Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Ulkoministeri Haavisto vierailee Latviassa

Jaa

Ulkoministeri Pekka Haavisto vierailee Riiassa tiistaina 30.7.2019. Haavisto tapaa Latvian uuden presidentin Egils Levitsin ja käy keskusteluja ulkoministeri Edgars Rinkēvičsin kanssa.

”Itämeren alue on Suomelle keskeisen tärkeä ulko- ja turvallisuuspolitiikan, kaupan ja talouden sekä ympäristön näkökulmasta. Ulkoministeri Edgars Rinkēvičsin ajatukset EU:n kehittämisestä kiinnostavat. Olen iloinen, että voin tuoreeltaan tavata Latvian uuden presidentin Egils Levitsin, jolla on vahvaa kokemusta eurooppalaisesta oikeusvaltioperiaatteesta ja ihmisoikeuksista EU-tuomioistuimessa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa,” Haavisto sanoo.

Ulkoministerit keskustelevat ajankohtaisista EU-aiheista ja Suomen EU-puheenjohtajakauden tavoitteista, Venäjä-suhteista ja naapuruuspolitiikasta sekä Persianlahden tilanteesta.

”Suomen hallituksen ihmisoikeusperustaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksi keskeinen tavoite on tasa-arvon sekä naisten ja tyttöjen oikeuksien edistäminen. Myös ympäristökysymykset ovat keskeisiä hallitusohjelmassa. Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan Itämeren pelastamiseksi,” Haavisto painottaa. 

Lisäksi ministeri Haavisto tutustuu Riiassa toimivaan Naton Strategisen viestinnän osaamiskeskukseen.

Lisätietoja: diplomaattiavustaja Katja Kalamäki, puh. +358 295 351 518 , Pohjoisen Euroopan yksikön päällikkö Kalle Kankaanpää, puh. +358 295 351 816
Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Kanavakatu 3 C, PL 481
00023 Valtioneuvosto

0295 350 000http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme