Unettomuuden nettiterapiaan kaikkialta Suomesta
13.5.2019 09:38:28 EEST | HUS | Uutinen
Unettomuuteen on tarjolla tuoreimpiin tutkimuksiin nojaavaa hoitoa, kaikille suomalaisille paikkakunnasta riippumatta. Helsingin yliopistollisen sairaalan HUSin unihoitajat ja psykologit ovat kehittäneet Uniterapia-sovelluksen, joka perustuu kognitiivisiin harjoituksiin helpottamaan unen tuloa ja vähentämään stressiä.
Digitaalisten harjoitusten on kansainvälisestikin todettu auttavan unettomuuteen. Potilas voi tehdä niitä kotona, itselleen sopivaan aikaan.
̶ Suomalainen terapiasovellus on vielä parempi, koska siinä on myös oikea terapeutti pitämässä yhteyttä potilaaseen, sanoo HUS Psykiatrian osastonylilääkäri Katinka Tuisku.
Potilaalle ilmaisista mobiiliharjoitteista rentoutta ja rytmiä
Unettomuus voi ilmetä nukahtamisvaikeutena, öisenä heräilynä tai liian aikaisena heräämisenä. Ongelman aiheuttaa monesti ylivireys, johon terapiaohjelmassa on tarjolla muun muassa lihas- ja hengitysrentoutta sekä tietoista läsnäoloa lisääviä harjoituksia.
Noin kahden kuukauden mittainen unettomuuden nettiterapia on potilaalle ilmainen ja se koostuu seitsemästä vaiheesta. Terapia tähtää unirytmin säännöllistämiseen sekä uneen liittyvien haitallisten ajatusten ja käyttäytymismallien kitkemiseen.
̶ Sovelluksen unipäiväkirjan avulla potilas ja terapeutti voivat havainnoida sitä, miten potilaan päiväsaikainen toiminta vaikuttaa hänen uneensa ja vireyteensä, sanoo terapian sisältöä käsikirjoittanut unihoitaja Tuula Tanskanen HUS Psykiatriasta.
Lääkkeetön hoito tätä päivää
Niin eurooppalaisen unitutkimuksen yhdistys ESRS kuin suomalainen Käypä hoito nostavat yksiselitteisesti kognitiiviset terapiat parhaaksi hoitomuodoksi unettomuuteen.
̶ Nukahtamislääkkeitä voidaan tarvita akuutissa tilanteessa. Mutta säännöllistä ja pitkäaikaista lääkitystä kannattaa harkita vasta, jos terapia ei riitä, sanoo osastonylilääkäri Tuisku.
Käypä hoito -suosituksen mukaista hoitoa on toistaiseksi saanut Suomessa sattumanvaraisesti. Nettiterapian myötä hoitoon pääsy helpottuu.Terapiaan pääsee kaikkialta Suomesta jonottamatta lääkärin lähetteellä, esimerkiksi oman terveysasemansa tai työterveyshuollon kautta.
Taustaa
- Tilapäiset uniongelmat ovat tavallisia ja yleensä harmittomia. Unettomuushäiriöstä on kyse, kun hyvistä nukkumisolosuhteista huolimatta nukahtaminen tai unessa pysymisen on vaikeaa ainakin kolme kertaa viikossa kolmen kuukauden ajan, oireista on päiväsaikaista haittaa, eivätkä muut sairaudet riitä selittämään oireilua. Tällöin kannattaa hakea apua.
- Unettomuuden nettiterapia suoritetaan mobiililaitteella. Rekisteröinnin jälkeen sovellukseen voi kirjautua PIN-koodilla tai sormenjälkitunnistuksella.
- Nettiterapian tuottaa HUS. Suomessa HUS on tarjonnut terapeutin tukemia, itsenäiseen työskentelyyn perustuvia nettiterapioita vuodesta 2013. Lue lisää osoitteesta nettiterapiat.fi.
Lisätietoa ja haastattelupyynnöt:
Katinka Tuisku, osastonylilääkäri, HUS Psykiatria
050 427 0354
Tuula Tanskanen, unihoitaja, HUS Psykiatria
040 1286262
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Unettomuuden nettiterapia on Helsingin yliopistollisen sairaalan (HUS) kehittämä mobiilissa toimiva terapiaohjelma. Muutaman kuukauden mittainen terapia soveltuu pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsiville ja on asiakkaalle ilmainen. Terapiaohjelmaa voi tehdä kotoa käsin omalta puhelimelta ja edistymistä tukee nettiterapeutti. Nettiterapiaan pääsee nopeasti kaikkialta Suomesta lääkärin lähetteellä.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder 2.3.26.2.2026 15:08:43 EET | Pressmeddelande
Sammanslutningens styrelse sammanträder den 2 mars 2026 för att bland annat behandla HUS-sammanslutningens oreviderade bokslutsuppgifter för 2025 samt verksamheten och ekonomin i januari 2026. Föredragningslistan för mötet kan läsas här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningsstyrelsen har 17 medlemmar, varav två är representanter för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång i månaden. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 2.3.26.2.2026 15:08:43 EET | Tiedote
Yhtymähallitus kokoontuu 2. maaliskuuta 2026 käsittelemään muun muassa HUS-yhtymän vuoden 2025 tilintarkastamattomia tilinpäätöstietoja sekä tammikuun 2026 toimintaa ja taloutta. Kokouksen esityslistan voi lukea täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
HUS klättrade i rankingen över världens bästa sjukhus26.2.2026 14:16:35 EET | Pressmeddelande
HUS placerade sig på plats 40 i Newsweeks bedömning av världens bästa sjukhus 2026. HUS förbättrade sin placering för andra året i rad och är i denna jämförelse det klart högst rankade sjukhuset i Finland.
HUS nosti sijoitustaan maailman parhaiden sairaaloiden listauksessa26.2.2026 14:16:35 EET | Tiedote
HUS sijoittui Newsweekin vuoden 2026 maailman parhaiden sairaaloiden arvioinnissa sijalle 40. HUS paransi sijoitustaan listalla toista vuotta peräkkäin ja on kirkkaasti Suomen parhaaksi arvioitu sairaala tässä vertailussa.
Komjölksallergi i tidig barndom har samband med nedsatt bentäthet i ungdomen23.2.2026 08:29:14 EET | Pressmeddelande
En studie visar att komjölksallergi som konstaterats i spädbarnsåldern har samband med nedsatt bentäthet i ungdomen, även om allergin hos största delen av barnen hade försvunnit före puberteten. Nedsatt bentäthet kan öka risken för frakturer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
