Gavon Oy

Uudella digitaalisella palvelulla tavoitellaan +65-vuotiaan sujuvaa ohjautumista hyvinvointipalveluihin

Jaa

Palvelulla vahvistetaan +65-vuotiaiden hyvinvointia ja terveyttä edistävän verkoston koordinointia siten, että asiakkaan on helpompi löytää kunnan, kolmannen ja yksityisen sektorin tarjoama tuki.

Sähköinen mynavigo-palvelu on tarkoitettu ensisijaisesti säännöllisen palvelun ulkopuolella oleville +65-vuotiaille kuntalaisille, omaishoitajille ja kotihoidon asiakkaille. Kunnan verkkosivulle linkitettävä mynavigo ohjaa kuntalaista elämäntapamuutokseen ja tarpeen mukaisen tuen piiriin. Kehittämistyöhön on osallistunut Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä.

Palvelussa asiakkaan on mahdollista arvioida omaa hyvinvointiaan ja pohtia samalla itselleen tarpeellisen arjen tuen tarvetta. Esimerkiksi yksinäisille voidaan tarjota ystäväpalvelua, painonhallinnan kanssa kamppailevalle kohdennettua tietoa ravitsemukseen ja liikuntaan liittyvistä suosituksista tai vaikkapa ravitsemusterapiaa etänä.

Ohjausta matalalla kynnyksellä

Asiakas pääsee palveluun kunnan nettisivujen kautta. Kun asiakas avaa palvelun, hän arvioi hyvinvointiaan valitsemillaan osa-alueilla. Arvioinnin tuloksena asiakas saa henkilökohtaisen hyvinvointiprofiilin, vinkkejä elämäntapamuutokseen sekä kohdennetusti tietoa tuen tarjoajista. mynavigo ei edellytä rekisteröitymistä tai kirjautumista ja on käyttäjille sekä hyvinvointipalvelun tuottajille maksuton.

- ”Heikosta koordinaatiosta johtuen preventiivinen toimijaverkosto on osin hyödyntämätön, mutta ikärakennemuutoksessa välttämätön lisäresurssi. Palvelulla vahvistetaan ennaltaehkäisevää tukea tarjoavan verkoston koordinointia ja digitalisoidaan +65-vuotiaiden asiakasohjaus toimintakyvyn itsearvioinnista etäpalvelun kautta tapahtuvaan asiointiin.”, tiivistää Gavon Oy:n asiantuntija Niko Lankinen

Sähköiseen mynavigoon kootaan palvelutuottajia laajalla kirjolla. Kuntien asukkailleen tarjoamaan palveluun toivotaan ainakin hoito- ja hoivapalveluita, kuntouttavia toimijoita, liikunta-, ravinto- ja ruokapalveluita sekä vapaaehtois- ja ystävätoimintaa koordinoivia tahoja.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Esittelyvideo

Yhteyshenkilöt

Niko Lankinen
Gavon Oy
p. 044 765 4769
niko.lankinen@gavon.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Gavon Oy
Joensuunkatu 7
24100 Salo

https://www.gavon.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gavon Oy