Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Uuden katuyhteyden rakentaminen Oulunportin ja Kaakkurin välille etenee suunnitellussa aikataulussa

Jaa

Oulun kaupunki rakennuttaa Oulunportin ja Kaakkurin välille uuden katuyhteyden moottoritien (Vt4) alitse. Yhteys toteutetaan rakentamalla moottoritien molemmille ajoradoille alikulkusillat. Katuyhteys liittyy Kaakkurin puolella Metsokankaantiehen Pesätien liittymässä ja Visiolinjaan Oulunportin puolella Sakan autoliikkeen eteläpuolella. Rakennushankkeessa parannetaan myös Metsokankaantien ja Pesätien liittymää rakentamalla kääntymiskaistat ja liikennevalot.

Työt ovat käynnistyneet syyskuun 2020 puolivälissä.

Moottoritien itäpuolelle rakennettu kiertotie tulee olemaan käytössä juhannukseen 2021 saakka, jonka jälkeen liikenne moottoritiellä palautetaan ennalleen. Liikenteen palautus tapahtuu vaiheittain, ensimmäisessä vaiheessa läntisen puolen ajoradan liikenne siirretään uudelle sillalle ja toisessa vaiheessa noin viikon kuluttua siirtyy itäpuolen ajoradan liikenne.

Liikenteen siirtojen jälkeen työt alueella keskittyvät katuosuuksien rakentamiseen.

Metsokankaantien ja Pesätien liittymäalueen rakennustyöt alkavat 17.5.2021. Rakennustyöt aiheuttavat liikennejärjestelyitä, jotka vaikuttavat liikenteen sujuvuuteen. Liittymään rakennetaan kääntymiskaistoja ja liikennevalot.
 
Uuden moottoritien alittavan katuyhteyden (Oulunportintien) käyttöönotto ajoittuu loppusyksylle 2021 ja kokonaisuudessaan hanke valmistuu vuoden 2022 aikana.

Tienkäyttäjiä kehotetaan noudattamaan rakennusalueella olevia nopeusrajoituksia sekä liikennejärjestelyitä liikenneturvallisuuden- ja työmaalla työskentelevien ihmisten turvaamiseksi.

Ajantasaiset tiedot tietöistä:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rakennuttajakonsultti Janne Paaso, CC Control Oy, p. 0400 224 024
Rakennuttajainsinööri Vilho Vanhatalo, Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, p. 044 703 2129

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaan työvoimabarometrituloksissa positiivisia näkymiä teknologiateollisuudessa14.11.2025 12:01:53 EET | Tiedote

Työvoimabarometrin tuloksia on julkistettu sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Työvoimabarometrissa arvioidaan työvoima- ja osaamistarpeita työmarkkinoiden kohtaannon näkökulmasta noin vuoden päähän. Pohjois-Pohjanmaalla arvioitiin tänä syksynä kolme toimialaa eli sosiaali- ja terveysala, teknologiateollisuus ja -palvelut sekä liiketoiminta ja hallinto. ELY-keskuksen järjestämissä tilaisuuksissa koottiin ko. toimialojen lisäksi myös arvioita elinkeinoelämän yleisistä näkymistä.

Pohjois-Pohjanmaan taloudessa pientä vireytymistä – kasvua odotetaan vuonna 202630.10.2025 10:25:24 EET | Tiedote

Talouden matalasuhdanne on kestänyt Pohjois-Pohjanmaalla pitkään. Alkuvuonna 2025 talouskasvu on ollut yhä vaimeaa, joskin pientä vireytymistä on ollut havaittavissa. Esimerkiksi useissa teollisuusyrityksissä on saatu tarjouspyyntöjä kasvavalla tahdilla ja tilauksiakin toimitetaan aiempaa enemmän. Suhdannekäänteen ajankohdasta ei ole tarkkaa näkymää, mutta vuonna 2026 taloudellisen aktiivisuuden uskotaan kasvavan. Inflaation ja korkojen laskut edistävät investointien ja yksityisen kulutuksen kasvua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye