Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Suomi ja Saksa kotiuttivat kansalaisiaan Koillis-Syyriasta

Jaa
Suomi on kotiuttanut tänään sunnuntaina (20.12.2020) kuusi suomalaista lasta ja kaksi aikuista äitiä Koillis-Syyriasta. Henkilöt ovat nyt kotimaan viranomaisten toimien piirissä.

Ulkoministeriö on järjestänyt kotiutuksen yhdessä Saksan viranomaisten kanssa. Saksa on samassa yhteydessä kotiuttanut saksalaisia lapsia ja heidän äitejään.

Suomen viranomaisilla on perustuslain 22 §:n mukainen velvoite turvata leireillä pidettyjen suomalaislasten perusoikeudet, mikäli se on mahdollista. Al-Holin leirillä pidettyjen lasten perusoikeudet voidaan turvata vain kotiuttamalla heidät Suomeen.

Lasten mukana on kotiutettu myös heidän äitinsä. Vain lasten kotiuttaminen ei ole ollut mahdollista. Kaikessa viranomaistoiminnassa on ensisijaisesti otettu huomioon lapsen etu.

Koillis-Syyrian leireillä on edelleen viitisentoista suomalaislasta ja puolenkymmentä äitiä. Yhteensä leireillä on yli kuusi tuhatta ulkomaalaista lasta ja noin kolme tuhatta ulkomaalaista äitiä, joista EU-kansalaisia noin 600 lasta ja 300 naista. Lapsista noin puolet on alle viisivuotiaita. 

Koillis-Syyrian leirit muodostavat pitkän aikavälin turvallisuusriskin. Mitä kauemmin lapset ovat leireillä, ilman suojaa ja opetusta, sitä vaikeammaksi radikaalin ääriajattelun torjunta käy.

Kotiuttamisesta järjestetään erillinen tiedotustilaisuus 20.12.2020 klo 14.00. VN-tiedotustilasta etäyhteyksin.

Lisätietoja: UM/ajankohtaisviestintä: Lähetystöneuvos Pekka Shemeikka, pekka.shemeikka@formin.fi, p. 050 311 2361.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Utrikesministeriets enkätundersökning: ryssarna förhåller sig negativare till Finland, ungdomarna har positivare inställningar13.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Enligt den av Finlands ambassad i Moskva beställda enkätundersökningen förhåller sig en dryg tredjedel av de ryssar som svarade på enkäten positivt till Finland. För ett år sedan uppgav ungefär hälften att de är positiva till Finland. Enligt enkätundersökningen har Finlands rykte försämrats främst av att ryska medier har gett en felaktig och negativ bild av Finlands Natomedlemskap. Ungdomarnas inställningar till Finland är positivare.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye