Uudenmaan ELY-keskus

Uudenmaan ELY:n alueella uudet alueurakoitsijat aloittivat 1.10. Nummella ja Raaseporissa

Jaa
ELY-keskus tilaa maanteiden hoidon alueurakoitsijoilta, jotka valitaan kilpailuttamalla. Tänä syksynä uudet urakoitsijat valittiin Uudenmaan ELY:n liikennevastuualueen hallinnoimalla alueella Nummelle ja Raaseporiin. Alueurakoitsijat aloittivat 5-vuotisen toimikautensa 1.10. Nummella urakoitsijana jatkaa Destia Oy ja Raaseporin uutena urakoitsijana aloitti Terranor.
Alueurakkaan sisältyy muun muassa teiden talvihoito, johon kuuluu esimerkiksi liukkaudentorjunta, lumen auraus, tienpintojen tasaaminen ja lumivallien poisto.
Alueurakkaan sisältyy muun muassa teiden talvihoito, johon kuuluu esimerkiksi liukkaudentorjunta, lumen auraus, tienpintojen tasaaminen ja lumivallien poisto.

Alueurakkaan sisältyy mm. teiden talvihoito, johon kuuluu esimerkiksi liukkaudentorjunta, lumen auraus, tienpintojen tasaaminen ja lumivallien poisto. Lisäksi alueurakat hoitavat sorateitä, levähdys- ja P-alueita, pysäkkejä sekä viheralueita, paikkaavat päällysteitä, pystyttävät ja huoltavat liikennemerkkejä sekä niittävät pientareita ja raivaavat vesakkoja.

Maantiet on jaettu liikennemäärien ja liikenteellisen merkityksen mukaan talvihoitoluokkiin, jotka määrittelevät, missä kunnossa tien on oltava ja kuinka nopeasti hoitotoimenpiteet on aloitettava. Talvihoidon taso on siis erilainen eri hoitoluokan teillä, mutta saman luokan tiet hoidetaan koko maassa saman tasoisesti. Päätiet kuuluvat yleensä korkeimpaan hoitoluokkaan ja vähäliikenteiset tiet alimpaan hoitoluokkaan.

Nyt alkaneissa hoitourakoissa hoidettavia tiekilometrejä on Nummella 1 153 ja Raaseporissa 905. Sorateitä Nummella on 208 km ja Raaseporissa 250 km sekä kävely- ja pyöräilyväyliä Nummella 63 km ja Raaseporissa 55 km.

Raaseporin alueurakan vastaavan työnjohtajan mukaan uudessa maanteiden hoitourakan urakkamallissa pystytään paremmin priorisoimaan kriittisimpiä kohteita

Terranorin Raaseporin urakan vastaava työnjohtaja Jari Rosenqvist toteaa, että on mukavaa päästä tekemään uutta urakkaa ja uutta aluetta.

"Fiilikset on loistavat ja odotukset korkealla siitä, miten kaikki lähtee käyntiin", Rosenqvist kertoo.

Hän uskoo, että alueen asukkaiden odotukset teiden hoidosta varmasti täytetään, vaikka uuden urakoitsijan aloittaessa tätä saatetaan ensin vähän vieroksua.

Rosenqvistin mukaan 1.10. alkanut kausi on lähtenyt hyvin käyntiin.

"Meillä oli heti valmius lähteä tekemään töitä sillä kellonlyömällä, mikä oli tilaajan kanssa sovittu, eikä yllätyksiä tullut. Nyt saamme loput talvihoidon valmistelevat työt valmiiksi, niin talvi on valmis tulemaan", hän toteaa.

Haasteita urakkaan aiheuttaa se, että Raaseporin alueurakan alueelle mahtuu monenlaista ilmastoa.

"Alue on monimuotoinen, pääosa on merirannikon vaikutuksen alaisena, minkä vuoksi länsiosassa urakasta on todella kostea meri-ilmasto. Saa nähdä, miten se vaikuttaa ja mitä haasteita tuo. Toisaalta Lohjan harju vaikuttaa alueen itä- ja pohjoisosassa, siellä on mannerilmastoa. Näin ollen lumisateen aikana osa sataa vetenä ja osa lumena."

Raaseporin alueurakasta puuttuu korkein hoitoluokka, koska moottoriteitä ei urakka-alueella ole.

"Käytännössä hoidamme alueen päätiet kuitenkin samalla tasolla kuin korkein hoitoluokka", hän toteaa.

Kaikissa alkavissa alueurakoissa käytetään pilotoitua uutta maanteiden hoitourakan urakkamallia. Käytännössä urakoissa on samat vastuut kuin ennenkin, eli urakoitsija toimii työnjohtajana ja ELY urakan valvojana. Uusi hankintamalli perustuu avoimuuteen, laatuun panostamiseen ja siihen että tilaaja on alihankintojen kilpailuttamisessa mukana. Tämä tarkoittaa tilaajan ja urakoitsijan välisen yhteistyön kasvua ja läpinäkyvämpää urakan hoitoa.

Uusi maanteiden hoitourakan urakkamalli vaikuttaa Rosenqvistin mielestä toimivalle.

"Nyt pystymme tilaajan kanssa varmasti paremmin priorisoimaan rahankäyttöä ja kohdentamaan töitä urakan heikompiin ja eniten huomiota vaativiin kohteisiin, eikä vain tekemään tiettyä määrää töitä sillä rahalla mitä on varattu. Uuden sopimusmallin ansiosta pystymme ohjaamaan rahan käyttöä paremmin kriittisimpiin kohteisiin", hän pohtii.

"On hienoa, että tilaaja on ottanut toimintamme ja urakan alun ennakkoluulottomasti ja varauksettomasti vastaan hyvässä yhteistyöhengessä", hän summaa lopuksi.

ELY-keskuksen määrittelemät urakkaan sisältyvät työt ja hoidon laatutaso perustuvat Väyläviraston toimintalinjoihin ja laatuvaatimuksiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

ELY-keskus, Kunnossapitoyksikön päällikkö Tuomas Vasama, p. 0295 021 361,
etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi


Liikenteen asiakaspalvelu puh. 0295 020 600 ma-pe klo 9-16

Kuvat

Alueurakkaan sisältyy muun muassa teiden talvihoito, johon kuuluu esimerkiksi liukkaudentorjunta, lumen auraus, tienpintojen tasaaminen ja lumivallien poisto.
Alueurakkaan sisältyy muun muassa teiden talvihoito, johon kuuluu esimerkiksi liukkaudentorjunta, lumen auraus, tienpintojen tasaaminen ja lumivallien poisto.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Uudenmaan ELY-keskus
Uudenmaan ELY-keskus
Opastinsilta 12 A, 2. krs
00520 Helsinki

0295 021 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-uusimaa

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus

Kollektivtrafiken i Västra Nyland kommer till stor del att övergå till en modell som leds av NTM-centralen19.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

I Högfors, Vichtis, Lojo, Ingå och Hangö som hör till området för NTM-centralen i Nyland övergår man den 3 juni 2024 till modellen för kollektivtrafik som leds av NTM-centralen. Detta omfattar största delen av den interna trafiken samt förbindelserna från Nummela och Ingå mot Helsingfors, men inte till exempel turer på avsnittet Björneborg – Helsingfors längs riksväg 2 eller turer på avsnittet Lojo–Helsingfors.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye