Uudelleen avattu Söderlångvikin museo rikkoi kävijäennätykset 15 500 vierailijalla
11.10.2021 08:00:00 EEST | Amos Rex | Tiedote

Söderlångvikin museo ja sitä ympäröivät puutarhat olivat tänä kesänä ensimmäistä kertaa avoinna mittavien entisöintitöiden jälkeen 1930-luvun loistossaan. Amos Rexin varhaisen modernin taiteen kokoelma on esillä italialaistyylisessä huvilassa keskellä entisen omistajansa, liikemies ja mesenaatti Amos Andersonin sisustusta. Yleisölle avattiin tänä kesänä kaksi uutta huonetta: toisen kerroksen kuljettajan huone ja kellarissa sijaitseva elokuvateatteri. Lisäksi museoon on koottu näyttely Amos Andersonista ja Söderlångvikin historiasta. Kesällä julkaistu kirja Amos Andersonin Söderlångvik, uusi ääniopas sekä opastetut kierrokset tarjosivat kävijöille taustatietoa. Café Söderlångvikissa esiteltiin valikoima Paul Osipowin taidetta.
Söderlångvikin toiminta omenatilana on ottanut suuria harppauksia tänä vuonna mm. Tolfsnäsiin valmistuneen omenoiden säilytys- ja lajitteluhallin myötä. Perinteinen sadonkorjuujuhla Omenapäivä järjestettiin jälleen syyskuun viimeisenä lauantaina keräten 3000 hengen ennätysyleisön. Päivän aikana ostettiin myös yhteensä ruhtinaalliset 5000 kg omenoita.
Söderlångvikin museon läheisyydessä oleville luontopolulle lisätään Amos Andersonin historiasta kertovia infokylttejä kesäkaudelle 2022. Lisäksi vierailu veneellä helpottuu uuden vieraslaiturin myötä. Talvikauden aikana museoon otetaan vastaan ryhmiä ennakkotilauksella. Varaukset asiakaspalvelusta: sales@soderlangvik.fi, puh. 02 424 662 (arkisin klo 9–12).
Söderlångvikin museo ja Café Söderlångvik avautuvat jälleen toukokuussa 2022. Söderlångvikin museota ylläpitää Föreningen Konstsamfundet r.f.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Söderlångvikin kartano (tapahtumat, retket, luontopolut, ravintola yms.)
Hanna Vuorio-Wilson, koordinaattori
+358 40 562 2198, hanna.vuorio-wilson@soderlangvik.fi
Amos Rexin kokoelmat ja Söderlångvikin museo (museotoiminta ja taide)
Kaj Martin, intendentti
+358 50 523 1343, kaj.martin@amosrex.fi
Iia Palovaara, viestintäpäällikkö
+358 (0)50 544 3331, iia.palovaara@amosrex.fi
Lehdistökuvat: http://media.amosrex.fi/
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Hufvudstadsbladetin omistaja Amos Anderson (1878-1961) osti vuonna 1927 Söderlångvikin kartanon. Hän oli yksi aikansa merkittävimmistä liikemiehistä ja kulttuurimesenaateista. Söderlångvikin päärakennus on vuodesta 1965 toiminut Amos Andersonin henkilöhistoriaa esittelevänä museona, jonne on sijoitettu Andersonin taidekokoelma. Kesäkauden aikana sekä museossa että ravintola Café Söderlångvikissa on esillä vaihtuvat taidenäyttelyt. Kartanon toimintaan sisältyy omenapuutarhoja, metsätaloutta, ravintolatoimintaa, majoitusta, ryhmä-aktiviteetteja ja erilaisia tapahtumia. Söderlångvikin kartano on elävä kokonaisuus, joka hallinnoi arvokasta kulttuuriperintöä ja kehittää aktiivisesti uusia toimintamuotoja. Söderlångvikin kartano on Föreningen Konstsamfundetin omistuksessa.
www.soderlangvik.fi
Söderlångvik sijaitsee Kemiönsaarella, 100 km Turusta, 180 km Helsingistä ja 70 km Salosta.
Amos Anderson tie 2, 25870 Dragsfjärd.
Amos Rex on taidemuseo, jossa menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus kohtaavat. Funkkishelmi Lasipalatsi ja sen kumpuilevan aukion alla sijaitsevat taidemuseotilat tarjoavat puitteet ainutkertaisille elämyksille maan alla ja päällä. Amos Rexin näyttelyohjelma koostuu uusimmasta, usein teknisesti kokeilevasta nykytaiteesta, 1900-luvun modernismista ja muinaisista kulttuureista.
www.amosrex.fi
#amosrex
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Amos Rex
Amos Rex verk på världsstjärnan Peter Gabriels omslag till nya singel28.9.2026 14:48:23 EEST | Pressmeddelande
Tadashi Kawamatas Boet (The Nest), som sträckte sig från Amos Rex tak ner över Glaspalatsets fasad, pryder omslaget till Peter Gabriels nya singel Face the Wall.
Amos Rexin teos maailmantähti Peter Gabrielin uuden singlen kansikuvassa28.9.2026 14:48:23 EEST | Tiedote
Amos Rexin katolta Lasipalatsin julkisivulle valunut Tadashi Kawamatan Pesä on Peter Gabrielin uuden Face the Wall -singlen kansikuva.
Amos Rex artwork features on world star Peter Gabriel’s new single cover28.9.2026 14:48:23 EEST | Press release
Tadashi Kawamata’s The Nest, which spilled from the roof of Amos Rex down across the façade of Lasipalatsi, has been chosen as the cover image for Peter Gabriel’s new single Face the Wall.
Ny grupputställning på Amos Rex utforskar afrikanska och afronordiska perspektiv på världen16.9.2026 15:26:48 EEST | Pressmeddelande
Kan det finnas andra sätt att förstå världen? Den frågan står i centrum för Amos Rex höstutställning Andra sidan berget – Betraktelser ur afrikanska och afronordiska perspektiv (The Other Side of the Mountain). Utställningen samlar 11 samtidskonstnärer verksamma både på den afrikanska kontinenten och i den afronordiska diasporan. Genom sina verk visar de hur olika sätt att veta, erfara och betrakta världen kan vidga vår förståelse av verkligheten. Med Andra sidan berget fortsätter Amos Rex sitt långsiktiga arbete med att föra samtidskonst av världsklass till den nordiska publiken och skapa möten mellan internationella konstnärliga praktiker och nordiska perspektiv.
Amos Rexin uusi ryhmänäyttely avaa afrikkalaisia ja afropohjoismaisia näkökulmia maailmasta16.9.2026 15:26:48 EEST | Tiedote
Voisiko olla olemassa toisenlaisia tapoja ymmärtää maailmaa? Tätä kysymystä tarkastellaan Amos Rexin syysnäyttelyssä Vuoren toisella puolen – Merkintöjä afrikkalaisista ja afropohjoismaisista näkökulmista (The Other Side of the Mountain). Näyttely kokoaa yhteen yksitoista sekä Afrikan mantereella että afropohjoismaisessa diasporassa työskentelevää nykytaiteilijaa. Heidän teoksensa osoittavat, miten erilaiset tavat tietää, kokea ja tarkastella ympäristöjämme voivat laajentaa käsitystämme todellisuudesta. Näyttely jatkaa Amos Rexin pitkäjänteistä työtä tuomalla maailmanluokan nykytaidetta pohjoismaisen yleisön ulottuville ja luomalla kohtaamisia kansainvälisten taidekäytäntöjen ja pohjoismaisten näkökulmien välille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

