Uudenmaan ELY-keskus

Uudenmaan työttömien määrän kasvu suurinta Suomessa

Jaa

Uudenmaan joulukuun Työllisyyskatsaus on julkaistu. Koronapandemian myötä työttömyys on noussut huomattavasti ja myös työttömyysjaksot ovat pidentyneet. Tämä näkyy mm. pitkäaikaistyöttömyyden kasvuna, joka kasvoi joulukuussa 49 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömiä alueella oli 33 331, mikä on 10 956 enemmän kuin vuoden 2019 joulukuun lopussa.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskuksen) kuntien alueella oli joulukuun lopussa yhteensä 116 993 työtöntä työnhakijaa, joista ilman työsuhdetta olevia oli 90 194 ja lomautettuja 26 799. Työttömien kokonaismäärä kasvoi 44 415 (61,2 %) henkilöllä verrattuna vuotta aikaisempaan. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli joulukuun lopussa 13,4 %, joka on 4,9 prosenttiyksikköä vuotta aikaisempaa enemmän.

Työttömiä työnhakijoita oli joulukuun lopussa 9 126 (8,5 %) enemmän kuin edelliskuussa. Joulukuussa ilman työsuhdetta olevien määrä oli kuukautta aikaisempaan verrattuna 5 326 (6,2 %) enemmän. Lomautettujen määrä kasvoi 3 830 (16,7 %) henkilöllä verrattuna kuukautta aikaisempaan.

Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli alueella yhteensä 12 024, mikä on 5 341 (79,9 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Ulkomaalaisia työttömiä alueella oli 20 877, mikä on 7 517 (56,3 %) henkilöä enemmän kuin viime vuonna.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Uudenmaan TE-toimistoon joulukuussa 16 437 eli 4 184 (-20,3 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta. Koko katsaus on luettavissa tästä linkistä.

Tietoja julkaisijasta

Uudenmaan ELY-keskus
Uudenmaan ELY-keskus
Opastinsilta 12 B 5. krs
00520 Helsinki

0295 021 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-uusimaa

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus

Planutkast har utarbetats för förbättrings av riksväg 4 mellan Ring I - Ring III och Luftbron planskild anslutning12.2.2021 08:19:58 EETTiedote

Lahtisleden (rk4) är en av de viktigaste infartsvägarna i huvudstadsregion. Vägen är tidvis kraftig överbelastad och trafik förorsaka bullerolägenheter. Cirka 13 500 nya lägenheter och cirka 2000 nya arbetsplats kommer att planläggas inom Malm flygplatsens område, vilket kommer att kräva att en ny planskild anslutning byggas. Närings-, trafik- och miljöcentralen i Nyland (NTM-centralen) och Helsingfors stad utarbetar vägplaner och gaturitningar för att stödja detaljplanen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme