Uudistunut S-market Tynninharju mukana ilmastotalkoissa - uuden raikkaan ilmeen lisäksi uusi myymälä on nyt ja tulevaisuudessa luontoa säästävä
26.5.2021 11:32:30 EEST | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote

Jo uudistetuista yksiköistä olemme saaneet erinomaista palautetta ja sillä tiellä on hyvä jatkaa. Esimerkiksi hevi- ja juomaosastojen hyvät valikoimat ovat aikaisemmissakin uudistuksissa saaneet paljon kehuja, joten varmasti Lohjan Tynninharjullakin uudistus otetaan ilolla vastaan. Raikas ja pirteä ovat sanoja, joilla myymälöitä on kuvailtu, kertoo ryhmäpäällikkö Tomi Sorsa SSO:sta.
”Myymälöihin on haluttu luoda lämmintä sekä skandinaavisen avaraa ja valoisaa vaikutelmaa muun muassa puupinnoilla. Trendit ja sesongit nostetaan esiin aiempaa vahvemmin ja valikoimien uutuustuotteita sijoitetaan hyllynpäätyihin, joista toivottavasti saa uusia ideoita arkeen. Henkilökunta on innoissaan päästessään palvelemaan asiakkaita uudessa myymälässä”, kertoo S-market Tynninharjun marketpäällikkö Tanja Huhta.
”S-market kuunteli asiakkaiden toiveita myymälän uudistuksen suhteen. Myymälässä on nyt entistäkin herkullisempi hedelmä- ja vihannesosasto ja uusi paistopiste tuo lisää vaihtoehtoja leipävalikoimiin. Panimotuotteisiin tehtiin myös laajennusta, ja valikoimissa on nyt runsaasti paljon toivottuja pienpanimotuotteita. Mehustamosta mukaan voi napata tuorepuristetun mehun. Paikallisia tai lähellä tuotettuja tuotteita valikoimissa on useita kymmeniä ja onhan S-marketien valikoimien tuotteista perinteisestikin yli 80 % kotimaisia”, jatkaa Tanja.
”Haluamme investointien osalta olla mukana myös ilmastotalkoissa. Uudet energiaratkaisut, kuten uudet kylmäjärjestelmät, kylmälaitosten hukkalämmön hyödyntäminen kiinteistön lämmittämisessä ja led-valaistuksen käyttö varmistavat sen, että uudet myymälät ovat energiatehokkaita. Tynninharjulla vaihdettiin myös kylmälaitteet ympäristöystävällistä hiilidioksidia käyttävään kylmäjärjestelmään. Tämä ja muut ratkaisut varmistavat, että myymälämme ovat nyt ja tulevaisuudessa energiaa ja luontoa säästäviä”, kertoo Tomi.
Loppuvuodesta uudistuvat vielä Salossa kauppakeskus Plazan sekä Karkkilan S-market. Ensi vuoden alussa koittaa vielä Lempolan ja Vihdin S-marketin vuoro.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
lisätiedot: ryhmäpäällikkö Tomi Sorsa, p. 044 7705 134
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Rantajamit tarjosi kesäsadetta, auringonpaistetta ja elämyksiä6.7.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Iloiset festarikävijät, suosikkiartistit ja unohtumattomat hetket olivat reseptinä tämänvuotisille Rantajameille Lohjan Aurlahden rannassa. Kävijämäärä pysyy vuodesta toiseen tasaisena, ollen tälläkin kertaa noin 12 000. Tänä vuonna ohjelmistoon palannut Nuorisopäivä täytti odotukset rentona koko perheen tapahtumana.
Rantajamit tuo Aurlahteen kesän ykköstähdet ja koko perheen Nuorisopäivän29.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Aurlahden kesäillat täyttyvät taas iloisista festarikävijöistä, kun perinteiset Rantajamit järjestetään 2.–4.7. Lohjan keskustan tuntumassa. Kauniissa järvimiljöössä järjestettävä festivaali on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kesän suosituimmista tapahtumista läntisellä Uudellamaalla. Tänäkään vuonna artistikattaus ei petä, vaan luvassa on jälleen Suomen ykköstähtiä torstaista lauantaihin.
SSO:n uusi tapahtumatila Rikala Events taipuu moneen menoon17.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Saloon Original Sokos Hotel Rikalan yhteyteen kesäkuussa avattu tapahtumatila Rikala Events on yhdistelmä ketteryyttä, helppoutta ja viihtyisyyttä. Tilassa voi järjestää tapahtumia pienistä perhejuhlista lähes 600 hengen tilaisuuksiin, ja kaikki tarvittavat palvelut ruoasta majoitukseen löytyvät saman katon alta.
ABC Lohjan uudistus on valmis – sujuvaa asiointia vuorokauden ympäri12.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
ABC Lohjan tammikuussa alkaneet uudistustyöt ovat valmistuneet. Yksi Suomen vilkkaimmista liikenneasemista tarjoaa nyt asiakkailleen entistä viihtyisämmän ja toimivamman pysähdyspaikan.
Kyläkauppapäivä aloittaa kesän ja tuo iloiset kohtaamiset Sale-myymälöihin SSO:n alueella11.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Perinteistä Kyläkauppapäivää vietetään lauantaina 13.6. Päivä korostaa myymälöiden merkitystä – ei pelkästään ostospaikkana vaan koko kylän keskuksena, jossa kohdataan ja vaihdetaan kuulumiset ostosten lomassa. SSO:n Sale-myymälät sekä S-market Otalampi ja Karkkila ovat tänä vuonna mukana Kyläkauppapäivässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

