Uudelle arkkitehtuuri- ja designmuseolle kerätty Suomen oloissa poikkeuksellisen merkittävä rahoituspohja – yksityistä rahoitusta tähän mennessä vähintään 24 miljoonaa euroa
Jane ja Aatos Erkon säätiö on tehnyt ehdollisen päätöksen uuden museosäätiön pääomittamisesta 20 miljoonalla eurolla. Säätiön avustus on suurin Suomessa koskaan kulttuurille tehty yksityinen lahjoitus. Lisäksi Svenska kulturfonden on tehnyt ehdollisen päätöksen kahden miljoonan euron pääomituksesta ja Suomen Kulttuurirahasto on alustavasti mukana vähintään kahdella miljoonalla eurolla.
Valtion ja Helsingin kaupungin laatiman uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon toteutusmallin yhtenä lähtökohtana on, että uudelle perustettavalle museosäätiölle kerätään vähintään 150 miljoonan euron pääoma, josta valtio ja Helsingin kaupunki maksavat 60 miljoonaa euroa molemmat, ja vähintään 30 miljoonaa euroa kerätään yksityisiltä tahoilta.
Maaliskuussa 2021 aloitettiin museon perustamiseen tähtäävä selvitysvaihe ja hankkeelle nimettiin ohjausryhmä ja hankejohtaja. Hankkeen valmisteluvaiheen odotetaan kestävän vuoden 2023 loppuun, jolloin tarvittavien selvitysten pohjalta sekä valtiolla, kaupungilla että yksityisillä rahoittajilla on mahdollisuus tehdä lopulliset rahoituspäätökset, ja hankkeen varsinainen toteuttaminen voi alkaa.
Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon pääomaa hallitsevaa museosäätiötä ei vielä ole perustettu ja neuvottelut yksityisestä rahoituksesta on opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa sovitusti hankkeen puolesta käynyt Helsingin kaupunki.
”Olen erittäin vaikuttunut siitä, miten suurella innostuksella suomalaiset säätiöt ovat suhtautuneet mahdollisuuteen kansainvälisen tason arkkitehtuuri- ja designmuseon saamiseksi Helsinkiin. On merkittävää, että olemme jo tässä aikaisessa hankkeen valmistelua koskevassa vaiheessa onnistuneet saamaan yksityisen rahoituksen kokonaisuuden, joka miltei kattaa asetetun vaatimustason. Jane ja Aatos Erkon säätiön 20 miljoonan euron avustus on suurin Suomessa koskaan tehty yksityinen lahjoitus. On merkittävää, että Suomen suurimmat säätiöt ovat muutoinkin mukana hankkeessa heti alusta alkaen. Tämä on vahva osoitus hankkeen suuresta yhteiskunnallisesta merkittävyydestä ja luo uskoa vaativan hankkeen onnistuneeseen toteutumiseen”, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.
Uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo
Hankkeen valmistelu perustuu vuosina 2018–2019 opetus- ja kulttuuriministeriön ja Helsingin kaupungin yhteistyössä Suomen arkkitehtuurimuseon säätiön ja Designmuseon säätiön kanssa toteuttamaan selvitystyöhön ja museokonseptin laatimiseen. Maaliskuussa 2021 alkaneen selvitysvaiheen aikana valtio ja Helsingin kaupunki valmistelivat ehdotuksen museon hallinnointia ja rahoittamista koskevaksi malliksi. Uusi museo edustaisi laadultaan, näkyvyydeltään ja vaikuttavuudeltaan kansainvälistä huipputasoa ja toimisi Suomessa alansa valtakunnallisena vastuumuseona.
Uutta design- ja arkkitehtuurimuseota varten perustetaan vuoden 2021 aikana uusi säätiö, jonka hallintaan siirtyisivät nykyisten museosäätiöiden kokoelmat. Säätiö vastaisi uuden museon varainhankinnasta ja hallitsisi sen pääomaa. Museon toiminnasta vastaisi myöhemmin perustettava, säätiön 100 prosenttisesti omistama, osakeyhtiö.
Museota varten toteutettaisiin uudisrakennus Helsingin Eteläsatamaan osana Makasiinirannan laajempaa kehittämistä. Museon toteuttamisesta on tarkoitus järjestää erillinen arkkitehtuurikilpailu.
Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja on Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen ja hankejohtajana aloittaa 1.5.2021 Kaarina Gould.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunki: yhteysjohtaja Sanna-Mari Jäntti, puh. 0400 536 581, s-posti: sanna-mari.jantti@hel.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Neuvottelutulos Helsingin uudesta kaupunkistrategiasta: Helsinki josta voimme olla ylpeitä26.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituspuolueet ovat päässeet sopuun Helsingin uudesta kaupunkistrategiasta. Strategialla luodaan suuntaviivat ja painopisteet kaupungin toiminnalle seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Strategian otsikko on Helsinki josta voimme olla ylpeitä.
MEDIAKUTSU: Pormestarikunnan tiedotustilaisuus Helsingin kaupunkistrategiasta 2025–202925.6.2025 10:00:02 EEST | Kutsu
Pormestari Daniel Sazonov julkistaa esityksensä Helsingin kaupunkistrategiaksi valtuustokaudelle 2025–2029 torstaina 26. kesäkuuta 2025 kello 10–10.45 yhdessä apulaispormestarien Johanna Laisaaren, Reetta Vanhasen, Paavo Arhinmäen ja Maarit Vierusen sekä ruotsalaisen kansanpuolueen Marcus Rantalan kanssa. Mediatilaisuus järjestetään Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla (sisäänkäynti Pohjoisesplanadi 11–13).
Helsingille uusi luonnonsuojelualueohjelma – suojeltavaksi esitetään yli 100 uutta kohdetta23.6.2025 17:45:31 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kevätkauden viimeisessä kokouksessaan 23. kesäkuuta Helsingin uuden luonnonsuojelualueohjelman vuosille 2025–2040. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Ressun peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelman.
Helsingin vilkas kongressikesä hyödyttää myös kaupunkilaisia: aivoterveyspäivänä perehdytään aivojen hyvinvointiin19.6.2025 10:00:24 EEST | Tiedote
Helsingin kongressivuodesta 2025 on luvassa vilkas. Kongresseja Helsinkiin houkuttelee muun muassa toimiva infrastruktuuri ja kaupungin tunnettuus kestävänä matkailukohteena. Taloudellisen hyödyn lisäksi vieraat jättävät Helsinkiin myös pitkäkestoista perintöä, kuten tutkimustoimintaa, verkostoja ja kaupallisia suhteita. Myös kaupungin asukkaat saavat osansa kansainvälisten huippuosaajien tietotaidosta.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Valtioneuvoston linnan asemakaavan muutoksen18.6.2025 20:41:46 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi alkuvuoden viimeisessä kokouksessaan 18. kesäkuuta muun muassa Valtioneuvoston linnan asemakaavan muutoksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme