Valokuitunen Oy

Uusi kansainvälinen toimija valokuituverkkoon – ruotsalainen Bahnhof tulee Valokuitusen verkkoon laajakaistapalveluillaan

31.1.2023 10:16:00 EET | Valokuitunen Oy | Tiedote

Jaa
Ruotsalainen palkittu laajakaistaoperaattori Bahnhof on Valokuitusen avoimeen palveluun perustuvassa kuituverkossa ensimmäinen ulkomainen yritys, jolta voi ostaa nettipalvelut. Kaiken kaikkiaan verkossa on jo kahdeksan palveluntarjoajaa ja valokuidun nettiliittymäksi kymmeniä liittymävaihtoehtoja.

Avoimeen palveluun perustuvan Avoin Kuitu -valokuituverkon laajakaistatarjonta kansainvälistyi, kun ruotsalainen laajakaistaoperaattori Bahnhof tulee Suomen markkinoille 31. tammikuuta. Bahnhof on ensimmäinen ulkomainen yritys, joka myy nettipalveluitaan Valokuitusen valtakunnallisessa verkossa, jossa kotitaloudet kytketään Telian hallinnoimaan Avoin Kuitu -verkkoon.

- Bahnhofin halu tulla Suomen markkinoille kertoo siitä, että verkkomme kasvu on tehnyt siitä houkuttelevan myös ulkomaisille toimijoille. Kiitos Bahnhofille, että he valitsivat Valokuitusen avoimen verkon palvelualustakseen ja uskovat nimenomaan Valokuitusen toimintamalliin suomalaisten asiakkaiden palvelemiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Asiakkaillemme tämä tarkoittaa lisää valinnanvaraa ja parempia palveluita, koska mitä enemmän verkossa on eri palveluntarjoajia, sitä varmemmin palvelut kehittyvät asiakkaiden tarpeiden mukaan ja hinnat pysyvät kilpailukykyisinä myös tulevaisuudessa, Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto kertoo. 

Bahnhofin eri nopeuksien laajakaistapalveluita voi ostaa 31. tammikuuta alkaen niin yksityis- kuin yritysasiakkaat. Bahnhof pyrkii erottumaan muista toimijoista panostamalla tietoturvaan ja yksityisyydensuojaan sekä teknologisesti parhaisiin laitteisiin.

- Meille asiakkaiden tietoturva ja yksityisyys ovat äärimmäisen tärkeitä asioita, ja niihin keskitymme Suomessakin. Tarjoamme asiakkaillemme luotettavat ja äärimmäisen nopeat yhteydet, joissa yksityisyydensuoja on keskiössä. Meiltä myös yksityishenkilöt voivat hankkia esimerkiksi VPN-yhteyden, ja yrityksille tarjoamme muun muassa tietoturvallisia pilvipalveluita vahvalla yksityisyydensuojalla. Olemme todella innoissamme, että olemme Valokuitusen verkon ensimmäinen, ulkomailta tuleva palveluntarjoaja, Bahnhofin toimitusjohtaja Jon Karlung kertoo.

- Perustamisvuodestaan 1994 asti Bahnhofin asiakkaat ovat Ruotsissa tyytyväisimpiä vuodesta toiseen, nyt haluamme tehdä saman Suomessa. Palvelemme suomalaisia asiakkaita myös suomeksi, Karlung kertoo.  

Avoin Kuitu -palveluntarjoajien määrä on kasvanut jo kahdeksaan: Bahnhof, Kaisanet, Kuuskaista, Localnet, Lounea, Mpy, Seltimil ja Telia.

- Verkkomme on avoin kaikille yrityksille, jotka haluavat tulla myymään omia laajakaistapalveluitaan asiakkaillemme. Tänä vuonna toimijoiden määrä kasvaa ja toivottavasti näemme myös muita kansainvälisiä yrityksiä verkossamme vuoden mittaan, Kaunisto kertoo.

Tietoa Bahnhofista:

- perustettu 1994 Ruotsissa
- liikevaihto Q3/2022: 436 MSEK
- asiakkaita yli 439 700
- 7 omaa datakeskusta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Valokuitunen Oy
Valokuitunen Oy
Valimotie 21
00380 Helsinki

https://valokuitunen.fi/
Valokuitunen Oy rakentaa nopeita ja luotettavia valokuituyhteyksiä pientaloihin, kerrostaloihin sekä yrityksiin ympäri Suomen. Valokuitu takaa parhaan mahdollisen nettiyhteyden kaikissa tilanteissa ja mahdollistaa sujuvan digiarjen. Kytkemme pientalojen yhteydet Avoin Kuitu -runkoverkkoon. Asiakkaamme voivat valita verkon laajasta valikoimasta itselleen sopivat netti- ja lisäpalvelut ja kilpailuttaa niitä rajattomasti. Valokuitunen on markkinajohtaja – verkkomme kattaa yli 450 000 kotitaloutta Suomessa. Meillä työskentelee yli sata ammattilaista arvojemme rohkeus, ilo ja luottamus mukaisesti. Valokuiturakentamisemme työllistää kymmeniä urakointiyrityksiä ympäri maan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valokuitunen Oy

Valokuitunen tarkentaa hintamarkkinointiaan KKV:n ohjeistuksen mukaisesti1.4.2026 14:53:41 EEST | Tiedote

Valokuitunen sai KKV:lta sitoutumispyynnön koskien kuluttajamarkkinoinnissa ilmoittamiaan hintaetuja ja sopimuksen määräaikaisuuksia. Kuluttajansuojalaki edellyttää, että sopimuksen määräaikaisuus ja hinnan muodostumisen perusteet kerrotaan samassa yhteydessä mainostetun edun välittömässä läheisyydessä, eikä lisätietoja voi kertoa pelkästään esimerkiksi kampanjapostikortin kääntöpuolella tai kampanjanettisivulla. Valokuitunen sitoutuu jatkossa toimimaan KKV:n vaatimusten mukaisesti. ”On hyvä asia, että kuluttajan eduista pidetään huolta”, markkinointi- ja viestintäjohtaja Lisa Kukila sanoo.

Valokuitusen omistukseen muutoksia: Telian rinnalle Brookfield2.3.2026 08:55:00 EET | Tiedote

Valokuitusen enemmistöomistaja CapMan Infra myy omistusosuutensa Valokuitusesta. Samalla yrityksen toinen omistaja Telia kasvattaa omaa omistustaan. Uudeksi kumppaniksi Telian rinnalle tulee Brookfield. ”Kansainvälisesti merkittävän sijoitusyhtiön kiinnostuminen meistä osoittaa sen, että Valokuitunen on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa johtavana valokuituverkkotoimijana Suomessa”, toteaa Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto.

Selvitys: Suomen valokuitumarkkina poikkeaa muista Pohjoismaista – merkittävimmät erot avoimuudessa12.2.2026 06:31:00 EET | Tiedote

Suomi on kirinyt valokuituverkkojen kattavuudessa muiden Pohjoismaiden tasolle, mutta verkkojen rakenteissa olemme yhä selvä poikkeus. Tuore Valokuitu Pohjoismaissa -selvitys osoittaa, että Suomessa vain vajaa kolmannes valokuituverkoista toimii avoimina, kun taas Ruotsissa ja Tanskassa avoimuus on käytännössä sataprosenttista. Verkkomallien ero heijastuu kuluttajahintoihin, kilpailuun ja markkinoiden kehitykseen. Tästä käytännön esimerkki löytyy Norjasta, jossa suljettujen valokuituyhteyksien nettipalvelut ovat olleet hinnaltaan muita maita korkeampia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye