Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Ulkoministeriön koulutusohjelma nuorille kansainvälisille toimittajille kesäkuussa

Jaa
Ulkoministeriö järjestää nuorille ulkomaalaisille toimittajille suunnatun thisisFINLAND Foreign Correspondents' Programme -koulutusohjelman 5.−11. kesäkuuta 2022. Ohjelmassa 13 kansainvälistä toimittajaa ja mediavaikuttajaa tutustuu Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan viikon ajan.

Vuodesta 1990 järjestetyn ohjelman puitteissa Suomessa on lähes kolmen vuosikymmenen aikana vieraillut yli 400 nuorta toimittajaa 64:stä eri maasta. Ohjelma on osa ulkoministeriön tekemää maakuvatyötä ja merkittävä investointi tulevaisuuden mediasuhteisiin. Tavoitteena on kasvattaa nuorten toimittajien ja muiden mediavaikuttajien kiinnostusta ja sitoutuneisuutta Suomea kohtaan siten, että maakuvatyön kannalta tärkeällä edustustoverkostollamme on Suomen-ystäviä keskeisissä vaikuttajatehtävissä myös median puolella.

Osallistujia perehdytetään monipuolisen ohjelman avulla ajankohtaisiin teemoihin ja ilmiöihin. Tänä vuonna pääpaino on Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Ohjelmaan sisältyy myös yhteistyössä kaupunkien kanssa toteutettavat vierailut Espooseen ja Turkuun. Helsingin yliopisto järjestää osallistujille ohjelmaa omana päivänään. Lisäksi ohjelmassa on vierailu Helsingin Sanomissa.

Tänä vuonna ohjelman osallistujat tulevat seuraavista maista: Angola, Australia, Chile, Filippiinit, Iso-Britannia, Israel, Puola, Ranska, Tansania, Tunisia, Turkki, Ukraina, Unkari, Uzbekistan ja Yhdysvallat. Osa osallistujista on odottanut matkaa jo pitkään, sillä alun perin kesälle 2020 suunniteltu kurssi päästään koronapandemian vuoksi toteuttamaan vasta nyt.

Ohjelman kulkua voi seurata ohjelman blogissa ja Facebook-sivulla. Osallistujien esittelyt löytyvät myös ohjelman blogista.

Lisätietoja ohjelmasta:

Petra Sarias, sisältö- ja viestintäasiantuntija, puh. +358 50 342 71 86.
Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi. 

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Suomi muiden silmin 2025: Suomi-kuva säilyi vakaana, mutta mielikuvat maailmalla jakautuvat4.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote

Koulutus, hyvä hallinto, luonto, tasa-arvo ja onnellisuus ovat teemoja, joista Suomi tunnetaan maailmalla, kertoo Finland Promotion Boardin julkaisu Suomi muiden silmin. Vuonna 2024 kansainvälistä medianäkyvyyttä toivat erityisesti Nato-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikka. Suomi-kuva on haastavasta maailmantilanteesta huolimatta säilynyt pääosin myönteisenä, mutta erot eri maiden suhtautumisessa Suomeen ovat kasvaneet. Sen vuoksi on yhä tärkeämpää, että Suomi tunnetaan omista vahvuuksistaan, julkaisussa todetaan.

//KORRIGERAT//Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande

//KORRIGERAT: telefonnummer i kontaktuppgifter// På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.

//KORJATTU//Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote

//KORJATTU puhelinnumero yhteystiedoissa// Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye