Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Ulkoministeri Soini ulkoasiainneuvostoon Brysseliin

Jaa

EU:n ulkoasiainneuvosto kokoontuu Brysselissä 19. helmikuuta. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini. Kokouksen aiheita ovat Ukraina, Syyria sekä Afrikan sarvi. Ministereiden lounaskeskustelun aiheena on Venezuelan tilanne. Lisäksi Soini osallistuu Tanskan ja Ukrainan isännöimälle EU-Ukraina-aamiaiselle, jossa mukana myös Ukrainan ulkoministeri Pavlo Klimkin.

Krimin laittomasta liittämisestä Venäjään ja Itä-Ukrainan konfliktin alkamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi viisi vuotta. Ulkoministerit käyvät kokonaisvaltaisen keskustelun Ukrainan tilanteesta ennen 31.3. järjestettäviä Ukrainan presidentinvaaleja. Tarkoituksena on vahvistaa EU:n yhtenäinen tuki Ukrainan suvereniteetille ja alueelliselle koskemattomuudelle. Suomi pitää Ukrainan demokratiakehityksen kannalta tärkeänä, että tulevat vaalit noudattavat kansainvälisiä standardeja. Lisäksi Suomi korostaa vapaan merenkulun merkitystä Kertshinsalmella ja Asovanmerellä sekä yhteiskunnallisten uudistusten tärkeyttä.

Syyrian osalta esillä ovat Yhdysvaltojen vetäytymispäätöksen vaikutukset sekä valmistautuminen maaliskuussa järjestettävään Syyria-konferenssiin. Suomi pitää tärkeänä, että YK:n uudelle erityisedustaja Geir Pedersenille annetaan EU:n täysi tuki. Lisäksi syyrialaisten, erityisesti naisten ja nuorten omia näkemyksiä pitää kuunnella ratkaisuja mietittäessä. Suomi ja EU tukevat erilaisia kansalaisyhteiskunnan rauhan dialogeja.

Keskusteluissaan Afrikan sarvesta ulkoministerit käsittelevät alueellista ja maakohtaista kehitystä sekä alueellista yhteistyötä. Suomi tukee Afrikan sarven turvallisuutta ja vakautta jatkamalla vahvaa osallistumista Somalian kriisinhallintaoperaatioihin.

Lisätietoja: ulkoministeri Soinin diplomaattiavustaja Miia Rainne, puh. +358 295 351 421 ja Eurooppa-kirjeenvaihtajan sijainen Anna-Mari Hämäläinen, puh. +358 295 350 282

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Kanavakatu 3 C, PL 481
00023 Valtioneuvosto

0295 350 000http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: #HELSINKI2018-mötet och kunnandet inom utbildning ökade Finlands synlighet i utländska medier 201825.3.2019 12:00:00 EETTiedote

Mötet mellan Trump och Putin i Helsingfors gjorde att Finland syntes mer än vanligt i rubriker i utländska medier. Finland uppmärksammades också för kunnandet inom utbildning, jämställdheten och försöket med basinkomst, vilket framgår av svaren på den årliga enkät om Finland i utländska medier, som utrikesministeriet skickar till alla beskickningar.

MFA: #HELSINKI2018 and education expertise raised Finland’s profile in world media in 201825.3.2019 12:00:00 EETTiedote

Finland was particularly widely featured in the world’s media due to the meeting between Trump and Putin in Helsinki. According to the results of the annual ‘Finland in the World Media’ survey, based on Finnish embassies’ and consulates’ reviews of their host countries’ media, other key topics of international interest included education expertise; equality; and the basic income experiment.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme