Uudistettu Kappeli-ravintola avautui. Tyylikkäät tilat ja arvotaide kutsuvat sisään Espan helmeen.
28.4.2022 14:00:00 EEST | HOK-Elanto | Tiedote

”Onko Kappeli jo avattu? Se uusi komea lasiseinäinen Kappeli, jota minä en saanut nähdäkään. Minun täytyy heti paikalla matkustaa Helsinkiin.” Näin totesi kirjailija Juhani Aho innoissaan kuultuaan ravintola Kappelin avautumisesta vuonna 1891, ison remontin jälkeen.
Nyt avautuneen uuden Kappelin uskotaan tuovan Ahon kaltaisia innokkaita matkaajia ravintolaan maailmalta asti. ”Toivomme Kappelista minimatkakohdetta, jonne tullaan ihastelemaan sen miljöötä ja taidetta sekä nauttimaan talon antimista aamuvarhaisesta iltamyöhään. Jo kolmella vuosisadalla toiminut Kappeli elää ajan hengessä nyt vahvemmin kuin koskaan”, ravintolanjohtaja Santeri Uusitalo sanoo.
Kappeli toimii rakennushistoriallisesti arvokkaassa, isoin osin suojellussa rakennuksessa. Vuosisatojen kerrostumia ei ole uudistuksessa haluttu peitellä, vaan ne ovat saaneet jäädä osaksi Kappelin tarinaa. Ravintolasaliin on sisustettu erilaisia kutsuvia, muokattavissa olevia tiloja. Loungemainen baari houkuttelee viihtymään, ja takaosan korotettua tilaa voi käyttää myös yksityistilaisuuksiin.
Kellarista löytyvät upeat tilat isompiin juhliin. ”Kellariravintola terrakottatiililattioineen ja vuosisatoja vanhoine seinämaalauksineen sopii loistavasti esimerkiksi karonkkaan, vuosijuhliin, syyshäihin ja syntymäpäiviin”, vinkkaa Uusitalo.
Ruoan tasoa nostettu entisestään
Kotimaiset laadukkaat raaka aineet, maku, sesongit. Näin kuvailee keittiöpäällikkö Kimmo Martiskainen Kappelin tulevia ruokaelämyksiä.
”Tiedossa on klassista, käsityönä tehtyä ja paikan henkeä kunnioittavaa ruokaa. Myös sesongit nostetaan parrasvaloihin. Kevään ja kesän kuluessa listalla loistavat ainakin varhaisvihannekset, parsa ja raparperi – kotimaisia marjoja, karitsaa, poroa ja kalaa unohtamatta”, Martiskainen kertoo. ”Menuta täydentää vanhan maailman ympärille rakentuva viinilista ja laaja olutvalikoima.”
Ihan uusi juttu Kappelissa on oma leipomo. Siellä leivotaan sekä ravintolassa tarjoiltavat leivät että piiraita ja kakkuja kahvilaan. Leipäjuuret ovat tulleet Kappeliin keittiöpäällikön matkassa – molemmat vuosikymmeniä vanhoja.
Kaupungin salatuin taidenäyttely?
Kappeliin on kertynyt arvotaidetta 1870-luvulta saakka. Ensin taitelijoiden, kuten Albert Edelfeltin ja Severin Falkmanin, maalaamina kiitoksina ilmaisista sunnuntaiaamiaisista, sittemmin myös muuta kautta. Talon taidetta on nyt tuotu entistä paremmin näkyville. Esimerkiksi Birger Kaipiaisen hieno mosaiikkiteos Tanssivia pareja keinuu nyt kahvilan seinällä. Uudistuksessa ravintolan seinä- ja kattomaalaukset konservoitiin huolellisesti ja arvotaulujen vitriinit puhdistettiin. Talon henkilökunnalta voi pyytää taide-esitettä ja tutustua teoksiin paremmin.
”Monikaan ei ajattele, mitä Kappeli pitää sisällään, vaan kävelee sujuvasti rakennuksen ohi. Mutta viimeistään nyt kannattaa ehdottomasti poiketa sisään: talohan on tulvillaan taidetta ja rakennushistoriaa”, kehottaa Kappelin konservoinnin suunnittelusta vastannut konservaattori Tiina Sonninen.
Ravintolanjohtaja Santeri Uusitalon TOP 5 -valinnat. ”Näihin asiakkaat ihastuvat”:
- Kappelin oma leipomo ja ravintolan aterioilla tarjoiltava, talossa leivottu leipä
- Kappelin konservoitu arvotaide, joka on nyt upeasti esillä
- Uudistetut erkkeripöydät eli romantikkojen suosikkipöydät Esplanadi-näkymin
- Aurinkoinen terassi Helsingin parhaalla paikalla
- Laadukkaat cocktailit Kappelin baarista
Kappeli on avoinna joka päivä aamusta iltaan, myös sunnuntaisin.
Varaukset:
www.raflaamo.fi/fi/helsinki/kappeli
Lisätietoja:
Santeri Uusitalo, ravintolanjohtaja, ravintola Kappeli, puh. 010 766 3881, santeri.uusitalo@sok.fi
Henriikka Puolanne, toimialajohtaja, ravintolat, HOK-Elanto, puh. 010 766 0642, henriikka.puolanne@sok.fi
Uudistuksen tekijät:
Uudistustyön tilaaja ja ravintolan omistaja: HOK-Elanto
Arkkitehti- ja pääsuunnittelija: Arkkitehtitoimisto CJN, arkkitehdit Pekka Ruuskanen ja Tapio Sirola
Sisustussuunnittelu: Sisustusarkkitehtitoimisto Fyra, sisustusarkkitehti Anu Latvala
Konservointisuunnittelu: Konservointi T. Sonninen / Tiina Sonninen
Konservointityö: Kuustie-Sorri / Arja Sorri ja Mari Punta
Konservointia valvova viranomainen: Helsingin kaupunginmuseo, rakennuskonservaattori Jaana Penttilä
Urakoitsija:PC-Saneeraus Oy
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Santeri Uusitalo, ravintolanjohtaja, ravintola Kappeli, puh. 010 766 3881, santeri.uusitalo@sok.fi
Henriikka Puolanne, toimialajohtaja, ravintolat, HOK-Elanto, puh. 010 766 0642, henriikka.puolanne@sok.fi
Tanja Holmberg, viestintäkonsultti, tanja@pieni-ideapuoti.fi, puh. 050 327 8923
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 76 60590viestinta.hok-elanto@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Esplanadin puistossa sijaitseva ravintola Kappeli on kulttuurihistoriallisesti merkittävä klassikkoravintola, joka on toiminut samalla paikalla ja julkisivultaan lähes samanlaisena jo vuodesta 1867. Monipuolinen ravintolakokonaisuus, johon kuuluu baari, kahvila, ravintola, kellarin juhlatilat ja terassi, on avoinna vuoden jokaisena päivänä aamusta iltaan. Kappeli houkuttelee niin kaupunkilaisia kuin matkailijoita ympäri vuoden sen miljöön, taiteen, tarinoiden ja laadukkaan ruoan vuoksi. Ravintolan omistaa S-ryhmän suurin alueosuuskauppa HOK-Elanto. Kappeli on yksi HOK-Elannon lippulaivaravintoloista. www.raflaamo.fi/fi/helsinki/kappeli
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Tuusulan ensimmäinen Prisma rakentuu hyvää vauhtia – 100 työpaikkaa aukeaa hakuun kevään aikana20.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elanto rakentaa parhaillaan uutta Prismaa Tuusulan Hyrylään. Prisma rakentuu Tuusulan uuden kunnantalon naapuriin, ja valmista on syksyllä 2026. Valmistuessaan Prisma Tuusula työllistää noin 100 kaupan alan ammattilaista.
Uudistunut Alepa Porvoonkatu avataan 26.3. – luvassa mahtavia avajaistarjouksia19.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingissä sijaitsevan Alepa Porvoonkadun remontti on valmistumassa, ja myymälä avaa ovensa asiakkaille 26.3. klo 10. Remontissa uudistettiin myymälän valikoimaa, sisustusta ja kylmäkalusteita.
Pyörykät vyöryvät S-marketeihin – HOK-Elanto avaa uuden Pyörykkäbaarin Espooseen ja Vantaalle18.3.2026 12:31:05 EET | Tiedote
Lihapullat pitävät pintansa suomalaisten suosikkiruokana vuodesta toiseen. HOK-Elanto lanseeraa nyt uuden Pyörykkäbaarin liha- ja kasvispyöryköiden ystäville. Pyörykät voi napata mukaan perinteisessä annosrasiassa tai kätevässä pyörykkämukissa. Pyörykkäbaari löytyy ensi alkuun S-market Korsosta Vantaalta ja S-market Juvankartanosta Espoosta.
Oluthuone Rotterdam täyttää 20 vuotta – uudistettu ravintola on nyt avattu13.3.2026 09:17:35 EET | Tiedote
Kampin kauppakeskuksessa sijaitseva Bierhuis Rotterdam on lämminhenkinen kohtaamispaikka – tuhansien tarinoiden satama, jossa nauru raikaa ja ihmiset kokoontuvat viihtymään yhdessä. Rotterdam on yksi Kampin kauppakeskuksen ainoita alkuperäisiä ja edelleen toiminnassa olevia ravintoloita. Nyt se on avannut ovensa täysin uudistuneena ja juhlistaa samalla 20-vuotista taivaltaan.
Lapset innostuivat työskentelystä Yrityskylä NYTin Alepassa, Coffee Housessa ja Sokos Emotionissa6.3.2026 09:34:04 EET | Tiedote
HOK-Elanto syvensi yhteistyötään Yrityskylä NYT -oppimisympäristön kanssa, kun jo pidempään mukana ollut Alepa sai viime vuonna rinnalleen Coffee Housen ja Sokos Emotionin. Lasten palaute työskentelystä HOK-Elannon toimipaikoissa on ollut innostunutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




