Uusi luonnonsuojelulaki tuo mukanaan paljon uutta luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen
Uusi luonnonsuojelulaki on aiempaa selkeämpi esimerkiksi lain rakenteen ja muuhun lainsäädäntöön tehtyjen viittausten osalta. Myös viranomaisten ja muiden toimijoiden roolit selkiytyvät. Lisäksi laissa on luku luonnonsuojelun tiedonhallinnasta, mikä on tärkeää, kun luontotiedon määrä ja käyttö lisääntyvät. Luonnonsuojelulain nykyaikaistamiselle on ollut selkeä tarve, sillä laki on peräti 25 vuotta vanha.
Uudistuksen myötä luonnonsuojelulain vaikuttavuus kasvaa, sillä esimerkiksi suojeltujen luontotyyppien listaa laajennetaan. Metsäisistä luontotyypeistä listalle on nostettu muun muassa tulvametsät ja harjumetsien valorinteet. Metsäteollisuus pitää suojeltavien luontotyyppien listan laajennusta perusteltuna.
- Luonnonsuojelulain menettely, jossa viranomainen rajaa suojeluun edustavimmat kohteet ja maanomistaja saa suojelusta korvauksen, on selkeä ja oikeudenmukainen tapa turvata uhanalaisia luontotyyppejä, toteaa Metsäteollisuus ry:n kestävän kehityksen päällikkö Tiina Vuoristo.
Metsäteollisuuden mielestä luonnonsuojelulain uuden automaattisuojelun piiriin tuodut kaksi luontotyyppiä, serpentiinikalliot ja rannikon avoimet dyynit, olisi selkeyden vuoksi kannattanut myös suojella rajauspäätökseen perustuvalla menettelyllä.
Luonnonsuojelulain keinovalikoima laajenee
Luonnonsuojelulakiin on lisätty kokonaan uutena menettelynä suojeltavan lajin avustettu leviäminen. Lisäksi luonnon monimuotoisuuden hoitoon on jatkossa mahdollista saada rahallista avustusta luonnonsuojelulakiin perustuen. Vapaaehtoisuuteen perustuvat, monimuotoisuuden tilaa monipuolisesti parantavat METSO- ja Helmi-ohjelmat saavat niin ikään lakiperustan.
- Metsäteollisuus pitää hyvänä kehitystä, jossa perinteisen säilyttävän suojelun rinnalle on tuotu vahvemmin luonnon monimuotoisuuden turvaaminen aktiivisin toimenpitein, painottaa Vuoristo.
Uudessa luonnonsuojelulaissa on myös vapaaehtoisia ekologisia kompensaatioita koskevat säännökset. Metsäteollisuus pitää tärkeänä, että ekologisia kompensaatioita toteutettaessa varmistetaan toimien lisäisyys, paikallisuus ja aidot ekologiset hyödyt. Ekologinen kompensaatio kaipaakin vielä muun muassa pilotointia ja kokonaisvaikutusten laajaa arviointia, minkä jälkeen kokonaisuudelle on luotava selkeät pelisäännöt.
Lainsäädännön tulee olla selkeää ja ennakoitavaa
Eduskuntakäsittelyn aikana luonnonsuojelulaista jätettiin pois uhanalaisten luontotyyppien huomioimista koskevat pykälät sekä selvennettiin varovaisuusperiaatetta. Lisäksi vesilakiin esitetyistä muutoksista luovuttiin. Muutokset ovat perusteltuja, sillä toteutuessaan vaikutuksiltaan epäselvät säännökset olisivat heikentäneet lainsäädännön ennakoitavuutta.
Sen sijaan eduskuntakäsittelyssä säilytettiin uusi pykälä, joka koskee uhanalaisten lajien huomioimista muiden lakien mukaisissa menettelyissä. Metsäteollisuus pitää tärkeänä, että säännöksen toimivuutta seurataan ja tarpeen mukaan puututaan esimerkiksi pykälän soveltamisen eroihin eri alueilla.
Uudistettu luonnonsuojelulaki on yksi monista keinoista, joilla luonnon monimuotoisuutta turvataan Suomessa. Luonnonsuojelulaki ei ratkaise kaikkia haasteita, vaan luonnon monimuotoisuutta turvataan useilla kustannustehokkailla ja järkevästi kohdennetuilla toimilla.
- Vapaaehtoisuuteen perustuva METSO-ohjelma on hyvä esimerkki vaikuttavasta ja laajasti hyväksytystä luonnonsuojelusta. Myös talousmetsien luonnonhoidolla on keskeinen rooli metsäluonnon monimuotoisuuden edistämisessä, Vuoristo muistuttaa.
Lisätiedot:
Tiina Vuoristo, päällikkö, kestävä kehitys, Metsäteollisuus ry, +358 40 542 5365, tiina.vuoristo(a)forestindustries.fi
Suomi on maailman suurimpia sellun, paperin ja kartongin tuottajia sekä Euroopan kärkeä sahatavaran tuottajana. Metsäteollisuuden laaja kotimainen arvoketju työllistää noin 74 000 suomalaista ja vastaa noin viidenneksestä maamme tavaraviennistä. Suomalainen metsäteollisuus tunnetaan myös metsävaroja kasvattavasta osaamisestaan sekä uutta luovista innovaatioistaan. Metsäteollisuus ry toimii 72 metsäteollisuusyrityksen elinkeino- ja työelämäpoliittisena edunvalvojana.
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber. The forest industry directly and indirectly employs approximately 74,000 people. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society. Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Suomalaiset näkevät metsäteollisuuden hyvinvoinnin luojana10.9.2025 09:17:22 EEST | Tiedote
Suomalaisen metsäteollisuuden maine kansalaisten mielissä on säilynyt hyvänä. Laaja kansalaiskysely kertoo, että suomalaiset näkevät metsäteollisuuden tärkeänä hyvinvoinnin tuottajana, työllistäjänä, viennin moottorina ja verojen maksajana. Näkemykset metsäteollisuuden vastuullisuudesta sekä tavasta kohdella metsien monimuotoisuutta ovat kuitenkin muuttuneet hieman aiempaa kriittisemmiksi.
Riihestä kovia päätöksiä3.9.2025 08:29:52 EEST | Tiedote
Hallituksen budjettiriihi päättyi odotetusti vähin yllätyksin, niukkuutta jaettiin. Orpon hallituksen talouspolitiikan suuri linja on oikea ja sen johdonmukaisessa noudattamisessa on tehty hyvää työtä. Muutama harha-askel polulla kuitenkin on. Jatkossa teollisuuden kilpailukyvystä ja metsien kasvua tukevista toimista on pidettävä entistä paremmin huolta, myös valtiontaloutta sopeutettaessa.
Teollisuus: Budjettiriihen tärkein tavoite on talouskasvun ja kilpailukyvyn edellytysten vahvistaminen – ei heikentäminen26.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen tärkeimpiä tehtäviä budjettiriihessä on lisätä toimia, joilla tuetaan yritysten mahdollisuuksia investoida tulevaisuuden kasvuun, innovaatioihin ja työpaikkoihin Suomessa. Hallituksen tulee huolehtia pitkän aikavälin talouskasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamisesta, muistuttavat Energia-, Kemian-, Metsä- ja Teknologiateollisuus.
Metsäteollisuus suhtautuu EU:n ilmastotavoitteisiin toiveikkaan realistisesti2.7.2025 14:07:07 EEST | Tiedote
Euroopan komissio on tänään julkaissut vuotta 2040 koskevat EU:n ilmastotavoitteet. Suomen metsäteollisuus suhtautuu kunnianhimoisiin tavoitteisiin toiveikkaan realistisesti. Ilmastopolitiikan painopiste on pidettävä fossiilisten päästöjen vähentämisessä ja ratkaisujen, kuten metsäpohjaisen biotalouden, edistämisessä.
Uusi selvitys: Satama-automaatio vahvistaa Suomen resilienssiä ja kilpailukykyä26.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Globaalien kriisien, toimitusketjujen häiriöiden ja muuttuvan turvallisuusympäristön keskellä Suomen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän resilienssi korostuu entistä vahvemmin. Satamilla on keskeinen rooli huoltovarmuuden ja viennin kivijalkana, ja juuri nyt on tärkeää vauhdittaa satamien automaatiokehitystä. Uuden satama-automaatioselvityksen mukaan suomalaisella osaamisella, yhteistyöllä ja kansainvälisistä ratkaisuista oppimalla voidaan rakentaa tehokkaita, turvallisia ja kestäviä satamaympäristöjä, jotka tukevat koko yhteiskunnan toimintakykyä ja kilpailuetua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme