Uuden sadon Beaujolais Nouveau -viinejä ei tänä vuonna Alkon vakiovalikoimaan
20.10.2021 07:30:00 EEST | Alko Oy | Tiedote

Alko on perinteisesti joka vuosi marraskuun kolmas torstai tuonut myyntiin Gamay-rypäleestä valmistetun uuden sadon Beaujoulais Nouveau -viinin, joka myydään nopean tuotantoprosessin päätteeksi vain 6–8 viikon kuluttua sadonkorjuusta. Tänä vuonna ei Beaujolais Nouveau -viinejä satokauden haasteiden vuoksi saada myyntiin Alkoon.
Bourgognen, johon Beaujolais’n viinialuekin kuuluu, viinintuotantoa koetteli tänä keväänä halla, jonka seurauksena merkittävä osa sadosta tuhoutui. Tuhoa täydensi vielä sateinen kesä. Kun maailmalle yleensä päätyy myyntiin kolmisenkymmentä miljoonaa pulloa Beaujolais Nouveauta, arvioidaan määrän tänä vuonna jopa puolittuvan.
”Kysyntään nähden pienentynyt tarjonta on nostanut Beajoulais Nouveaun maailman markkinahintoja merkittävästi, jopa 50 prosentilla. Emme valitettavasti tuotehaussa saaneet hakemaamme 10–12 euron hintatasoon sopivia tarjouksia lainkaan, emmekä aikataulullisesti pystyneet enää avaamaan uutta hakua”, taustoittaa valikoima- ja hankintajohtaja Anu Koskinen.
Alkon tavarantoimittajilla on mahdollisuus listata Beaujolais Nouveau Alkon tilausvalikoimaan, jolloin tuote olisi tilattavissa Alkon verkkokaupasta ja saatavilla joistakin Alkon yksittäisistä myymälöistä.
”Beaujolais Nouveaun suurin huomio ja kysyntä ajoittuu lanseerauspäivään ja sitä seuraaviin yhteen tai kahteen viikonloppuun. Lyhyen sesongin, saatavuushaasteiden ja korkean hinnan vuoksi pidän epätodennäköisenä, että Beaujolais Nouveauta listattaisiin tilausvalikoimaamme”, Koskinen toteaa.
Alkossa Beaujolais Nouveauta on myyty viime vuosina noin 50 000–60 000 pulloa vuodessa.
”Vaikka suurin huuma on laskenut, on meillä Suomessakin viinillä vannoutuneet ystävänsä. Olemmekin pahoillamme, että tänä vuonna emme pystyneet tähän asiakkaidemme tarpeeseen ja kysyntään vastaamaan. Yleisesti tuotesaatavuutemme on hyvällä tasolla”, sanoo Koskinen.
Beaujolais-alueen viininystäville Koskisella on kuitenkin myös hyviä uutisia: ”Tuomme Beaujolais-alueen viinejä osaksi Erikoiserät-teemaa, joka alkaa myymälöissämme 2.12. Valikoimaan tulee 10 tuotetta alueen eri kylistä. Beaujolais’n kyläviinit ovat nouveauta täyteläisempiä, herkullisen marjaisia, vivahteikkaita ja erinomaisesti jouluiseenkin ruokapöytään sopivia.”
Takatalvi tuhosi Ranskan viinisadosta kolmanneksen
Koko Ranskan viinisadosta takatalvi tuhosi tänä keväänä noin kolmanneksen. Joillain alueilla sadosta tuhoutui jopa 70–80 prosenttia. Tuho kosketti monia Ranskan tunnettuja viinintuotantoalueita, kuten Bordeaux’ta, Bourgognea, Rhônen laaksoa ja Provencea.
Koskisen mukaan ilmastonmuutos vaikuttaa viinintuotantoon maailmanlaajuisesti.
”Sään ääri-ilmiöt, kuten myöhäiset keväthallat, raekuurot, kuivuus ja toisaalta liialliset sateet pienentävät satomääriä ja aiheuttavat taloudellisia menetyksiä viinintuottajille. Sään lämmetessä myös tuholaiset leviävät laajemmalle ja vaativat viljelijöiltä uusia toimia sadon suojaamiseksi.”
Ilmastosta huolestuneet viinitilat vievät toimintaansa ympäristön kannalta koko ajan kestävämpään suuntaan ja etsivät uusia tapoja sopeutua tilanteeseen.
Lisätietoja
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva noin 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 366 myymälää, yli 130 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2020 Alkon liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 57 miljoonaa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Alkoholilain muutos mahdollistaa Alkon myymälöiden laajemmat aukioloajat: 108 myymälän aukioloajat laajenevat lauantaista 4.7. alkaen23.6.2026 11:53:17 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tänään 23. kesäkuuta lakimuutoksen, jossa Alkon enimmäisaukioloaikoja laajennetaan. Laajemmat lauantai-iltojen aukioloajat otetaan käyttöön suunnitelman mukaan lauantaista 4.7. alkaen 108 myymälässä, joista 35 myymälää on jatkossa auki myös sunnuntaisin.
Kesä keventää suomalaisten juomavalinnat – mökkikunnissa tehdään jopa puolet vuoden myynnistä15.6.2026 07:23:00 EEST | Tiedote
Alkon kesästä ennustetaan litramyynniltään vilkasta ja myynti painottuu kevyisiin ja raikkaisiin kesäisiin juomiin. Mökki- ja lomapaikkakuntien myymälöissä eletään vuoden kiireisintä aikaa, kun kesäasiakkaat nostavat sekä litramyyntiä että asiakasmääriä.
Tutkimustulos: Suomalaiset ostavat ulkomaisista verkkokaupoista kymmeniä miljoonia litroja alkoholia vuodessa – valtio menettää merkittävän määrän verotuloja11.6.2026 14:05:36 EEST | Tiedote
Verianin tuore tutkimustulos* osoittaa, että suomalaiset ostavat ulkomaisista verkkokaupoista vuosittain arviolta 67 miljoonaa litraa alkoholia. Valtiolle arvioidaan koituvan ulkomaisten verkko-ostojen myötä 50–280 miljoonan euron veromenetykset, sillä osa tutkimukseen vastanneista kertoo, ettei ostoksista ole maksettu alkoholiveroa Suomeen.
Kartonkitölkki vai kevyt lasipullo? Hyvän valinnan voi nyt tehdä kevein perustein10.6.2026 07:12:00 EEST | Tiedote
Alko on tehnyt kevyen valinnan asiakkaalle helpoksi: noin 85 prosenttia Alkon myynnistä on jo kevyissä pakkauksissa*. Asiakkaan pakkausvalintaa on nyt helpotettu erityisesti Alkon verkkokaupassa. Kevyesti pakatun juoman laatu mietityttää asiakkaita suotta.
Porin Eteläväylän Alko muuttaa Prisman liikekeskukseen – kesä näkyy myymälässä värikkäänä ja raikkaana valikoimana12.5.2026 06:59:16 EEST | Tiedote
Porin Eteläväylän Alkon myymälä muuttaa Prisman liikekeskukseen ja samalla myymälä saa nimekseen Alko Länsi-Pori. Kevään juhlakausi ja lähestyvä kesäsesonki ovat tuoneet myymälään runsaasti kesäistä valikoimaa: värejä, kuplia ja raikkaita vaihtoehtoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
