Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Suomi tukee kestävän metsätalouden, kaivostoiminnan ja kiertotalouden arvoketjuja kehittyvissä maissa

Jaa

Suomi tukee YK:n teollisen kehityksen järjestöä (United Nations Industrial Development Organization, UNIDO) 3,6 miljoonalla eurolla vuosina 2021-2023 kestävän metsätalouden, kaivostoiminnan ja kiertotalouden arvoketjujen kehittämiseksi ja työpaikkojen luomiseksi kehittyvissä maissa. Hankekokonaisuuteen kuuluu lisäksi naisten asemaa ja sukupuolten välistä tasa-arvoa UNIDOn työssä vahvistava osio. Sopimus vahvistettiin 8. syyskuuta Wienissä.

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari korostaa, että Suomi on sitoutunut tukemaan kehittyvien maiden taloudellista kehitystä ympäristön kannalta kestävällä ja ilmastonmuutosta hillitsevällä tavalla. ”Kiertotalous on ajankohtainen ratkaisumalli tähän haasteeseen. UNIDOlle myönnetty rahoitus edistää kehittyvien maiden asteittaista siirtymää kiertotalouteen”, ministeri toteaa. Suomi oli maailman ensimmäinen maa, joka laati oman kiertotaloustoimintasuunnitelmansa viisi vuotta sitten. Hallitus on lisäksi asettanut tavoitteen, että Suomi on hiilineutraali maa vuoteen 2035 mennessä. ”Yhteistyö UNIDOn kanssa tarjoaa mahdollisuuksia myös suomalaisille yrityksille ja muille toimijoille”, ministeri kannustaa.

UNIDO edistää kehittyvien maiden kestävää ja inklusiivista teollista kehitystä. Järjestö tukee sekä yksityistä että julkista sektoria kehittyvissä maissa niiden laaja-alaisen vaurastumisen ja kilpailukyvyn edistämiseksi. UNIDO tukee lisäksi ympäristön, ilmaston ja vähähiilisen kehityksen kannalta suotuisia yhteiskunnallisia uudistuksia ja yksityisen sektorin toimia. UNIDO tekee runsaasti yhteistyötä yritysten, yritystukiorganisaatioiden ja tutkimuslaitosten kanssa.

Lisätietoja:

Kaupallinen neuvos Mika Vehnämäki, puh. 040 739 3814

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

MFA: UN Food Systems Summit: Finland as a trailblazer as provider of school meals23.9.2021 09:56:31 EEST | Press release

The UN Food Systems Summit will be held virtually on 23 September during the UN General Assembly in New York. Finland’s representative at the meeting will be President of the Republic Sauli Niinistö. Minister for Development Cooperation and Foreign Trade Ville Skinnari, in his role as the World Food Programme’s School Meals Champion, will speak at the event on school meals.

UM: Suomi on kouluruokailun suunnannäyttäjä YK-huippukokouksessa23.9.2021 09:50:07 EEST | Tiedote

YK:n ruokajärjestelmiä koskeva huippukokous, Food Systems Summit, järjestetään virtuaalisesti 23. syyskuuta YK:n yleiskokouksen yhteydessä New Yorkissa. Suomea kokouksessa edustaa tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kouluruokailua koskevassa tilaisuudessa puhuu lisäksi kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari, joka toimii Maailman ruokaohjelman kouluruokalähettiläänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme