EEST | Pressmeddelande
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata publicerar Suomi.fi-plånboken 2027. Scytáles Ab genomför de tekniska lösningarna för plånboken. Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata ansvarar för att Suomi.fi-plånboken och utvecklingen av den.
Scytáles Ab selected to implement Suomi.fi Wallet technical solutions3.7.2026 13:15:16 EEST | Press release
In 2027, the Digital and Population Data Services Agency is publishing Suomi.fi Wallet, with the technical implementation being entrusted to Scytáles Ab. The Digital and Population Data Services Agency is responsible for Suomi.fi Wallet and its development.
Suomi.fi-lompakon teknisten ratkaisujen toteuttajaksi valittu Scytáles Ab2.7.2026 15:16:11 EEST | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto julkaisee vuonna 2027 Suomi.fi-lompakon, jonka teknisten ratkaisujen toteuttajaksi on valittu Scytáles Ab. Suomi.fi-lompakosta ja sen kehityksestä vastaa Digi- ja väestötietovirasto.
En frånskild kan förlora sin rätt till sin tidigare makes egendom – giftorätten får en tidsfrist10.6.2026 12:12:00 EEST | Pressmeddelande
I fortsättningen preskriberas giftorätten när det har gått tio år sedan äktenskapet eller det registrerade partnerskapet upphörde. Detta innebär att rätten till den tidigare makens egendom kan upphöra helt om egendomen inte skiftas i tid efter äktenskapsskillnaden. Ändringen grundar sig på en lagändring som trädde i kraft 1.6.2026.
Eronnut voi menettää oikeutensa entisen puolisonsa omaisuuteen – avio-oikeudelle tulee määräaika10.6.2026 12:12:00 EEST | Tiedote
Jatkossa avio-oikeus vanhentuu, kun avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen päättymisestä on kulunut kymmenen vuotta. Tämä tarkoittaa, että oikeus entisen puolison omaisuuteen voi päättyä kokonaan, jos omaisuuden jakoa ei tehdä ajoissa avioeron jälkeen. Muutos perustuu 1.6.2026 voimaan tulleeseen lakimuutokseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
