Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Suomi kotiutti viisihenkisen perheen Syyriasta

Jaa

Ulkoministeriö kotiutti perjantaina 10.12.2021 suomalaisen äidin ja hänen neljä lastaan Syyriasta. Kaikki viisi ovat aiemmin olleet al-Holin leirillä. Kotiutetut ovat nyt kotimaan viranomaisten toimien piirissä.

Suomen viranomaisilla on perustuslain mukainen velvoite turvata leireillä pidettyjen suomalaisten – erityisesti lasten – perusoikeudet, mikäli se on mahdollista. Syyrian leireillä pidettyjen lasten perusoikeudet voidaan turvata vain kotiuttamalla heidät Suomeen.

Kotiutetut kuuluvat samaan perheeseen. Yksi äidin lapsista on tullut täysi-ikäiseksi, nuorin on alle viisivuotias. Kaikki viisi ovat aiemmin olleet al-Holin leirillä. Perhe kotiutettiin Syyriasta Turkin kautta yhteistyössä Turkin viranomaisten kanssa.

Vain lasten kotiuttaminen ei ole ollut mahdollista. Kaikessa viranomaistoiminnassa on ensisijaisesti otettu huomioon lapsen etu.

Ulkoministeriö on vuodesta 2019 lähtien kotiuttanut yhteensä 35 al-Holin leirillä pidettyä suomalaista, joista 26 lasta ja yhdeksän aikuista. Syyrian leireillä on edelleen kymmenkunta suomalaista.

Koillis-Syyrian leirit muodostavat vakavan, pitkän aikavälin turvallisuusriskin. Mitä kauemmin lapset ovat leireillä, ilman suojaa ja opetusta, sitä vaikeammaksi väkivaltaisen ääriajattelun ja radikalisaation torjunta käy.

Ulkoministeriö pyrkii kotiuttamaan loputkin leireillä pidetyt suomalaiset lapset, jos se on mahdollista.

Lisätietoja:

Ulkoministeriön viestintäpäivystäjä, puh. +358 40 551 6571, viestinta.um@formin.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

This is FINLAND Magazine 2022–2023: Mot en hållbarare och mänskligare framtid24.1.2022 13:12:37 EET | Tiedote

This is FINLAND Magazine 2022–2023, en tidskrift som presenterar Finlands starka sidor och kompetens, har utkommit på engelska. Årets publikation har blicken stadigt fäst mot framtiden. Tidskriften tar upp teman som är på allas läppar, i Finland och ute i världen: digitaliseringen, kampen mot klimatförändringarna, lycka, en god vardag, förändringarna i arbetslivet och förtroende.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme