Uusi määräaikainen yrityksen kehittämisavustuksen EAKR-haku käynnistyy Pohjois-Pohjanmaalla 21.8.2023 (Pohjois-Pohjanmaa, Lappi ja Kainuu)

Rahoitus on suunnattu pk-yrityksille, joilla arvioidaan olevan hyvät valmiudet toimia kannattavasti ja kilpailukykyisesti markkinoilla, ja joilla on edellytykset liiketoiminnan kehittämiseen sekä kasvuun. Avustusta suunnataan erityisesti maakuntaohjelman mukaisille kärkitoimialoille.
Kehittämisavustusta voidaan myöntää kehittämistoimenpiteisiin ja investointeihin, kun yritys haluaa panostaa merkittävästi uudistumiseen tai pyrkii kasvamaan. Tavoitteena voi olla vienti- ja kansainvälistymismahdollisuuksien parantaminen tai kasvun hakeminen uusia tuotteita, palveluita tai tuotantomenetelmiä kehittämällä. Yritys voi tavoitella uusia markkinoita tai kartoittaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Rahoitusta kohdistetaan ensisijaisesti pk-yritysten innovatiivisiin hankkeisiin, joilla on positiivinen vaikutus myös aluetalouteen.
Rahoitettavilla hankkeilla tulee olla merkittävä vaikutus yrityksen kasvuun, uudistumiseen, kansainvälistymiseen tai innovaatiotoimintaan. Rahoituksessa huomioidaan erityisesti ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, hiilineutraalisuuden edistämiseen ja energia- tai materiaalitehokkuuteen vaikuttavat hankkeet. Avustusta hakevan yrityksen on hyvä tutustua Pohjois-Suomen rahoituslinjauksiin ja EU-ohjelman erityistavoitteisiin ennen hakemuksen jättämistä.
Avustus on haettavissa 21.8.–29.9.2023. Hakemus tulee jättää EURA2021 -hakujärjestelmän kautta ennen hankkeen aloittamista. Ennen avustushakemuksen jättämistä on suositeltavaa olla yhteydessä yritysasiantuntijaan.
Määräaikaiseen EAKR-hakuun jätetyistä hakemuksista tehdään päätöksiä vasta kyseisen hakuajan päättymisen jälkeen. EAKR-rahastosta voidaan myöntää tukea tietyin ehdoin myös suuryrityksille.
Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa on edelleen haettavissa myös JTF-rahoitusta yritysten kehittämiseen 31.12.2023 asti. Haku on jatkuva eli hakemuksia otetaan käsittelyyn jo hakuajan kuluessa. JTF-rahaston kautta ei voida myöntää tukea suuryrityksille.
Hakemusta ei tule jättää molempiin hakuihin. Yritysasiantuntijan kanssa voi tarvittaessa keskustella, kumpaan hakuun yrityksen hakemus on tarkoituksenmukaista osoittaa
Lisätietoja
EAKR-hakuilmoitus valintaperusteineen löytyy hakuajan käynnistyttyä EURA2021-järjestelmästä, ja lisätietoja on saatavilla myös rakennerahastot.fi sekä ely-keskus.fi.
Hakijoiden apuna on lisäksi valtakunnallinen pk-yritysten rahoitusneuvonta, p. 0295 024 800 ma-pe klo 9–15.
Suomen rakennerahasto-ohjelma Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027.
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Karvianjoen lähivaluma-aluetta on kartoitettu mallinnuksen keinoin Kankaanpäässä13.10.2025 11:53:07 EEST | Tiedote
LIFE Revives -hanke on teettänyt mallinnustyön Karvianjoen lähivaluma-alueen kuormitustekijöiden selvittämiseksi. Työssä on tunnistettu tehokkaimpia vesiensuojeluratkaisuja neljällä pienemmällä osavaluma-alueella: Lauhalassa, Paholuomassa, Kiviluomassa ja Pikkujoella. Mallinnuksen toteuttivat Tapio Palvelut Oy ja WaterHope, ja sen tuloksena syntyi raportti, jossa arvioidaan kuormitustekijöiden laatua ja määrää erityisesti uhanalaisen raakun elinolosuhteiden näkökulmasta. Hanke järjestää yleisötilaisuuden 4.11.2025 klo 17.30–19.30 Honkajoen Honkahovissa, jossa esitellään mallinnustyön tuloksia. Tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden keskusteluun ja kysymyksiin, ja kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita!
Webbkursen om småmuddring är nu öppen – information för entreprenörer om miljövänligare muddring8.10.2025 13:05:20 EEST | Pressmeddelande
Projektet för hantering av miljökonsekvenserna vid småskaliga muddringar har lanserat en webbkurs som erbjuder aktuell och praktiskt inriktad information om småmuddring. Kursen riktar sig särskilt till entreprenörer som utför muddringsarbeten, men lämpar sig även för andra som är intresserade av ämnet.
Pienruoppaus-verkkokurssi on avattu – tietoa urakoitsijoille ympäristöystävällisemmästä ruoppauksesta8.10.2025 13:05:20 EEST | Tiedote
Pienruoppausten ympäristövaikutukset hallintaan -hankkeen toimesta on avattu verkkokurssi, joka tarjoaa ajankohtaista ja käytännönläheistä tietoa pienruoppauksista. Kurssi on suunnattu erityisesti ruoppauksia toteuttaville urakoitsijoille, mutta se soveltuu myös muille aiheesta kiinnostuneille.
Valkoposkihanhien muutto jumittui8.10.2025 10:31:37 EEST | Tiedote
Kuluneella viikolla ei valkoposkihanhien muutto ole juuri edistynyt. Vastaiset tuulet ja lämpimät säät ovat pidätelleet isoja hanhiparvia Suomen pelloilla. Viikonlopun aikana muuton ennustetaan vilkastuvan.
Kesän 2025 päällystystyöt ovat valmistuneet Itä-Suomessa (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo)7.10.2025 08:01:41 EEST | Tiedote
Toukokuun puolivälissä alkaneet vuoden 2025 päällystysohjelman mukaisten työkohteiden päällystystyöt ovat valmistuneet joitakin viimeistelytöitä lukuun ottamatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

