Osuuskauppa Arina

Uuden Sale Pyhännän avajaisia juhlitaan torstaina 13.6.

11.6.2019 09:21:23 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote

Jaa
Uusi Sale Pyhäntä avaa ovensa omistajilleen torstaina 13.6. klo 10. Myymälä sijaitsee Liikekeskus-Pyhännän tiloissa, joten saman katon alla asiakasta palvellaan usean eri yrityksen voimin.

Pyhännän nykyisen Sale-myymälän korvaava uusi Sale tarjoaa asiakkailleen tuttuun tapaan laajan päivittäistavaravalikoiman sekä kattavat oheispalvelut. ”Valikoiman osalta esimerkiksi maitotaloustuotteiden määrää on kasvatettu aiempaan verrattuna”, kertoo Sale Pyhännän myymäläpäällikkö Ari Tiensyrjä. Myymälävalikoiman lisäksi Salesta löytyvät Omistajapiste, Veikkaus sekä Postipalvelut ja ulkoa ABC-automaattiasema.

Liikekeskus-Pyhännän tiloissa asiakkaita palvelevat myös kahvila
-ravintola, lääkäripiste, fysioterapiayritys, parturi-kampaamo sekä pienimuotoinen hotelli. ”Asioimisen helppous korostuu, kun saman katon alla on saavilla useita eri palveluita”, Tiensyrjä toteaa.

Osuuskauppa Arina haluaa panostaa omalta osaltaan hiilijalanjäljen ja kulutuksen pienentämiseen. Uuden myymälän ratkaisuissa onkin huomioitu energiatehokkuus. ”Uuden myymälän myötä esimerkiksi kaikki kalusteet ja kylmälaitteet on uusittu entistä nykyaikaisempiin ja energiatehokkaampiin vaihtoehtoihin”, kertoo marketkaupan ryhmäpäällikkö
Tarmo Kokkola.

Sale Pyhäntä työllistää yhteensä 6 henkilöä. Uusi Sale-myymälä palvelee asiakkaitaan arkisin ja lauantaisin kello 7–21 ja sunnuntaisin
9–21 mahdollistaen asioinnit aamusta iltaan viikon jokaisena päivänä.

Uuden Sale Pyhännän avajaisia juhlitaan torstaina 13.6. klo 10. Avajaispäivänä asiakkaille on tarjolla kakkukahvit, arvontaa sekä loistavia avajaisetuja. Perheen pienimpiä viihdyttämään saapuu Onni Orava ja lisäksi jaossa on ilmapalloja ja kestokasseja 1000 ensimmäiselle S-Etukortilla. Kello 10–18 paikalla on myös Arinan palveluneuvojat opastamassa omistajuus- ja S-Pankkiasioissa.

Sale Pyhäntä mahdollistaa helpon ja nopean asioinnin osoitteessa Kairantie 5, Pyhäntä. Tervetuloa!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ari Tiensyrjä, myymäläpäällikkö, Sale Pyhäntä
044 788 7343


Tarmo Kokkola, ryhmäpäällikkö
044 788 5693

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Arina
Osuuskauppa Arina
Nuottasaarentie 1
90400 Oulu

044 788 5899https://arina.fi

Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 190 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 511 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina

Arinan alkuvuosi 2026: Arina palautti alkuvuonna ennätysmäärän hyötyjä Pohjois-Suomeen – investoinnit, asiakasomistajuus ja nuorten työllistäminen vahvistivat alueen elinvoimaa28.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Arinan alkuvuotta 2026 leimasivat vahvat investoinnit, kasvava asiakasomistajuus sekä korkea asiakastyytyväisyys. Tammi–kesäkuun aikana Arina kehitti palveluitaan ja palveluverkostoaan eri puolilla Pohjois-Suomea sekä kasvatti asiakasomistajille palautuvia hyötyjä. Samalla yli 1600 nuorta sai ensikosketuksensa työelämään Arinan kautta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye