Osuuskauppa PeeÄssä

Uudistettu Juankosken S-market viettää avajaisia

Jaa
Juankosken S-marketien uudistaminen aloitettiin viime syksynä. Palveluita parannetaan muun muassa paistopisteellä, pika-kassoilla ja asiakas-WC:llä, joista on tullut paljon asiakastoiveita.

Osuvaa valikoimaa toiveiden mukaan

Tuotevalikoimassa on otettu huomioon alueen asiakasomistajien toiveita ja myymälä tarjoaakin entistä osuvamman päivittäistavaravalikoiman. Uutena myymälöihin tulee asiakkaiden toivoma paistopiste ja pikakassa sujuvoittamaan asiakasomistajan palvelua.

Erityispanostuksia on tehty entistä herkullisempaan hedelmä- ja vihannesosastoon. Panimotuotteisiin on niin ikään tehty laajennus ja valikoimissa on nyt runsaasti myös paljon toivottuja pienpanimotuotteita. Uusi paistopiste tuo lisää vaihtoehtoja leipävalikoimiin.

- Rakennettava myymälä parantaa paikkakunnan päivittäistavarakaupan palveluja nykyaikaisen myymälän, laajemman valikoiman ja näiden uusien palveluiden myötä. Uudistus helpottaa ja nopeuttaa asioimista sekä parantaa asiakaspalvelun nopeutta myös käyttöön otettavien itsepalvelukassojen ansiosta.Osuuskaupalle on tärkeää kehittää paikallisten ihmisten omistaman kaupan palveluja, kertoo vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen.

Energiatehokkaampi ja nykyaikainen myymälä

- Uusittu myymälä on valmistuttuaan energia- ja ympäristötehokas, nykyaikainen ruokakauppa, jossa myös ostamisen helppouteen on kiinnitetty paljon huomiota. Hiilidioksidi-kylmälaitokset, ovelliset kylmäkalusteet, ja ledivalaistukset ovat esimerkkejä ympäristöystävällisistä ratkaisuista, joihin myymäläuudistuksessa tehdään. Juankosken uusi myymälä on hiilineutraali ja käytössä on sekä aurinkopaneelit että maalämpö. Näiden lisäksi teemme jatkuvia energiansäästötoimenpiteitä muun muassa valaistuksia, ilmanvaihtoa ja sisälämpötiloja säätämällä, kuvailee kiinteistöpäällikkö Tomi Vierimaa.

Myymälän kokonaisenergiansäästö verrattuna entiseen S-marketiin on noin 20prosenttia. Myymälän jätteiden kierrätystä helpotetaan ja tehostetaan edelleen. Taustatiloja laajennetaan uudistuksen myötä ja tilojen toiminnallisuutta parannetaan.

Uudistamisen myötä myymälässä on uuden ilmeen mukainen, raikas ja skandinaavinen ilme.

- Myymälöiden ilme tulee olemaan avara ja nykyaikainen. Uudessa myymälässä on raikas yleisilme ja uudistettu värimaailma. Uusi värimaailma noudattelee hillittyä linjaa, toteaa Jouni.

Juankosken myymälän kokonaisinvestointi on 3 miljoonaa euroa ja sen toteutuksesta vastasi Crane Hill Group Oy.

S-marketien konseptiuudistus

S-marketeissa kautta maan on käynnissä laaja konseptimuutos, jossa myymälät viritetään huippuvireeseen esillepanon ja valikoimien kautta. Trendit ja sesongit tuodaan aiempaa vahvemmin esille Hedelmä- ja vihannesosastot, leipomotuotteet ja panimojuomat nousevat nykyistä merkittävämpään rooliin. Myymälämiljööt muuttuvat väljemmiksi, valoisammiksi ja modernimmaksi. Uuden S-market-konseptin mukaisesti myymälöiden värimaailmat muuttuivat hillityn raikkaiksi ja samalla valikoimat päivitettiin vastaamaan entistä paremmin paikallista kysyntää sekä asiakkaiden toiveita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa PeeÄssä
Osuuskauppa PeeÄssä
Savilahdentie 10
70700 Kuopio

http://peeassa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä

Break Sokos Hotel Tahkon uudisosa valmistuu joulukuussa, ylimpään kerrokseen Spa- ja saunaosasto18.3.2024 04:00:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa Peeässän omistamalla Break Sokos Hotel Tahkolla on käynnissä mittava uudistus. Koko hotelli uudistetaan ja osittain rakennetaan uudelleen vuosien 2023–2024 aikana. Hotellin kantaosan ravintolatilat sekä hotellihuoneet saivat täydellisen muodonmuutoksen jo syksyllä 2023. Täysin valmista hotellissa on joulukuun 2024 aikana. Hotelli on avoinna koko uudistuksen ajan ja jo uudistetut tilat ovat asiakkaiden käytössä. Break Tahko – täyden palvelun hotelli elämänjanoiselle Kantaosan ja Hophausin välinen siipi purettiin loppuvuodesta 2023 kokonaan ja nyt viisikerroksinen uudisosa kohoaa vauhdilla. Uudisosasta majoituskapasiteettia löytyy noin 60 huoneen verran standard -huoneista sviitteihin. Majoitustiloissa on maksimoitu Tahkon upeat maisemat ja suurin osa huoneista rakentuukin rinteiden puolelle käytävän jäädessä takapihan suuntaan. Tahko on kaikkea muuta kuin tylsää ja niin erityisesti on myös Break Tahko, hotellin uudisosa on nimittäin höystetty tekemisellä! Ylimpään kerrokseen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye