UM: Ulkoministeri Haavisto vierailee Tansaniassa
Tansanian johdon kanssa keskustellaan Suomen ja Tansanian suhteista, EU:n ja Tansanian välisistä suhteista, Tansanian viimeaikaisesta kehityksestä sekä yhteistyöstä ilmastonmuutoksen torjunnassa.
”Tapaamisella Tansanian valtiojohdon kanssa haluan edelleen vahvistaa ja laajentaa maittemme välisiä erinomaisia suhteita, jotka nojautuvat pitkäaikaiseen ja laaja-alaiseen yhteistyöhön aina korkealta poliittiselta tasolta ruohonjuuritason yhteyksiin. Tansania on ollut Suomelle läheinen kumppani myös useissa kansainvälisissä globaaliagendan kysymyksissä. Toivon, että voimme jatkossa tehdä vahvemmin yhteistyötä Tansanian kanssa myös ilmastonmuutoksen torjunnassa,” sanoo ulkoministeri Pekka Haavisto.
Keskusteluissa nousevat esiin myös EU:n ja Tansanian väliset suhteet ja Tansanian viimeaikainen kehitys.
Vuodesta 2001 alkaen pidetyn, vuosittaisen Pohjoismaat–Afrikka-ulkoministerikokouksen tavoitteena on tuoda yhteen Pohjoismaat ja pohjoismaisista arvoista kiinnostuneet Afrikan maat. Kokousten on tarkoitus johtaa lisääntyneeseen yhteistyöhön Pohjoismaiden ja Afrikan välillä, mukaan lukien kaupallisissa asioissa.
Ministeri Haavisto alustaa kokouksessa keskustelua Afrikan rauhasta ja turvallisuudesta. Kokouksen asialistalla ovat lisäksi ilmastonmuutos, kaupan ja investointien lisääminen sekä yhteistyö monenvälisen maailmanjärjestyksen puolustamiseksi.
Afrikasta kokoukseen osallistuvat ennakkotietojen mukaan ministerit Algeriasta, Angolasta, Beninistä, Burkina Fasosta, Egyptistä, Etiopiasta, Etelä-Afrikasta, Ghanasta, Keniasta, Malawista, Marokosta, Mosambikista, Nigeriasta, Sambiasta, Somaliasta, Ugandasta ja Zimbabwesta.
”On hyödyllistä keskustella pohjoismaisten ja afrikkalaisten ulkoministerikollegoiden kanssa globaaleista haasteista ja niiden ratkaisusta. Pohjoismaisista toimintatavoista ja -arvoista, kuten tasa-arvo ja osallistavuus, on ammennettavaa myös konfliktien ratkaisuun Afrikassa. Inklusiiviset rauhanprosessit, eli mm. naisten ja nuorten osallistumisen lisääminen parantaa rauhan kestävyyden todennäköisyyttä.”
Lisätietoja: ulkoministerin diplomaattiavustaja Katja Kalamäki, puh. 050 511 1518, Afrikan ja Lähi-idän osaston päällikkö Leena-Kaisa Mikkola, puh. +358 29 535 1977 tai suurlähettiläs Riitta Swan puh. +255 754 400 041.
Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto
0295 16001http://um.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriön tiedotteet ja uutiset tilattavissa valtioneuvoston verkkosivuilta20.10.2023 10:30:25 EEST | Tiedote
Ulkoministeriön tiedotteiden jakelu STT Infon kautta päättyy 20. lokakuuta. Ulkoministeriön tiedotteet julkaistaan jatkossa vain ulkoministeriön ja valtioneuvoston verkkosivuilla ja ne voi tilata sähköpostiin valtioneuvoston kautta. Mediakutsut lähetetään jatkossakin STT Infon kautta.
EU:s handelsministrar diskuterar den ekonomiska säkerheten och handelsrelationerna mellan EU och Indien19.10.2023 10:31:13 EEST | Tiedote
Utrikeshandels- och utvecklingsminister Ville Tavio deltar i handelsministrarnas informella möte i Valencia, Spanien den 19-20 oktober. Ministrarna ska diskutera den ekonomiska säkerheten och handelsrelationerna mellan EU och Indien. Deltagarna får också en översikt över EU:s pågående förhandlingar om handelsavtal.
EU:n kauppaministerit keskustelevat taloudellisesta turvallisuudesta ja EU–Intia-kauppasuhteista19.10.2023 10:31:13 EEST | Tiedote
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio osallistuu EU:n kauppaministerien epäviralliseen kokoukseen Valenciassa, Espanjassa 19.–20. lokakuuta. Ministerit keskustelevat taloudellisesta turvallisuudesta sekä EU:n ja Intian välisistä kauppasuhteista. Lisäksi kokouksessa luodaan katsaus EU:n käynnissä oleviin kauppasopimusneuvotteluihin.
EU trade ministers to discuss economic security and EU–India trade relations19.10.2023 10:31:13 EEST | Press release
Minister for Foreign Trade and Development Ville Tavio will attend an informal meeting of EU trade ministers in Valencia, Spain, on 19–20 October. The ministers will discuss economic security and trade relations between the EU and India. The ministers will also discuss the EU’s ongoing bilateral trade negotiations.
Utrikesministeriets enkätundersökning: ryssarna förhåller sig negativare till Finland, ungdomarna har positivare inställningar13.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Enligt den av Finlands ambassad i Moskva beställda enkätundersökningen förhåller sig en dryg tredjedel av de ryssar som svarade på enkäten positivt till Finland. För ett år sedan uppgav ungefär hälften att de är positiva till Finland. Enligt enkätundersökningen har Finlands rykte försämrats främst av att ryska medier har gett en felaktig och negativ bild av Finlands Natomedlemskap. Ungdomarnas inställningar till Finland är positivare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme