Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Ulkoministeri Haavisto vieraili Somaliassa

Jaa
Ulkoministeri Pekka Haavisto vieraili Mogadishussa, Somaliassa 7. huhtikuuta. Hän tapasi Somalian presidentti Hassan Sheikh Mohamudin, ulkoministeri Abshir Omar Jaman, ympäristö- ja ilmastoministeri Khadija M. Almakhzoumin sekä kansainvälisiä toimijoita.

Asialistalla tapaamisissa olivat muun muassa Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, kahdenväliset suhteet, Somalian ja Afrikan sarven alueen poliittiset- ja rauhanprosessit sekä ympäristö- ja ilmastokysymykset. Ulkoministerien tapaamisessa sovittiin Suomen ja Somalian välisten poliittisten konsultaatioiden aloittamisesta.

”Somalian viime vuonna valittu hallitus on aloittanut aktiivisen terrorisminvastaisen sodan ja pyrkii samalla etenemään valtionrakennuksessaan. Suomi tukee Somaliaa demokratian ja vakauden edistämisessä sekä köyhyyden poistamiseksi. Vein valtiojohdolle viestiä sen tärkeydestä, että Somalia tukee kansainvälisen yhteisön ponnistuksia Venäjän hyökkäyssodan lopettamiseksi Ukrainassa”, ulkoministeri Haavisto sanoo.

Ulkoministeri Haavisto tapasi vierailunsa aikana Somaliassa työskenteleviä suomalaisia. ”Lukuisia suomalaisia asiantuntijoita ja sotilaita työskentelee Somaliassa EU:n ja YK:n kriisinhallintaoperaatioissa. Lisäksi Suomen somalidiaspora tekee erittäin arvokasta työtä Somalian jälleenrakennuksessa ja maidemme välisten suhteiden edistämiseksi.”

Ulkoministeri Haavisto tapasi Somalian ympäristö- ja ilmastoministeri Khadija M. Almakhzoumin. Hän allekirjoitti alkuvuodesta laaditun ympäristöministeriöiden välisen yhteisymmärryspöytäkirjan Suomen puolesta. Suomi ja Somalia ovat sopineet tiiviimmästä vuoropuhelusta ilmastonmuutokseen, luontokatoon, ympäristöongelmiin ja saastumiseen vastaamiseksi sekä Somalian vastaperustetun ympäristö- ja ilmastoministeriön kapasiteetin vahvistamiseksi.

”Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät Somaliassa hyvin konkreettisesti, ja Afrikan sarven historiallinen kuivuusjakso on ajanut maan nälänhädän partaalle. Ympäristö- ja ilmastovaikutukset myös ruokkivat konflikteja. On tärkeää tukea Somaliaa erilaisissa pitkän aikavälin ratkaisuissa, jotka johtavat esimerkiksi kestävämpään maankäyttöön ja mahdollistavat paremmat elinolot.”

Lisätietoja:

  • Toni Sandell, ulkoministerin erityisavustaja, puh. +358 295 350 748
  • Matleena Virkkunen, Afrikan sarvi -tiiminvetäjä, Afrikan sarven ja Itäisen Afrikan yksikkö, puh. +358 295 350 745

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Suomi muiden silmin 2025: Suomi-kuva säilyi vakaana, mutta mielikuvat maailmalla jakautuvat4.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote

Koulutus, hyvä hallinto, luonto, tasa-arvo ja onnellisuus ovat teemoja, joista Suomi tunnetaan maailmalla, kertoo Finland Promotion Boardin julkaisu Suomi muiden silmin. Vuonna 2024 kansainvälistä medianäkyvyyttä toivat erityisesti Nato-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikka. Suomi-kuva on haastavasta maailmantilanteesta huolimatta säilynyt pääosin myönteisenä, mutta erot eri maiden suhtautumisessa Suomeen ovat kasvaneet. Sen vuoksi on yhä tärkeämpää, että Suomi tunnetaan omista vahvuuksistaan, julkaisussa todetaan.

//KORRIGERAT//Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande

//KORRIGERAT: telefonnummer i kontaktuppgifter// På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.

//KORJATTU//Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote

//KORJATTU puhelinnumero yhteystiedoissa// Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye