Uniikki yhteistyöhön Taco Bellin kanssa

Uniikki on suomalainen rap-artisti, vaikuttaja ja yksi viihdemaailman tunnetuimmista henkilöistä. Artistin nimikkoateria Uniikki Box sisältää Fully Loaded Burriton Nyhtökauralla® ja ranskalaisilla, maustetut nachot, Coca-Colan ja jälkiruoaksi Cinnamon Twistit. Aterian hinta on 9,90 € ja se on myynnissä kaikissa Suomen Taco Bell -ravintoloissa 1.-30.6.2022.
”Taco Bellissä kaikki ateriat ovat saatavilla kasvisversionakin mausta tinkimättä ja Uniikin toiveesta myös nimikkoateria rakentui luontevasti kasviskulmalla. Nimensä mukaisesti ateria on todellakin uniikki, sillä burrito pitää Nyhtökauran lisäksi sisällään muun muassa yleensä lisukkeen roolissa olevia ranskalaisia. Tätä ei pääse muulloin maistamaan”, Taco Bell Suomen markkinointipäällikkö Alina Nikkarikoski vinkkaa.
”Olen todella fiiliksissä tästä yhteistyöstä, koska Taco Bell on Suomen pikaruokaskenessä hyvinkin erottuva brändi freesillä tuotevalikoimallaan. Taco Bell muistuttaa myös kaikista Väli-Amerikan reissuista, joten oli mahtavaa päästä suunnittelemaan oma ateria. Olen ollut jo kahden vuoden ajan kasvissyöjä, joten suunta aterialle oli selvä. Ranskalaiset burriton sisällä ja nachot lisukkeena tuovat kivaa vaihtelua perinteisemmälle ranskalaiscombolle”, Uniikki kertoo yhteistyöstä.
Samassa yhteydessä lanseerataan kesäinen ja tennismaailmasta vaikutteita ottanut Taco Bell x Uniikki -oheistuotemallisto, jota valmistetaan erittäin rajallinen määrä. Mallisto pitää sisällään paidan, shortsit, sukat, lippalakin, rantakassin ja pyyhkeen. Oheistuotteita jaetaan Uniikin syntymäpäivänä lauantaina 11.6. jokaisen Taco Bell -ravintolan ensimmäisille Uniikki Box -aterian ostajille, 1 satunnainen oheistuote / asiakas. Oheistuotteita on jaossa noin 35 kappaletta per ravintola eli paikalla kannattaa olla ajoissa. Osa oheistuotteista arvotaan Taco Bell Suomen sosiaalisessa mediassa kesäkuun aikana.
”Jenkeissä monilla räppäreillä on ravintola- ja oheistuoteyhteistöitä, joten mageeta päästä tekemään vastaavanlainen yhteistyö Suomessa. Tennis on minulle rakas harrastus, mikä näkyy myös malliston designissa”, Uniikki taustoittaa. ”Mikä olisikaan parempi tapa viettää syntymäpäiviä kuin päästä juhlimaan sitä Taco Belliin oman aterian ja malliston tiimoilta!”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alina Nikkarikoski, Taco Bell Suomi markkinointipäällikkö, 0401278899, alina.nikkarikoski@restel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Restel on suomalainen ravintola-alan konserni, johon kuuluu noin 200 ravintolaa työllistäen noin 2 200 ravintola-alan ammattilaista. Restelin ravintoloita ovat BURGER KING®-, Taco Bell-, Rax Pizzabuffet-, HelmiSimpukka-, Wanha Mestari-, Hemingway's -ravintolat sekä Food&Events Tapahtuma- ja Ruokaravintolat.
Yum! Brands Inc:in tytäryhtiö Taco Bell Corp. on maailman johtava meksikolaistyylinen pikaruokaravintolabrändi. Taco Bell valmistaa taconsa, burritonsa ja muut tunnetut tuotteensa aina tilauksesta ja asiakkaan toiveen mukaisesti, ja tuotteissa on runsaat maut ja laadukkaat raaka-aineet. Maailmanlaajuisesti ketjun asiakkaille halutaan tarjota poikkeuksellista arvoa sekä loistavaa palvelua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Restel Oy
Restel palauttaa yhteistyön Pernod Ricard Finlandin kanssa22.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Restel palauttaa huhtikuussa päättyneen yhteistyön Pernod Ricard Finlandin kanssa. Pernod Ricardin emoyhtiö on ilmoittanut 12.5.2023 julkaistussa tiedotteessaan lopettaneensa viennin Venäjälle ja viimeistelee markkinalta poistumista. Tämän johdosta Restel ei näe enää syytä jatkaa huhtikuussa annettua hankintakieltoa Pernod Ricardin tuotteiden osalta.
Restel lopettaa yhteistyön Pernod Ricard Finlandin kanssa17.4.2023 10:35:32 EEST | Uutinen
Restel on päättänyt lopettaa yhteistyön Pernod Ricard Finlandin kanssa toistaiseksi. Kaikki Pernod Ricardin tuotteet on asetettu Restelin ravintoloissa hankintakieltoon. Syy yhteistyön päättämiselle on Pernod Ricardin harjoittama vientitoiminta Venäjän markkinoille. Restel pitää Venäjän yli vuosi sitten aloittamia sotatoimia kaikilta osin tuomittavana.
Whopper ja taco yhdessä jälleen – uusi ravintolakokonaisuus tarjoaa makuja eri puolilta maailmaa30.3.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Burger King ja Taco Bell -ravintolaketjut yhdistyvät jälleen ja 2023 loppuvuodesta nämä löytyvät Tampereen Hämeenkatu 6 -osoitteesta uudenlaisesta ravintolakokonaisuudesta. Nykyinen Hämeenkadun Burger King saa muuton yhteydessä suuremmat tilat ja samalla Taco Bell avaa 17. ravintolansa Suomeen.
Taco Bellin biisikilpailun jatko-osan voittajakappale julkaistaan2.9.2022 11:00:00 EEST | Tiedote
Taco Bell tarjosi järjestämänsä Bring the Heat -biisikilpailun voittajalle studioaikaa huipputuottaja Wretchin kanssa ja voittajakappale julkaistaan levy-yhtiön toimesta tänään 2.9.
Taco Bellin Bring the Heat -biisikisa tulee taas4.7.2022 09:00:00 EEST | Tiedote
Taco Bellin viime kesänä järjestämä ja suosiota saanut Bring the Heat -biisikilpailu järjestetään uudelleen tänä kesänä. Kilpailun voittajalle tarjotaan mahdollisuus äänittää kappaleensa ammattituottajan kanssa studiossa. Kilpailu on käynnissä 4.-17.7.2022.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme