Uudistunut Sale Ersta valloittaa valikoimallaan ja värimaailmallaan
23.3.2023 07:00:00 EET | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote

Sale Erstassa on hypätty kertaheitolla uuteen aikaan. Tuttu punakeltainen värimaailma on siirtynyt takavasemmalle. Uuden ja raikkaan ilmeen lisäksi Saleen on tuotu arkea helpottavia palveluita ja paikalliseen makuun räätälöity tuotevalikoima.
– Myymälän miljöö uusittiin kokonaisvaltaisesti: muun muassa opasteet, hyllynpäädyt ja visuaalinen ilme ovat saaneet täysin uuden ilmeen. Kun opasteet ovat selkeämmin esillä, on asiakkaan helpompi löytää etsimänsä. Sale Erstaan saatiin myös itsepalvelukassa ja kalusteuudistus paistopisteelle, joten asiointi on nyt niidenkin myötä helpompaa, hehkuttaa ryhmäpäällikkö Essi Laine Hämeenmaalta.
Uudistus tehtiin asiakaslähtöisesti, erityisesti myymälän naapuruston tarpeita kuunnellen.
– Ostaminen on nyt sujuvampaa ja nopeampaa, kun tuotteiden valikoima sekä löydettävyys ovat paljon parempia ja itsepalvelukassa nopeuttaa kassa-asiointia. Olemme pyrkineet tekemään uudistuksen hyvin asiakaslähtöisesti ja onnistuneetkin siinä erittäin upeasti, Essi kertoo.
– Ja onnistumisen takana on ennen kaikkea Sale Erstan huikea työryhmä, jossa asiakaspalvelua tehdään täydellä sydämellä ja positiivisessa vireessä, hän kiittää.
Vastuulliset valinnat ohjaavat myymäläuudistuksia Hämeenmaalla, eikä niitä unohdettu Sale Erstassakaan.
– Vastuullisesti toimien pystymme monesti hyödyntämään muiden myymälöiden kalusteita täysin uusien sijaan. Sale Erstan hintalistat uudistettiin niin, että ne kaikki ovat muista myymälöistä yli jääneitä ja saimme hyödynnettyä niitä koko myymälässä, Essi iloitsee.
Paikallistuntemus tekee lähinaapurista parhaan
Sale Erstaa pidetään lähinaapurina, jonka luokse on helppo poiketa.
– Olemme saaneet paljon positiivista palautetta uudistuneesta myymälästä. Meille on erityisen tärkeää kuunnella asiakastoiveitamme ja toteuttaa niitä, joten haluamme kannustaa kaikkia kertomaan tuotetoiveitaan kassalle tai muulle henkilökunnalle, hymyilee myymäläpäällikkö Sari Tuominen.
Asiakkaiden kuunteleminen herkällä korvalla ei suinkaan ole uusi juttu myymälän henkilökunnalle.
– Monet asiakkaistamme hakevat aamulla meiltä evästä ennen töihin lähtöä. Sen vuoksi viime keväänä aloimme avata myymälän puoli tuntia aiemmin, eli jo puoli seitsemältä. Pyrimme palvelemaan lähialueen asukkaita mahdollisimman hyvin, Sari kertoo.
Uudistunut myymälä on tuonut paljon iloa henkilökunnankin arkeen.
– Meillä kaikilla on todella hyvät fiilikset kivannäköisestä ja nykyaikaisesta työympäristöstämme! Olemme ylpeitä omasta Salestamme, ja haluamme toivottaa jokaisen tervetulleeksi tutustumaan uudistuneeseen myymälään, iloitsee Sari.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Osuuskauppa Hämeenmaa, ryhmäpäällikkö Essi Laine, 050 590 6942
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 177 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 177 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Prisma Launeen uudistus päättää Hämeenmaan mittavan kylmälaiteuudistusrupeaman11.3.2026 14:03:00 EET | Tiedote
Lahden Prisma Launeen uudistus on valmis, ja myymälän avajaisia vietetään 12. maaliskuuta alkaen. Investoinnin suuruus on seitsemän miljoonaa euroa.
Lisää helppoutta arkeen – tunnin toimitukset laajenevat Forssassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Riihimäellä26.2.2026 14:40:00 EET | Tiedote
Ruoan verkkokaupan helppous vetää asiakkaita puoleensa yhä enemmän. Jatkossa kaikki ruoan verkkokaupan pikatoimitukset ovat saatavilla S-kaupat-verkkokaupasta.
Hämeenmaalta turvallinen startti työelämään – alle 18-vuotiaiden kesätyöhaku avautuu maaliskuussa26.2.2026 11:02:39 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa työllistää tulevana kesänä noin 1 000 kesätyöntekijää ihan perus- ja samalla poikkeuksellisen monipuolisiin tehtäviin osuuskaupan eri toimialoille. Täysi-ikäisten kesätyöhaku järjestettiin tammikuussa, ja alle 18-vuotiaiden nuorten kesätyöhaku on auki 1.–31.3.2026.
Uusi S-Pankin palvelupiste Hämeenlinnan Innoparkissa12.2.2026 09:03:00 EET | Tiedote
Hämeenlinnaan on avattu toinen Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -piste. Piste palvelee ajanvarauksella Innopark 2 -rakennuksessa osoitteessa Vankanlähde 7.
Hämeenmaan myynti on jatkanut vahvaa kasvuaan3.2.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan vuosi 2025 oli onnistunut. Asiakasomistajille maksettiin ennätyssumma rahaa bonuksina, ja vuoden lopussa Hämeenmaalla oli noin 179 000 asiakasomistajaa. Isoja investointeja tehtiin niin Kanta- kuin Päijät-Hämeessäkin. Hämeenmaalla oli vuoden lopussa 3 257 työntekijää. Osuuskaupan koko henkilöstö saa ylimääräisen tulospalkkion viime vuodesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




