Uudenmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä esittää Etelä-Suomen aluehallintovirastolle jatkoa voimassa oleville rajoituksille
5.1.2022 09:14:44 EET | HUS | Tiedote
Uudellamaalla on kielletty kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset 17.1.2022 asti. Lisäksi Uudellemaalle on annettu tartuntalain pykälän 58 g mukainen määräys tiettyjen asiakas- ja yleisötilojen sulkemisesta 10.1.2022 asti. Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä suosittelee Etelä-Suomen aluehallintovirastolle näiden molempien rajoitusten jatkamista kahdella viikolla.
Ryhmä suosittaa, että uudet rajoitukset eivät koskisi vuonna 2003 tai tämän jälkeen syntyneiden ohjattua harrastustoimintaa. Lisäksi ryhmä suosittelee, että uimahallien käyttö voitaisiin sallia erityisuimakortin haltijoille.
”Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon kantokyky on vaarantunut epidemiatilanteen huonontumisen vuoksi, eikä tilanteeseen ole näkyvissä paranemista ainakaan lähiviikkojen aikana. Tartuntojen jäljittäminen ei pääkaupunkiseudulla enää pysy tautitapausten perässä. Myös koronatestaus on pahasti ruuhkautunut. Raju tartuntamäärien nousu aiheuttaa nyt vakavan haasteen ei pelkästään terveydenhoitoalalla, mutta myös muilla yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisillä toimialoilla. Siksi nämä rajoitustoimet ovat tässä tilanteessa välttämättömiä”, HUSin vs. johtajaylilääkäri Veli-Matti Ulander sanoo.
Koordinaatioryhmä korostaa myös, että rokotuskattavuuden nostaminen on äärimmäisen tärkeää, jotta koronatartuntojen määrää saadaan hillittyä. Rokotteet, maskit ja kontaktien välttäminen ovat ainoat keinot, joilla rajoituksia voidaan jossakin vaiheessa lieventää.
Lisätietoja medialle:
HUSin mediapalvelun yhteystiedot
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS delårsrapport för januari–mars 202621.5.2026 13:15:57 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens delårsrapport för januari–mars 2026: antalet patienter som väntat länge på vård har minskat i mycket betydande grad.
HUSin osavuosikatsaus tammi–maaliskuu 202621.5.2026 13:15:57 EEST | Tiedote
HUS-yhtymän osavuosikatsaus tammi–maaliskuu 2026: pitkään hoitoa odottaneiden määrä vähentynyt erittäin merkittävästi.
HUS förbättrade sitt rykte mest i undersökningen Luottamus&Maine 2026 inom social- och hälsovårdssektorn21.5.2026 11:23:14 EEST | Pressmeddelande
Enligt undersökningen Luottamus&Maine 2026 inom social- och hälsovårdssektorn var HUS den organisation som förbättrade sitt rykte mest av alla granskade organisationer. HUS rykte stärktes speciellt inom delområdena arbetsplats, ekonomi, ledning och förvaltning.
HUS paransi mainettaan eniten sosiaali- ja terveysalan Luottamus&Maine 2026 -tutkimuksessa21.5.2026 11:23:14 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysalan Luottamus&Maine 2026 -tutkimuksen mukaan HUS paransi mainettaan tutkituista organisaatioista eniten. HUSin maine vahvistui erityisesti työpaikka, talous, johtaminen ja hallinto -osa-alueilla.
Identifiering av våld inom hälso- och sjukvården utvecklas – HUS och Brottsofferjouren stärker arbetet med att ta upp våld till samtal20.5.2026 10:25:46 EEST | Pressmeddelande
Inom hälso- och sjukvården möter man dagligen konsekvenserna av våld, men själva upplevelsen av våld tas inte alltid upp till samtal. HUS och Brottsofferjouren utvecklar arbetet med att identifiera våld och att tala om det.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
