
Uuden metsästäjän pilottikoulutus starttaa Orimattilan riistanhoitoyhdistyksessä 27.6.2022
Yhä useammalla uudella metsästäjällä ei ole aikaisempaa kosketuspintaa harrastukseen eikä mahdollisuutta hankkia metsästäjätutkinnon suorittamisen jälkeen lisää perustaitoja ja -tietoja metsästyksestä.
- Metsästysharrastuksen nuorisotoimintaa tehdään monin paikoin ansiokkaasti, joten nuorilla uusilla metsästäjillä on kohtuulliset mahdollisuudet päästä harrastuksessa alkuun. Metsästyksen aikuisiällä aloittaville tilanne on haastavampi. Kasvaneeseen kysyntään vastataan uuden metsästäjän koulutuskokonaisuudella, Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelija Marko Mikkola kertoo.
Pilottikokonaisuudet käynnistyvät
Uuden metsästäjän koulutusten tavoitteena on tarjota koulutus- ja harrastusmahdollisuuksia alueen uusille metsästäjille. Pilottikoulutuksissa kehitetään toimivaa koulutuskokonaisuutta.
Piloteissa järjestetään koulutusta muun muassa seuraavista aiheista.
- Aloitustilaisuus ja metsästysseuratoiminnan koulutus
- Metsästysammunnan ABC -koulutus
- Riistanhoitoon tutustuminen
- Metsästyspäivä
Edellytyksenä osallistumiselle ovat suoritettu metsästäjätutkinto, maksettu riistanhoitomaksu ja vähintään 18 vuoden ikä. Osallistujia otetaan mukaan enintään 12 hlöä/pilotti.
Orimattilan riistanhoitoyhdistyksen järjestämä pilottikoulutus
Käynnistyy maanantaina 27.6.2022. Ilmoittautumisaika päättyy 16.6.2022. Ilmoittautuneisiin ollaan yhteydessä viimeistään 20.6.2022.
Lisätietoa aiheesta ja ilmoittautumiset: https://www.riistainfo.fi/uuden-metsastajan-koulutuspilotit-kaynnistyvat/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa:
toiminnanohjaaja Pertti Oksanen, Orimattilan rhy 044 566 4720
Yleisesti pilottikoulutuksista:
erikoissuunnittelija Marko Mikkola, Suomen riistakeskus 029 431 2282
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Uusimaa
Mårdhundar fångas i Nyland i urban miljö – syftet att trygga fåglarnas häckning20.4.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
I Nyland har man lyckats minska mårdhunds- och minkstammarna avsevärt på tio värdefulla fågelvatten och synliga resultat väntas under år 2023. I synnerhet i mars-april satsar man på fångsten av främmande rovdjur, vilket betyder nattliga skott, jakthundars skall samt åtel och fällor också i närheten av bebyggelse.
Supikoiria pyydetään Uudenmaan urbaanissa sykkeessä – tavoitteena turvata lintujen pesintää20.4.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Uudenmaan 10 arvokkaalla lintuvedellä on saatu supikoira- ja minkkikantoja selvästi laskemaan ja näkyviä tuloksia odotetaan vuoden 2023 aikana. Erityisesti maalis-huhtikuussa vieraspetopyyntiin panostetaan kaikkein voimakkaimmin, mikä tarkoittaa öisiä laukauksia, metsästyskoirien haukuntaa sekä haaskoja ja loukkuja myös asutusten lähellä.
Impediment blir våtmarker för sjöfåglar – nya objekt söks i södra Finland31.1.2023 09:00:00 EET | Tiedote
I vår väntar 43 restaurerade våtmarker runtom i Finland på sjöfåglarna. I takt med att våtmarksprojektet SOTKA fortsätter utvidgas livsmiljöarbetet. Nu söks nya objekt för planering av restaurering.
Joutomaista kosteikkoja vesilinnuille – eteläisestä Suomesta etsitään uusia kohteita31.1.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Keväällä vesilintuja odottaa 43 kunnostettua kosteikkoa ympäri Suomen. SOTKA-kosteikot-hankkeen jatkon myötä elinympäristötyö laajenee. Nyt etsitään suunnitteluun uusia kunnostettavia kohteita.
Rapportera rovdjursobservationer till rovdjurskontaktpersonen29.11.2022 12:00:00 EET | Tiedote
Utvecklingen av Finlands stammar av stora rovdjur följs upp med hjälp av nätverket av rovdjurskontaktpersoner. Observationer som har verifierats av nätverket utgör grunden till uppskattningen av rovdjursstammarna. Genom att anmäla din observation till rovdjurskontaktpersonen i ditt område bidrar du till mer exakta stamuppskattningar.