Uusi julkinen taideteos Antti Immoselta Vuosaaren Kahvikortteliin

Kahvikorttelin tarina alkoi, kun Pauligin paahtimo siirtyi alueelle vuonna 1967. Sen toiminta päättyi, kun asuntorakentaminen alkoi noin 10 vuotta sitten. Historia näkyy monella tavalla teoksessa: yksi sen osista, suuri paahtomalja on peräisin Paulig Oy:n paahtimosta.
Immonen tähdentää kuitenkin, että maljaa ei tässä esitetä museoesineenä, vaan se on osa taideteosta, sen rakennetta ja muotoa.
”Teoksen voi nähdä kuvana biologisesta ja teollisesta tapahtumasarjasta, joka johtaa kahviviljelmällä olevasta puusta monien vaiheiden kautta tilanteeseen, jossa kahvihetki toimii näyttämönä ihmisten kohtaamiselle ja keskustelutilanteelle. Kahvittelusta ei ehkä voi sanoa muodostuneen "länsimaista kahviseremoniaa", mutta jonkinlaista kaavamaisuutta ja rakenteita siitä on löydettävissä. Teoksen toivon välittävän jotain tästä yhtäaikaisesta rakenteellisuudesta ja kuplivaan keskusteluun sisältyvästä vapaudesta, leikillisyydestä ja rentoudesta”, kuvailee taiteilija.
Antti Immonen (s. 1973), suosii taiteessaan leikkimielistä kokeilua ja variointia ja antaa tilaa sattumalle. Valmis veistos on usein pysäytyskuva jatkuvasta kokeilevasta purkamis- ja kokoamisleikistä. Kuten useissa Immosen teoksissa, hän käyttää teoksessaan monia materiaaleja –ruostumatonta ja cor-ten terästä sekä pronssia. Immonen on tehnyt monta julkista taideteosta - esimerkiksi Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystykseen ja Kuopion lentoaseman kiertoliittymään, sekä Helsingin Vanhankaupungin Metropolia-rakennukseen.
Rakentuva Vuosaari on yksi kaupungin esikaupunkialueista jossa Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkiympäristön toimiala ja HAM Helsingin taidemuseo ovat tehneet yhteistyötä. Kuppi Kummaa on suurimmaksi osaksi kustannettu HAMin julkisen taiteen määrärahalla.
HAMin johtaja Maija Tanninen Mattila julkistaa Kuppi Kummaa -teoksen 30.10.2019 klo 15.00. Taiteilija ja projektiin osallistuneita tahoja on läsnä kaikille avoimessa julkistamistilaisuudessa. Tervetuloa!
Lehdistökuvat:
www.hamhelsinki.fi/info/medialle (salasana: hammedia).
Yhteyshenkilöt
Taru Tappola
Julkisen taiteen päällikkö
HAM Helsingin taidemuseo
puh. 050 526 1496
taru.tappola@hel.fi
Klas Fontell
arkkitehti
HAM Helsingin taidemuseo
puh. +358 50 3362186
klas.fontell@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
HAM Helsingin taidemuseo
HAM Helsingin taidemuseo pitää huolta helsinkiläisten omasta taidekokoelmasta, johon kuuluu yli 9000 teosta. HAM hoitaa ja kartuttaa taidekokoelmaa, johon kuuluvat myös kaupungin julkiset taideteokset. Tennispalatsiin keskittyvissä kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. HAM Helsingin taidemuseo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Oulunkylän tekojääkenttä avautuu entistä ehompana – avajaistapahtumassa tähtivieraita14.11.2025 10:10:00 EET | Tiedote
Oulunkylän kunnostettu tekojääkenttä avataan yleisöluisteluille sunnuntaina 16.11.2025 kello 8.00–12.00 ja 16.00–22.00.
En ny och bättre konstisbana öppnar i Åggelby, stjärnor gästar invigningen14.11.2025 10:05:00 EET | Pressmeddelande
Den nyrenoverade konstisbanan i Åggelby öppnar för allmänheten på söndag 17.11.2025 kl. 8.00–12.00 och 16.00–22.00.
Ponttonisilta Kaivopuiston edustalta Uunisaareen asennetaan 17.11.13.11.2025 09:20:14 EET | Tiedote
Merisataman rannassa Ehrenströmintien ja Pohjoisen Uunisaaren välinen kävelyponttonisilta asennetaan paikoilleen maanantaina 17. marraskuuta 2025. Ponttonisilta on ulkoilijoiden käytössä tiistaihin 14. huhtikuuta 2026 asti. Silta poistetaan jäätilanteen niin salliessa keskiviikkona 15.4.2026.
Delta i den tysta ljusprocessionen 25.11, bidra till att få slut på våldet mot kvinnor och flickor13.11.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Helsingfors stad ordnar en tyst ljusprocession i Esplanadparken den 25 november 2025 kl. 17 och lyser upp Havis Amanda i orange som en del av FN:s internationella kampanj Orange dagar. Syftet med evenemanget är att fästa uppmärksamhet vid våld mot kvinnor och flickor och uppmuntra alla att agera för att stoppa det. Ljusprocessionen ordnas i samarbete med UN Women Finland.
Osallistu hiljaiseen kynttiläkulkueeseen 25.11. naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi13.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Helsinki järjestää hiljaisen kynttiläkulkueen Esplanadin puistossa 25.11.2025 klo 17 ja valaisee Havis Amandan oranssiksi osana YK:n kansainvälistä Oranssit päivät – kampanjaa. Tilaisuuden tavoitteena on kiinnittää huomiota naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan väkivaltaan ja kannustaa kaikkia toimimaan väkivallan lopettamiseksi. Kynttiläkulkue järjestetään yhteistyössä UN Women Suomen kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
