Uusi liiketoiminta tarjoaa valokuituliittymiä ja internetpalveluita myös haja-asutusalueille

Alkuvaiheessa liiketoiminta hyödyntää täysimääräisesti sähköverkkojen ja valokuituverkkojen yhteisrakentamisen mahdollisuuksia. Säävarmemman sähköverkon rakentaminen lain määräämänä tulee tapahtumaan vuoteen 2036 mennessä.
–Sähköverkon saneeraus etenee nyt vauhdilla, yli tuhannen kilometrin vuotuisella saneerausvauhdilla. Kaivinkoneet tulevat liikkumaan sähköverkon saneeraustöissä alueilla, jonne ne eivät pelkän valokuituverkon rakentamisen vuoksi enää tule palaamaan. Mikäli valokuituverkot nyt jäävät rakentamatta, toista mahdollisuutta ei tämän sukupolven aikana tule, konsernin toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen toteaa.
Suur-Savon Sähkö -konsernin siirto- ja jakeluverkkoyhtiö Järvi-Suomen Energia Oy sai sähköverkon maakaapeloinnin valmiiksi vuoden 2020 aikana taajamissa. Näillä alueilla yhteisrakentaminen useiden telecom-yhtiöiden kanssa oli aktiivista ja menestyksekästä. Taajamien ulkopuolisilla alueilla etäisyyksien tuoma kustannuslisä on osoittautunut suureksi haasteeksi valokuituliittymien tarjonnan laajentumisessa.
–Tiedämme ja tunnistamme valokuiturakentamisen haasteet kuntataajamien ulkopuolisilla alueilla. Ratkomme kustannushaasteita nivomalla sähkö- ja valokuituverkon rakentamisen prosessit saumattomasti yhteen, huolehtimalla kustannusrakenteemme tehokkuudesta, sekä toteuttamalla luovia teknisiä ratkaisuja, Tykkyläinen toteaa.
Tietoliikenneyhteyksien merkitys Järvi-Suomen alueen vakituisille asujille, maatalouden alkutuotannolle, yritystoiminnalle sekä julkisen sektorin palveluille tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Järvi-Suomen alue on myös Suomen aktiivisimpia vapaa-ajan asumisen, kausiasumisen, monipaikkaisuuden ja matkailun alueita.
–Tulkintamme on, että tietoliikenneyhteyksien epätasainen kehittyminen on jo nyt alueen elinvoiman pullonkaula. Koska meillä on toiminta-alueemme kattavin valokuidun runkoverkko, koemme velvollisuudeksemme ottaa tämän askeleen tilaajaverkkojen rakentamiseksi. Kehitämme lisäksi tietoliikenneyhteyksien varaan rakentuvia arjen ja vapaa-ajan elämää tukevia palveluita tulevaisuudessa, tietoliikennepäällikkö Jari Juvonen kuvailee tavoitteita.
Järvi-Suomen alueella on useita Suomen Valtion laajakaistatukilain mukaisia käynnistyviä valokuidun hankealueita. Ensimmäisenä vuonna tullaan toteuttamaan 500–800 valokuituliittymää alueen asukkaille. Lähivuosina vuotuinen liittymien määrä nousee tasolle 1 500 liittymää vuosittain.
–Alueellamme on yli satatuhatta sähkönkäyttöpaikkaa. Lyhyellä aikavälillä emme kerralla pysty vastaamaan kaikkeen asiakaskysyntään, mutta pitkällä aikavälillä vuosittainen määrätietoinen työmme lisää kattavuutta. En silti kehota ketään jättämään ajankohtaisia tarjolla olevia Valtion ja alueen kuntien rahoittamia laajakaistahankkeiden mahdollistamia valokuituliittymiä ottamatta, odottaen Järvi-Suomen Valokuidun mahdollista tarjontaa alueella. Emme pysty lupaamaan liittymän toimitusta kaikkialle. Alueelle on jokainen valokuidun investoija tervetullut, ja toivomme menestystä kaikille alueen digitaalisia edellytyksiä rakentaville toimijoille sekä investoinneille, Tykkyläinen toteaa.
Järvi-Suomen Valokuitu julkaisee vuoden 2023 valokuituliittymien suunnitellut toimitusalueet maaliskuussa 2023, ja samassa yhteydessä käynnistyy liittymien myynti alueille. Yhtiölle on julkaistu verkkosivut www.jsvoy.fi . Järvi-Suomen Valokuitu Oy:n toimitusjohtajana konsernin toimitusjohtajan tehtävien ohella toimii Markus Tykkyläinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markus TykkyläinentoimitusjohtajaSuur-Savon Sähkö
Puh:050 596 5482markus.tykkylainen@sssoy.fiJari JuvonentietoliikennepäällikköSuur-Savon Sähkö
Puh:010 210 4316jari.juvonen@sssoy.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suur-Savon Sähkö on järvisuomalainen energiakonserni, joka vastaa sähkön siirto- sekä lämpöliiketoiminnasta Päijänteen itäpuolisella Järvi-Suomen alueella. Yhtiö omistaa sähkön tuotantoa oman toimialueen lisäksi muualla Suomessa ja Ruotsissa. Konserniin kuuluvat myös sähkönmyyntiyhtiö Lumme Energia ja aurinkovoimapalveluita tarjoava Solarigo Systems. Konsernin liikevaihto on yli 350 milj. euroa ja henkilöstömäärä noin 120 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Savon Sähkö Oy
Hallituksen ja hallintoneuvoston nimityksiä2.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkön hallintoneuvosto päätti 1.6.2023 kokouksessaan hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenyyksistä.
Yhtiökokouksen päätökset ja energiamarkkinoiden näkymät vuonna 202327.4.2023 15:42:25 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkö Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 26.4.2023 Mikkelissä. Kokouksessa käsiteltiin yhtiöjärjestyksen varsinaiselle yhtiökokoukselle määrittelemät asiat.
Poikkeusvuonna 2022 energiaturvallisuus ja huoltovarmuus ohjasivat toimintaa29.3.2023 14:22:57 EEST | Tiedote
Investoinnit sähköverkon toimintavarmuuteen, sekä oman toiminta-alueen aurinko- ja tuulivoimahankkeiden merkitys, korostuivat energiakriisiksi kehittyneen poikkeusvuoden aikana. Konserni pystyi toimimaan sähkön siirtoliiketoiminnassa sekä lämpöliiketoiminnassa ilman hinnankorotuksia.
Järvi-Suomen Valokuitu käynnistää valokuituliittymien rakentamisen ja myymisen – ensimmäiset kohteet Joutsassa, Juvalla ja Mikkelissä15.3.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Nyt julkaistuille alueille valokuituliittymät ja internetpalvelut toimitetaan kesän 2023 aikana.
Luhankaan suunnitteilla tuulivoimapuisto17.10.2022 18:48:34 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkö Oy on esittänyt Luhangan kunnalle osayleiskaavan laadintaa tuulivoimapuiston suunnittelualueelle. Tuulivoimapuisto koostuisi noin seitsemästä tuulivoimalasta. Hankealue sijaitsee noin 10 kilometriä Luhangan keskustasta kaakkoon, Latamäen tuulivoimapuiston itäpuolella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme