Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: EU:n kehitysministerit pohtivat yhteistä vastausta pandemiaan

Jaa

EU:n kehitysministerit pohtivat 8. huhtikuuta EU:n yhteistä vastausta koronaviruksen globaaleihin vaikutuksiin. Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari kertoi kokouksessa Suomen ensi vaiheen toimista.

Koronapandemian leviäminen voi pahentaa maailman humanitaarisia kriisejä. Tilanne on vakavin hauraissa ja pitkittyneistä konflikteista kärsivissä maissa, joissa on heikko terveydenhuoltojärjestelmä ja suuri määrä haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Heikoimmassa asemassa ovat pakolaisleireillä ja leirien kaltaisissa oloissa elävät ihmiset. Siksi tarvitaan maailmanlaajuisesti lisätoimia, joilla vahvistetaan varautumista, ennaltaehkäisyä ja viruksen hallintaa.

EU:n kehitysministerit hakevat yhtenäistä ja vahvaa eurooppalaista vastausta koronaviruksen vaikutuksiin kehitysmaissa. EU keskittyy suurimmassa hädässä oleviin sekä valtioihin, joilla on heikot taloudelliset ja yhteiskunnalliset valmiudet kestää kriisejä.

”Maailmanlaajuista kriisiä ei ratkaista ilman kansainvälistä yhteistyötä. Suomi on mukana EU:n yhteisissä toimissa myös oman humanitaarisen apumme ja kehitysyhteistyömme kautta”, sanoo kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

”Ensivastauksena tuemme koronaviruksen vastaisia globaaleja toimia 23 miljoonalla eurolla. Tuki kohdennetaan pääosin humanitaariseen apuun vastauksena YK:n ja Punaisen Ristin apuvetoomuksiin, WHO:lle ja muille YK-järjestöille sekä koronavirusrokotteen kehittämiseen. Rahat siirretään näihin kiireisiin toimiin kuluvan vuoden budjetin sisältä. On tärkeää, että EU-maat vastaavat yhdessä ja ennakoivasti kumppanimaidemme tarpeisiin. Elämme hätätilanteessa, jonka seuraukset ovat kauaskantoisetja vaikuttavat kaikkiin maihin”, ministeri Skinnari toteaa.

Lisätietoja: kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin erityisavustaja Kirsi Airio, puh. 050 574 1729 ja kehityspoliittisen osaston osastopäällikkö Satu Santala, puh. 040 752 1770.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Kanavakatu 3 C, PL 481
00023 Valtioneuvosto

0295 350 000http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme