Urheiluseurojen hallitusosaamista vauhditetaan

Koulutusohjelman tarkoituksena on kehittää urheiluseurojen puheenjohtajien ja hallitusten jäsenten hallitustyöskentelyä. Hanke toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.
Lahden Ahkeran hallituksen jäsen ja Senior adviser Pekka Mäki-Reinikka pitää koulutusohjelmaa tärkeänä urheiluseurojen toiminnan jatkuvuuden hallinnan kannalta. ”Hallitusten jäsenten vaihdokset ja vaihdosten aiheuttamat haasteet helpottuvat hyvällä ja laadukkaalla seurajohtajakoulutuksella. Tämä koulutus vahvistaa erityisesti seuran talous- ja hallinto-osaamista”, Mäki-Reinikka toteaa
Useimmiten seuroilla ei myöskään ole pitkän tähtäimen suunnitelmaa, jossa mietittäisiin vapaaehtoisten hallitusten jäsenten jaksamista. Urheiluseurojen hallitusten jäsenten on tärkeää ymmärtää, että he ovat myös vastuussa seuran asioista.
”On tärkeää, että tulevaisuuden urheiluseurat ovat hyvin johdettuja ja, että niiden hallitusten jäsenet ovat kouluttautuneet sekä tunnistavat vastuut ja velvollisuudet. Lisäksi on hyvä huomioida, että laadukas koulutus auttaa myös työelämässä. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Lahden Ahkerassa käytössä olevan linjauksen mukaan Ahkerassa on hyvä kasvaa aikuiseksi, mutta myös aikuisena”, korostaa Mäki-Reinikka.
”Koulutusohjelmaa on suunniteltu ja rakennettu jo runsaan vuoden verran. Sen pohjana on käytetty kauppakamarin HHJ-koulutusta. Kehitystyö on ollut hyvin rakentavaa Suomen Urheiluopiston ja laajan ohjausryhmän kanssa”, Eerikäinen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303
Suomen Urheiluopiston johtamisen kouluttaja Pertti Pohjola, p. 040 547 4466
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Hämeen kauppakamarin stipendit valmistuville opiskelijoille3.6.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari myönsi stipendejä 3.6.2023 toiminta-alueellaan valmistuville opiskelijoille. ”Hämeen kauppakamarin hallitus on päättänyt jatkaa stipendiohjelmaa ja myöntää jälleen viiden vuoden ajan stipendejä alueemme lukioiden ja toisen asteen ammatillisten oppilaitosten päättäville opiskelijoille. Stipendi myönnetään opiskelijalle, joka on opintojensa aikana osoittanut tuloksellista suuntautumista liike-elämään”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Kultaiset elämäntyömerkit elinkeinoelämän vaikuttajille1.6.2023 17:45:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari huomioi kevätkokouksessaan kolmea Hämeessä toimivaa elinkeinoelämän vaikuttajaa Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä. Huomionosoitukset myönnettiin tunnustuksena ansiokkaasta työstä Hämeen elinkeinoelämän hyväksi.
Hämeen kauppakamarin Vaalivaliokunta valittiin1.6.2023 17:30:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamarin kevätkokouksessa 1.6.2023 valittiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti Vaalivaliokunnan jäsenet seuraavaan kevätkokoukseen 2024 asti. Valiokunnan puheenjohtajana jatkaa kauppaneuvos Risto Korkka ja jäseninä jatkavat teollisuusneuvos Eero Pekkola, yrittäjä, yritysneuvoja Risto Salminen ja talousneuvos, toimitusjohtaja Pekka Väre.
Positiivista virettä Hämeessä11.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Hämäläisyrityksistä yli kolmannes arvioi liikevaihdon kasvavan seuraavien kuuden kuukauden aikana, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Alueemme yritysten liikevaihdot ovat olleet edelliseen vuoteen verrattuna kasvussa lähes joka toisella kyselyyn vastanneista yrityksistä ja samaan aikaan kuitenkin neljäsosalla laskussa. Yritykset ovat palkanneet jonkin verran lisää työntekijöitä ja rekrytointitarpeet kasvavat. Pula osaavasta työvoimasta lisääntyy koko ajan”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Yritykset odottavat toimia kilpailukyvyn parantamiseksi8.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi Hämeessä toimivat yritykset odottavat hallitukselta erityisesti työn verotuksen keventämistä, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreesta talouskyselystä. ”Vastanneista alueemme teollisuusyrityksistä yli 58 prosenttia odottaa verotuksen keventämistä ja yli 55 prosenttia paikallisen sopimisen lisäämistä kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme