Uudistuneen S-market Pudasjärven avajaisia vietetään 5.–8.12.2019
3.12.2019 15:16:46 EET | Osuuskauppa Arina | Tiedote
Uusitun S-marketin tuotevalikoimaan kuuluu yhteensä noin 14 000 tuotetta. Kylmäkalusteiden mitoitus nousi uudistuksen myötä neljänneksen ja mahdollisti näin ollen valikoimien kasvattamisen etenkin tuoretuotteiden osalta. Kokonaisvalikoimassa on otettu huomioon erityisesti alueen asukkaiden toiveita lähiruuan ja erikoisruokavaliotuotteiden suhteen.
Uudistuksen yhteydessä toimipaikkaan lisättiin itsepalvelukassat, jotka entisestään parantavat asiakaspalvelun sujuvuutta sekä asioinnin helppoutta ja mukavuutta. Lisäksi koko S-marketin miljöö päivitettiin uuden S-market konseptin mukaiseksi.
S-market Pudasjärven teknisissä ratkaisuissa hyödynnetään uusinta ympäristöystävällistä teknologiaa
S-market Pudasjärven uudistuksen yhteydessä toimipaikan kiinteistötekniikka muutettiin tulevaisuutta ajatellen uusimpaan saatavilla olevaan ympäristöystävälliseen ja kierrätyspohjaisen materiaalin hyötykäyttöön perustuvaan lämmön tuotantoon ja käyttöön perustuvaan kiinteistötekniikkaan. Muutoksen myötä rakennuksen energiakulut pienevät merkittävästi aiempaan verrattuna.
– Osuuskauppa Arina haluaa olla omalta osaltaan mukana ilmastotalkoissa. Uudet energiaratkaisut, kuten uudet kylmäjärjestelmät, lauhdelämmön kierrättäminen sekä maalämmön ja led-valaistuksen käyttö varmistavat sen, että uusittu myymälä on nyt ja tulevaisuudessa energiaa ja luontoa säästävä, kertoo ryhmäpäällikkö Antti Siuruainen.
– Uudistunut S-market Pudasjärvi palvelee asiakkaitaan jatkossakin laadukkailla tuotteilla sekä varmistaa tuotteiden hyvän saatavuuden vuoden jokaisena päivänä. Lisäksi hyvän asiakaspalvelu ja pysyvä kokonaisedullinen hintataso tulee säilymään myös nyt uudistuksenkin jälkeen. Nehän ovat meidän S-marketin asiakaslupaus jokaiselle päivälle, ja ne lunastetaan, lupaa myymäläpäällikkö Markku Päkkilä.
Avajaisia juhlitaan torstaista 5.12. alkaen
Avajaisia juhlitaan torstaista 5.12. klo 10 alkaen. Avajaispäivänä luvassa on kakkukahvit ja paikalla on Arinan palveluneuvoja opastamassa omistajuus- ja S-Pankkiasioissa klo 10-17. Lisäksi joulupukki vierailee myymälässä päivän aikana. Torstaista sunnuntaihin luvassa on maistuvia tuote-etuja ja joulukinkkuarvonta on käynnissä sunnuntaihin 8.12.2019 asti.
S-market Pudasjärvi palvelee asiakkaitaan laajoilla ja omistajaystävällisillä aukioloajoilla maanantaista lauantaihin klo 7.00-21.00 sekä sunnuntaisin klo 10.00-21.00. Saman katon alta löytyy Veikkaus, Ray, Alko, Aarrearkku ja Postin palvelut ovat avoinna maanantaista lauantaihin klo 8.00-20.00 ja sunnuntaisin klo 10.00-16.00.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
marketpäällikkö Markku Päkkilä, p. 044 788 6117, markku.pakkila@sok.fi
ryhmäpäällikkö Antti Siuruainen, p. 044 3135 826, antti.siuruainen@sok.fi
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 190 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 511 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Arinan Katja Haapaniemelle valtakunnallinen Ässäpäällikkö-tunnustus8.9.2026 16:00:30 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan Linnanmaan Prisman myyntipäällikkö Katja Haapaniemi on palkittu valtakunnallisella Ässäpäällikkö-tunnustuksella. Tunnustus myönnettiin Haapaniemelle johtamistavasta, jossa vahvat liiketoiminnan tulokset, henkilöstön hyvinvointi ja erinomainen asiakaskokemus yhdistyvät.
Kaijonharjun palvelut uudistuvat – nykyisen Salen viereen rakennetaan uusi S-market31.8.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina uudistaa Oulun Kaijonharjun päivittäistavarakaupan palveluja. Nykyinen Sale Kaijonharju suljetaan lauantaina 5.9.2026, ja viereen rakennetaan uutta S-market Kaijonharjua.
Arinan alkuvuosi 2026: Arina palautti alkuvuonna ennätysmäärän hyötyjä Pohjois-Suomeen – investoinnit, asiakasomistajuus ja nuorten työllistäminen vahvistivat alueen elinvoimaa28.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan alkuvuotta 2026 leimasivat vahvat investoinnit, kasvava asiakasomistajuus sekä korkea asiakastyytyväisyys. Tammi–kesäkuun aikana Arina kehitti palveluitaan ja palveluverkostoaan eri puolilla Pohjois-Suomea sekä kasvatti asiakasomistajille palautuvia hyötyjä. Samalla yli 1600 nuorta sai ensikosketuksensa työelämään Arinan kautta.
Uusi S-market vahvistamaan Maikkulan palveluita24.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on käynnistänyt uuden S-marketin rakentamisen Oulun Maikkulaan. Valtatie 22:n varrelle, Valiota vastapäätä sijoittuva myymälä, on osa Arinan pitkäjänteistä työtä alueen palvelujen kehittämiseksi siellä, missä asiakasomistajat elävät ja asioivat.
Prisma Limingantullissa pilotoidaan uudenlaista Prisma Tukku -valikoimaa pienyritysten, perheiden ja yhteisöjen tarpeisiin10.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Pienten ravintoloiden tarpeisiin isompia riisi- ja pastapakkauksia. Tai kolmen kilon suklaakeksipaketti ja 40 voisilmäpullan pakastepussi juhlia, tapahtumia tai yhteisiä tarjoiluja varten. Tällaisia ratkaisuja pilotoidaan pian Limingantullin Prisman Prisma Tukussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
