Nanoksi Finland Oy

Uuden sukupolven nanopinnoitteita valmistetaan kohta Suomessa  – ja se on koronan ansiota

Jaa
Maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen nanoteknologian kehitystyö jatkuu Suomessa, kun uusi startup-yritys Plasmonics Oy käynnistää oman laboratorion ja tuotantolaitoksen Tampereella. Helsinkiläinen Nanoksi Finland Oy on investoinut Plasmonicsiin 150 000 euroa. Investointi vahvistaa Suomen asemaa nanoteknologian edelläkävijänä.
Nanoksi on pandemian aikana pinnoittanut nanopinnoitteella kaikkiaan satoja kohteita: esimerkiksi sairaaloita, hoivakoteja, ruokakauppoja, liikennevälineitä ja huvipuistoja.
Nanoksi on pandemian aikana pinnoittanut nanopinnoitteella kaikkiaan satoja kohteita: esimerkiksi sairaaloita, hoivakoteja, ruokakauppoja, liikennevälineitä ja huvipuistoja.

Plasmonics kehittää ja valmistaa plasmonisia nanohiukkasia, joita voidaan käyttää erilaisissa valoa hyödyntävissä eli valokatalyyttisissä ratkaisuissa. Tällaisia ovat esimerkiksi mikrobeja tuhoavat pinnoitteet sekä tulevaisuuden energiaratkaisut, jotka perustuvat vedyn ja muiden polttoaineiden tuottamiseen auringon valon avulla.

Plasmonicsin uuden sukupolven teknologia on parannettu versio markkinoilla olevasta, itsedesinfioivasta nanopinnoitteesta, joka vähentää virusten ja bakteerien määrää pinnoilla ja sisäilmassa. Nanopinnoite tuhoaa valon avulla viruksia, bakteereja, homeitiöitä ja muita haihtuvia orgaanisia yhdisteitä. 

Oma tuotantolaitos suunnitteilla

– Nanoksin investoinnin myötä käynnistämme oman laboratorion ja ryhdymme pilotoimaan tuotantolaitosta. Oma tuotantolaitos tekee mahdolliseksi tuotannon Suomessa. Nykyään kaikki maassamme käytetyt nanopinnoitteiden raaka-aineet tuotetaan ulkomailla. Tulevaisuudessa suuntaamme myös kansainvälisille markkinoille, Plasmonics Oy:n toimitusjohtaja, fyysikko Pasi Keinänen sanoo.

Plasmonicsin tiimiin kuuluvat Keinäsen lisäksi Tampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnan fysiikan professori Mika Valden sekä Suomessa väitöskirjaa tekevä intialainen fyysikko Bela Bhuskute.

Ennen Nanoksin investointia Plasmonicsin fyysikkojen tutkimustyötä on tukenut Suomen Akatemian rahoittama PREIN-lippulaivahanke. Fotoniikan tutkimuksen ja innovaatioiden PREIN-hanke edustaa tieteenalansa huippua maailmassa.

– Plasmonicsin akateeminen tutkimus nanopartikkeleista edustaa maailman huipputasoa. Olemme jo aiemmin patentoineet ratkaisun, jonka avulla mikroskooppisen pienet, nanokokoiset partikkelit on mahdollista levittää erilaisille pinnoille. Kaikkiaan voidaan sanoa, että Suomi on edelläkävijä nanoteknologiassa, Nanoksi Finlandin toimitusjohtaja Jukka Laks toteaa.

Ainutlaatuisella teknologialla rajattomasti käyttökohteita

Nanopinnoitteen vaikutus perustuu valon synnyttämään kemialliseen reaktioon, jossa pinnalla olevat mikrobit tuhoutuvat. Plasmonicsin uuden sukupolven teknologia pystyy käyttämään hyödykseen useita valon aallonpituuksia. Kyseessä on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen menetelmä.

– Markkinoilla nykyisin olevat pinnoitteet tarvitsevat toimiakseen sinistä tai UV-valoa. Tavallisissa valaisimissa on vain vähän sinistä ja paljon keltaista valoa. Uudella teknologialla pystymme räätälöimään pinnoitteen sen mukaan, millaista valoa on käytettävissä, eli valon värillä ei ole enää merkitystä. Lisäksi uusi teknologia tarvitsee toimiakseen vähemmän valoa ja toimii paljon tehokkaammin, Keinänen kertoo.

Plasmonicsin kehittämän pinnoitteen ansiosta mikrobit on mahdollista tuhota pinnoilta kaikkialla, mihin voidaan tuoda valoa. Pinnoitteella on rajattomasti käyttömahdollisuuksia.

– Uusia käyttökohteita putkahtaa esiin jatkuvasti. Esimerkiksi jääkaappeja ja muita keittiökalusteita voidaan pinnoittaa. 

Nanopinnoite pitää pinnan hygieenisenä vuoden ajan toisin kuin monet desinfioivat kemikaalit. Esimerkiksi hissien valitsimet voidaan pinnoittaa jo tehtaalla, ja pinnoitus täytyy uusia vasta vuoden kuluttua.

Valokatalyysia käytetään Suomessa yleisesti, kun esimerkiksi vettä ja ilmaa puhdistetaan erilaisista haitta-aineista. Valokatalyyttinen nanopinnoite on näkymätön, kemikaaliton ja käyttäjälleen täysin turvallinen. 

Koronaviruksen vuoksi pintojen puhtaudesta on tullut tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin. Nanoksi on pandemian aikana pinnoittanut nanopinnoitteella kaikkiaan satoja kohteita Pirkanmaalla ja muualla Suomessa: esimerkiksi sairaaloita, hoivakoteja, ruokakauppoja, liikennevälineitä ja huvipuistoja.

www.nanoksi.fi 

www.plasmonics.fi

https://prein.fi/suomeksi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa:


Jukka Laks, toimitusjohtaja, Nanoksi Finland Oy
jukka.laks@nanoksi.com, p. 040 735 8962


Pasi Keinänen, toimitusjohtaja, Plasmonics Oy
pasi.keinanen@plasmonics.fi, p. 040 440 4355

Kuvat

Nanoksi on pandemian aikana pinnoittanut nanopinnoitteella kaikkiaan satoja kohteita: esimerkiksi sairaaloita, hoivakoteja, ruokakauppoja, liikennevälineitä ja huvipuistoja.
Nanoksi on pandemian aikana pinnoittanut nanopinnoitteella kaikkiaan satoja kohteita: esimerkiksi sairaaloita, hoivakoteja, ruokakauppoja, liikennevälineitä ja huvipuistoja.
Lataa
Nanoksi on pandemian aikana pinnoittanut nanopinnoitteella kaikkiaan satoja kohteita: esimerkiksi Särkänniemen huvipuiston laitteet.
Nanoksi on pandemian aikana pinnoittanut nanopinnoitteella kaikkiaan satoja kohteita: esimerkiksi Särkänniemen huvipuiston laitteet.
Lataa
Nanoksi on pandemian aikana pinnoittanut nanopinnoitteella kaikkiaan satoja kohteita: esimerkiksi sairaaloita, hoivakoteja, ruokakauppoja, liikennevälineitä ja huvipuistoja.
Nanoksi on pandemian aikana pinnoittanut nanopinnoitteella kaikkiaan satoja kohteita: esimerkiksi sairaaloita, hoivakoteja, ruokakauppoja, liikennevälineitä ja huvipuistoja.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Nanoksi Finland Oy
Nanoksi Finland Oy
Rälssintie 4 A
00720 Helsinki

http://www.nanoksi.com/

Nanoksi Finland on erikoistunut nanopinnoituksiin ja pintahygieniaratkaisuihin. Helsinkiläinen yritys tekee yksityis- ja yritysasiakkaile pinnoituksia koko Suomen alueella. Vuonna 2017 perustetun Nanoksin liikevaihto oli viimeksi päättyneellä tilikaudella noin 1 miljoona euroa. Yritys työllistää 15 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nanoksi Finland Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye