Uusi hintataso Liedon, Paimion, Paraisten ja Uudenkaupungin S-marketeihin
27.11.2019 14:01:19 EET | Turun Osuuskauppa | Tiedote
- Haluamme helpottaa asiakkaidemme arkea tekemällä ruokalaskusta pienemmän. Torstaina 28.11.2019 laskemme pysyvästi noin 1000 tuotteen hintoja neljässä S-marketissa. Tavoitteenamme on olla näiden alueiden asiakkaiden ykkösvaihtoehto ostospaikkaa valittaessa. Hinnat laskevat suosituimmissa tuotteissa jauhelihasta, maidosta ja juustoista aina vauvanvaippoihin, kertoo marketkaupasta vastaava toimialajohtaja Mikko Junttila.
Hintojen alennus otetaan vain ja ainoastaan omasta katteesta.
- Tehostamme omaa toimintaamme ja seuraamme kuluja tarkalla silmällä. Tätä kautta tulevat säästöt ohjaamme suoraan hinnan alennuksiin. Luotamme, että tehostamalla toimintatapojamme ja myyntivolyymin kasvun avulla pärjäämme kilpailussa ja pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistäkin paremmin, Junttila jatkaa.
- Edullisten hintojen, laajojen aukiolojen ja viihtyisän ja uudistetun asiointiympäristön lisäksi satsaamme ystävälliseen asiakaspalveluun ja esimerkiksi tarjolla olevien hedelmien ja vihannesten jatkuvaan tuoreuteen, Mikko Junttila summaa.
Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, toimialajohtaja Mikko Junttila, puh. 010 764 4005
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa
Ruokarobotit muistuttavat autoilijoita tarkkaavaisuudesta koulujen alkaessa11.8.2026 13:07:05 EEST | Tiedote
Liikenneturvan tuoreessa kyselyssä* lähes kolmasosa autoilijoista kertoi, että liikenteen seuranta auton ratissa on heikentynyt ainakin kerran puhelimen käytön takia. Nyt on aika ottaa tarkkaavaisuus ratissa tavaksi ja jättää puhelin laukkuun tai taskuun, sillä pienet koululaiset ovat aloittaneet koulutiensä.
Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Skanssiin10.8.2026 12:00:16 EEST | Tiedote
Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen alkuvuodesta 2027. S-marketin uudistukset XXL:ltä vapautuvassa tilassa käynnistyvät syksyllä 2026. Uuden S-marketin myötä asiakasomistajien palvelut paranevat Skanssin alueella. - Uusi S-market itäisessä Turussa vahvistaa päivittäistavarakaupan palveluverkostoamme ja tukee Turun Osuuskaupan kasvustrategiaa. Skanssi on meille luonteva sijainti hyvien kulkuyhteyksien ja asiointivirtojen äärellä, ja uusi myymälä täydentää palvelujamme alueella, jossa meillä ei tällä hetkellä ole päivittäistavarakaupan palveluja. Myyntipinta-alaltaan noin 3 000 neliömetrin myymälästä rakennetaan moderni, sujuvaan arjen asiointiin suunniteltu S-market, kertoo toimitusjohtaja Niklas Österlund Turun Osuuskaupasta. Ennen myymälän avausta tilat remontoidaan ja uudistetaan. - Nykyisen lastauslaiturin paikalle rakennetaan remontissa uusi sisäänkäynti S-marketiin. Sisäänkäynnin yhteyteen tulee myös parkkipaikkoja, joten myymälään pääsee myös s
Turun Osuuskaupan liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa5.8.2026 11:59:46 EEST | Tiedote
Turun Osuuskaupan tammi–kesäkuun liikevaihto oli 418,0 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 4,6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Wiklundin uudistukset etenevät - Prisman hinnat putoavat Turun keskustaan22.6.2026 09:01:33 EEST | Tiedote
Wiklundin mittava uudistus etenee suunnitellusti Turun ydinkeskustassa. S-market Wiklund Herkun hinnat vaihtuvat Prisman hintoihin 24.6. alkaen.
Robokuljetukset laajenevat kesällä useaan Turun Osuuskaupan myymälään8.6.2026 08:50:22 EEST | Tiedote
Turun Osuuskauppa jatkaa ruoan verkkokaupan kehittämistä ja laajentaa robokuljetuksia entisestään. Touko-kesäkuussa robokuljetukset otetaan käyttöön yhteensä 12 myymälässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
