Uusi liikuntalautakunta aloitti
23.9.2021 20:57:11 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Espoon kaupungin organisaatiouudistuksen myötä syntyi liikuntalautakunta, jonka vastuulla toimii Liikunnan ja urheilun tulosyksikkö.
- On hienoa aloittaa työskentely uuden lautakunnan kanssa ja organisaatiouudistuksemme myötä myös huippu-urheilun asema tunnustetaan. Se laajentaa ja vahvistaa liikunnan ja urheilun roolia osana elinvoimaista Espoota, iloitsee liikuntajohtaja Martti Merra.
Espoolaisille luonto, lähiliikunta ja matalankynnyksen palvelut ovat tärkeitä. Ulkoiluolosuhteet ovat Espoossa erinomaiset. Ulkoliikuntapaikkoja, ulkokuntosaleja ja tekojäitä on rakennettu vuosittain. Matinkylän jääurheilukeskus aukeaa lokakuussa, uusi uimahalli ensi vuoden huhtikuussa ja urheiluhalli Kameleontin rakentaminen Leppävaaraan on alkamassa.
- On motivoivaa aloittaa, kun kehitteillä on jo paljon uutta. Erityisen tärkeää on saada koronan aiheuttamat haitat liikunnan ja urheilun kentältä nyt minimoitua ja lapset ja nuoret takaisin harrastamisen pariin, sanoo lautakunnan uusi puheenjohtaja Leo Heiskanen.
Harrastukset täydessä vauhdissa
Korona on aiheuttanut seuroille taloudellisia menetyksiä ja harrastajien katoamista. Yhteinen tavoite on saada lapset ja nuoret takaisin harrastus- ja seuratoimintaan sekä kannustamaan espoolaisia omissa urheilutapahtumissa.
- Olemme tukeneet seuroja ja onnistuneet yhdessä seurayhteisön kanssa pelastamaan harrastustoiminnan perusrakenteet. Yhteistyö jatkuu tiiviinä myös lähitulevaisuudessa. Silloin olemme vahvoja, lupaa Martti Merra
Liikuntalautakunnan jäsenet ja esityslista:
http://www.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Paatoksenteko
Lisätietoja:
Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Leo Heiskanen, puh 040 509 6924, lexa.heiskanen@gmail.com
Liikuntajohtaja Martti Merra, puh 043 824 9586, martti.merra@espoo.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Esbo generalplan 2060 går vidare – beslutsprocessen för planförslaget inleds19.3.2026 13:15:04 EET | Pressmeddelande
Esbo generalplan 2060 -arbetet framskrider. Planutkastet var framlagt 2024. Nu har ett generalplaneförslag utarbetats utifrån responsen och de nya utredningarna, och stadsplaneringsnämnden inleder behandlingen av det vid sitt möte den 25 mars 2026. Målet är att lägga fram planförslaget till påseende under hösten 2026.
Espoon yleiskaava 2060 etenee – kaavaehdotuksen päättäjäkäsittely alkaa19.3.2026 13:15:04 EET | Tiedote
Espoon yleiskaava 2060 -työ etenee. Kaavaluonnos oli nähtävillä 2024. Nyt palautteiden ja uusien selvitysten pohjalta on valmisteltu yleiskaavaehdotus, jonka käsittelyn kaupunkisuunnittelulautakunta aloittaa kokouksessaan 25.3.2026. Tavoitteena on asettaa kaavaehdotus nähtäville syyskaudella 2026.
Progress in Espoo Master Plan 2060 – decision-maker process for plan proposal begins19.3.2026 13:15:04 EET | Press release
Espoo Master Plan 2060 work proceeds. The draft plan was available for public review in 2024. Now a master plan proposal has been prepared based on the feedback and further studies, and the City Planning Committee will begin to process it in its 25 March 2026 meeting. The plan proposal is estimated to be available for public review in autumn 2026.
Espoo valmistelee kiellon kasvot kokonaan peittävästä pukeutumisesta kouluissa ja varhaiskasvatuksessa19.3.2026 09:10:17 EET | Tiedote
Tunnistettavuus ja turvallisuus ovat keskeisiä lähtökohtia varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa. Espoon kaupungin kasvun ja oppimisen toimialan hallinto valmistelee ja tulee linjaamaan kasvot peittävästä pukeutumisesta kevään 2026 aikana.
Blomsterängar och murkna träd – naturgärningar i staden18.3.2026 11:12:50 EET | Pressmeddelande
Vi kan alla göra något för naturens bästa. Kom och finn en naturgärning som passar dig på utställningen som visas i Naturens hus Villa Elfvik 25.3 –7.6.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme