Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Suomi osallistuu EU:n yhteiseen kriisinhallinta- ja hybridiharjoitukseen

Jaa

Suomi osallistuu Euroopan unionin yhteiseen EU Integrated Resolve 2020 -päätöksentekoharjoitukseen, joka järjestetään 21.9.- 4.12. välisenä aikana.

Päätöksentekoharjoituksen tavoitteena on parantaa EU:n toimintakykyä kriiseihin vastaamisessa. Harjoitus keskittyy kriisinhallintaan ja hybridiuhkiin vastaamiseen. Se perustuu kuvitteelliseen tilanteeseen, joka heijastelee nykyajan monitahoista kriisiä. Harjoituksessa simuloidaan sotilaallisen kriisinhallintaoperaation ja siviilikriisinhallintaoperaation suunnittelua, perustamista ja niistä päättämistä sekä hybridiuhkiin reagoimista. Jäsenvaltioiden odotetaan vastaavan erilaisiin syötteisiin kuvitteellisessa toimintaympäristössä.

Harjoitus järjestetään viidettä kertaa, viimeksi vuonna 2018. EU:n ulkosuhdehallinto on keskeisessä asemassa harjoituksen läpiviennissä, ja siinä on mukana myös muita EU-toimijoita ja kaikki EU-jäsenmaat. COVID-19 vaikuttaa harjoituksen valmisteluun ja läpivientiin, lähinnä niin, että siihen osallistuu EU-instituutioissa tavallista vähemmän henkilökuntaa. Suomessa poikkihallinnollisena yhteistyönä toteutettavaan harjoitukseen osallistuvat ulkoministeriön lisäksi puolustusministeriö, pääesikunta, sisäministeriö, valtioneuvoston kanslia ja EU-edustusto Brysselissä.

Lisätietoja:
Outi Hyvärinen, ulkoministeriön poliittinen osasto, puh. 0295 350 035,
Ilmari Uljas, puolustusministeriön puolustuspoliittinen osasto, puh. 0295 140 048 ja
Emma Patovuori, sisäministeriön kansainvälisten asioiden yksikkö, puh. 0295 488 273.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi,
puolustusministeriön etunimi.sukunimi@defmin.fi ja sisäministeriön etunimi.sukunimi@intermin.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Kanavakatu 3 C, PL 481
00023 Valtioneuvosto

0295 350 000http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Utrikesminister Haavisto i Afghanistan - arrangerandet av givarkonferensen på slutrakan27.10.2020 15:37:20 EETTiedote

Utrikesminister Pekka Haavisto besökte Afghanistan måndagen och tisdagen den 26–27 oktober. Huvudsyftet med besöket var att diskutera aktuella ärenden samt den konferens om Afghanistan som Finlands regering, Afghanistans regering och FN kommer att ordna gemensamt i november. ”Givarkonferensen för Afghanistan ordnas mitt i en historisk fredsprocess. Det internationella samfundets stöd behövs för att freden ska kunna byggas på en stadig grund. Finlands roll i ordnandet av konferensen är viktig för att säkra detta stöd”, säger Haavisto.

MFA: Minister for Foreign Affairs Haavisto in Afghanistan— pledging conference arrangements on the final stages27.10.2020 15:36:40 EETPress release

Minister for Foreign Affairs Pekka Haavisto paid a two-day visit to Afghanistan on 26–27 October 2020. The main purpose of the visit was to discuss current issues and the 2020 Afghanistan Conference, co-hosted by Finland, the Afghan Government and the United Nations, which will be held in November. “The pledging conference will take place in the middle of a historic peace process. Support from the international community is needed to have a sustainable foundation for the peace process. As one of the co-hosts of the Conference, Finland plays a central role in ensuring that this support will be available,” Haavisto says.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme