Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Suomi jatkaa tukea koulunkäynnille Syyriassa

Jaa

Suomi kohdistaa YK:n lastenjärjestö Unicefin kautta kolme miljoonaa euroa heikoimmassa asemassa olevien syyrialaislasten koulunkäynnin tukemiseen.

Suomen tuella kunnostetaan koulurakennuksia, tuetaan 4 500 lapsen epävirallista opetusta tarjoamalla koulun ulkopuolisia oppitunteja, psykososiaalista tukea ja oppimismateriaaleja sekä parannetaan 500 vammaisen lapsen pääsyä kouluun ja peruspalvelujen piiriin.

”Parantamalla lasten koulutusta panostamme syyrialaisten tulevaisuuteen. Syyriassa on yli kaksi miljoona lasta, jotka eivät pääse kouluun. Meillä ei ole varaa menettää tätä sukupolvea. Vuonna 2018 Suomen ja Unicefin yhteistyöllä saatiin yli 70 000 lasta kouluun Syyriassa. Tästä on hyvä jatkaa. Pyrimme tällä kertaa tuomaan erityisesti vammaisia lapsia koulukseen piiriin ja tukemaan heidän perheitään”, sanoo Suomen Libanonin-suurlähettiläs Tarja Fernández.

Hanke on jatkoa Suomen aiemmalle koulunkäynnin tuelle Syyriassa vuosina 2017–2018. Kouluun päässeiden lasten lisäksi lähes 29 000 nuorta hyötyi tuesta muun muassa ammatillisen koulutuksen muodossa.

Suomi on tukenut Unicefin työtä syyrialaislasten koulunkäynnin edistämiseksi myös Libanonissa, Jordaniassa ja Turkissa. Suomen kokonaistuki Syyrian kriisiin vastaamiseksi vuonna 2019 on noin 25 miljoonaa euroa. Tuki koostuu sekä humanitaarisesta avusta että kehitysyhteistyörahoituksesta niin Syyrian sisällä kuin naapurimaissa.

Lisätietoja: Suomen Beirutin-suurlähettiläs Tarja Fernández, puh. +961 76 008 550 ja Syyrian vakauttamistuen vastuuvirkamies Jan Koivu, puh. 0295 350 547.

 Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Kanavakatu 3 C, PL 481
00023 Valtioneuvosto

0295 350 000http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme