Uraauurtava puukoulun terveysvaikutusten tutkimus toteutetaan Kuhmon Tuupalan alakoulussa
21.1.2020 08:30:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

Tutkimuskohteena on Kuhmossa sijaitseva, vuonna 2018 toimintansa aloittanut Tuupalan puukoulu, joka on ensimmäinen massiivipuuelementtitekniikalla rakennettu koulu Suomessa. Tutkimuksen toteuttaja on Kajaanin yliopistokeskuksessa sijaitseva Mittaustekniikan yksikkö.
Monipuolisessa ja kansainvälisesti ainutlaatuisessa tutkimuksessa tavoitteena on selvittää laajasti puukoulun fysikaalisia, kemiallisia ja mikrobiologisia ominaisuuksia ja tutkia, miten nämä ja muut tekijät, kuten koulumatkan pituus ja kouluviikon sisältö, vaikuttavat koululaisten kokemaan stressiin.
Fysikaalisia ominaisuuksia mitataan rakennukseen tuotavilla sensoreilla, joilla voidaan jatkuvatoimisesti seurata muun muassa lämpötilaa ja ilmankosteutta sekä pienhiukkasten ja hiilidioksidin pitoisuuksia. Koulun tiloista kerättävistä ilmanäytteistä määritetään haihtuvia orgaanisia yhdisteitä ja sisäilman mikrobinen laatu. Lisäksi kerätään pyyhkäisynäytteitä pintojen mikrobimäärien selvittämikseksi.
Koululaisten stressiä mitataan sylkinäytteiden ja älysormuksen avulla. Sylkinäytteistä Oulun yliopiston tutkijat määrittävät stressihormoni kortisolin vaihtelua. Kortisoli on yleisimmin käytetty stressin bioanalyyttinen merkkiaine. Pienemmällä koululaismäärällä suoritetaan myös älysormusseurantaa koulupäivien aikana. Älysormus mittaa ihon sähkönjohtavuutta, minkä avulla voidaan arvioida tutkittavan stressiä. Sen käyttö antaa mahdollisuuden koko koulupäivän kattavaan seurantaan, mutta ei kerro stressitasojen muutoksista yhtä tarkasti kuin kortisolimääritys.
Vertailukohteena tutkimuksessa on mukana Tuupalan koulun lisäksi Vaalan yhtenäiskoulu. Betonirunkoinen koulu on saman arkkitehtitoimiston suunnittelema ja myös suhteellisen uusi rakennus.
Tutkimukseen pyritään rekrytoimaan 50-70 oppilasta molemmista kouluista. Tutkittavien määrä on suurin puurakentamistutkimuksissa käytetty ja sen ansiosta tuloksille on varmemmin mahdollista saada tilastollista merkittävyyttä.
Puurakentamisen terveysvaikutukset – tutkimuksella tietoperusteista tukea puurakentamiselle ja puun käyttömuotojen lisäämiselle -hankkeen rahoittajina toimivat Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja Suomen Metsäsäätiö. Tutkimus toteutetaan Kuhmon kaupungin aloitteesta. Tutkimuksen käytännön toteuttaja on Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskuksen Mittaustekniikan yksikkö ja Kuhmon kaupunki. Loppuraportti on tarkoitus julkaista huhtikuussa 2021.
Kuhmon kaupungissa toimii valtakunnallisesti merkittävä Woodpolis. Puutuoteteollisuuden ja Woodpolis puutuoteklusterialueen systemaattinen kehittäminen ovat Kuhmon kaupungin pitkäaikaisia tavoitteita, jonka osana tehdään tutkimusyhteistyötä eri toimijoiden kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkimuspäällikkö Pekka Kilpeläinen, Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus, Mittaustekniikan yksikkö, sähköposti: Pekka.t.Kilpelainen@oulu.fi, puh. 050 578 1403
Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä, sähköposti: Tytti.Maatta@kuhmo.fi, 044 725 5220
Viestintäasiantuntija Tiina Pistokoski, Oulun yliopisto, puh. 029 448 4091, sähköposti: Tiina.Pistokoski@oulu.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Kansainvälinen turvallisuustapahtuma Arctic Security Forum tuo Ouluun korkean profiilin asiantuntijoita8.6.2026 10:43:15 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston isännöimä Arctic Security Forum -tapahtuma vastaa arktisen yhteistyön syventämisen tarpeeseen kokoamalla tutkijoita, yrityksiä, päättäjiä ja puolustusalan asiantuntijoita 16.–17. kesäkuuta keskustelemaan ja suunnittelemaan pohjoismaista, arktisen turvallisuuden yhteistyötä.
Väitös: itsekorjautuva ja venyvä elektroniikka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden laitteille8.6.2026 06:56:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa väittelevän Ahmed Albeltagin tutkimus tuo merkittävää uutta tietoa itsekorjautuvien ja venyvien elektronisten materiaalien kehittämiseen. Tutkimus vastaa kasvavaan tarpeeseen kehittää elektroniikkaa, joka on joustavaa, kestävää ja mukautuu vaativiin käyttöolosuhteisiin.
Erittäin uhanalaisia lintuja pelastettu Oulun yliopistossa – kuoriutuneet poikaset vapautetaan luontoon8.6.2026 05:06:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat pelastaneet erittäin uhanalaisen etelänsuosirrin munia keinohaudontaan laboratorioon. Poikaset ovat nyt kuoriutuneet, ja niiden vahvistuttua linnut palautetaan takaisin Perämeren rannikolle.
Kimalaiset ratkaisevat ongelmia kuin kädelliset – uusi tutkimus haastaa käsityksiä eläinten älykkyydestä5.6.2026 05:06:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että kimalaiset pystyvät ratkaisemaan ongelmia, joita ne eivät ole aiemmin kohdanneet. Tulos haastaa käsityksen, jonka mukaan spontaani ongelmanratkaisu on vain ihmisten ja muiden suuriaivoisten selkärankaisten ominaisuus.
Kestävän kaivosteollisuuden ratkaisut esiin Oulun yliopiston tapahtumassa4.6.2026 06:47:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto järjestää Linnanmaan kampuksella kansainvälisen Xplorer 2026 Oulu – Redesign Mining -tapahtuman, joka kokoaa yhteen tutkijat, asiantuntijat, yritykset ja suuren yleisön tarkastelemaan kestävän kaivosteollisuuden tulevaisuutta. Tapahtuma koostuu kahdesta osasta: 9.6. on kaikille avoin yleisöpäivä ja 10.–11.6. tieteellinen konferenssi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
