
Uusi neuleohje juhlistaa Kangasalan hevosia

Kangasala on perinteikäs hevoskaupunki, jossa asuu satoja hevosia, ja jossa yritys- ja harrastustoiminta on aktiivista. Hevosvoimainen Kangasala -neuleohjeella halutaan kunnioittaa Kangasalan hevosia.
Neuleen on suunnitellut kangasalalainen taideteollinen suunnittelija Merja Palin, joka on hevosihminen itsekin.
– Villapaita syntyi sekä hevosten, että Kangasalan luonnon inspiroimana. Lempeän hevosen lisäksi helmassa ja pääntiellä löytyy puita, jotka kuvaavat Kangasalan kaunista luontoa, Merja Palin kertoo.
– Villapaidan malli on islantilaislähtöinen kaarrokeneule. Islannissa hevoset, ratsastus ja lämpimät kaarrokeneuleet ovat aina kuuluneet yhteen.
Suunnittelun lisäksi Hevosvoimainen Kangasala -neuleen materiaali kuvastaa paikallista osaamista. Lankana villapaidassa käytetään alkuperäisrotuisen ahvenanmaanlampaan villalankaa, jota Suomessa valmistaa Myrskyluodon Villa. Kangasalalainen Aholaidan lammastila tuottaa villaa Myrskyluodon Villalle.
– Ahvenanmaanlampan villa on ihana materiaali. Sen ominaisuudet ovat samantyyppiset kuin islantilaisessa villassa, Merja Palin kertoo.
Neuleohje suomenhevosen päivänä 6.9.2022 Visit Kangasalan sivuilla.
Mediakuvat
Lisää mediakuvia saatavilla pyynnöstä.
Kuvaajan nimi tiedostossa, mainittava julkaistaessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura PekkalaVisit Kangasala / Business Kangasala Oy
Matkailu- ja markkinointipäällikkö
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Visit Kangasala on oppaasi Kangasalle – Kesäpäivän kulttuurikaupunkiin. Edistämme Kangasalan matkailuelinkeinoa kaupunkistrategian mukaisesti ja kokoamme paikkakunnan matkailutoimijat yhteen kertomaan luonnonkauniista ja tapahtumarikkaasta kaupungistamme.
Visit Kangasala on osa Kangasalan kaupungin elinkeinoyhtiö Business Kangasala Oy:n toimintaa.
Lue lisää:
Visit Kangasala
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Visit Kangasala
Lumoava Kangasalan Joulu avataan tulevana lauantaina21.11.2023 08:30:00 EET | Tiedote
Lauantaina 25.11. vietetään Lumoavan Kangasalan Joulun avajaisia. Klo 11 alkavan joulunavaustapahtuman järjestävät yhteistyössä Kangasalan Yrittäjät ry, Kangasalan kaupunki, VisitKangasala sekä Kangasala-talo. Kangasalan Yrittäjät jakavat 800 annosta ilmaista joulupuuroa, ja avajaisissa esiintyvät myös Pirkanpoikien Vokaaliyhtye ja Kormus. Uutta Kangasalan joulussa on Kangasala-talon edustalle rakentuva Joulukylä, jossa myynnissä tulee olemaan muun muassa Jouluglögiä myös aikuisempaan makuun, sekä paikallista erikoisuutta, Joulusimaa munkin kanssa.
Kangasalan joulu lähestyy!9.11.2023 14:58:53 EET | Tiedote
Kangasalan perinteinen joulunavaustapahtuma 25.11. on alku Lumoavalle Kangasalan joulunajalle. Tori, Kulttuurikortteli ja Kangasala-talo aukioineen täyttyvät ihanasta joulutunnelmasta! Tämän vuoden uutuus on Joulukylä.
Kangasalan matkailutulo on kasvussa pandemian vaikutuksista huolimatta17.8.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Tänään julkaistun matkailun tulo- ja työllisyysselvityksen mukaan Kangasalan välitön matkailutulo vuonna 2022 oli 16,8 milj. euroa. Edelliseen, vuonna 2017 toteutettuun tutkimukseen verrattuna nousua oli lähes 10 %. Matkailun kokonaisvaikutukset Kangasalle olivat 25,77 milj. euroa.
Kesäpäivä Kangasalla täyttää 170 vuotta juhannusviikolla16.6.2023 10:06:14 EEST | Tiedote
Pirkanmaan maakuntalaulunakin tunnettu Sakari Topeliuksen runo ja Gabriel Linse´nin sävellys koskettavat laulajia ja kuulijoita edelleenkin vuodesta toiseen. Kesäpäivä Kangasalla -laulun juhlinta alkaa sunnuntaina 18.6. Kesäpäivä Kangasalla -brunssilla Kulttuuriravintola Jalmarissa, ja “Mä oksalla ylimmällä …” 170 vuotta -pääjuhla järjestetään tiistaina 20.6. klo 17 Kangasalan kotiseutumuseolla. Koko viikon kestävät juhlallisuudet sisältävät myös Vehoniemen näkötornin avajaiset, musiikkihetken Kangasalan kirkossa sekä laulun kansainvälisiä tulkintoja.
Vehoniemen näkötornin avajaisia maanantaina 19.6. juhlitaan yhteislaululla, puheenvuoroilla, kulttuurireitin avauksella ja artesaanijäätelöllä.14.6.2023 10:41:30 EEST | Tiedote
Uusitun Vehoniemen näkötornin avajaisia vietetään Kangasalla maanantaina 19.6. klo 13. Tilaisuus on osa “Kesäpäivä Kangasalla 170 vuotta” -juhlaviikkoa. Avajaispuheenvuorot tulevat pitämään maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hanna Laine ja Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen, lisäksi tervehdyksen tilaisuuteen tuovat Matti Aromäki Metsähallituksesta ja Jussi Haavisto. Tilaisuudessa juhlistetaan 170-vuotista Pirkanmaan maakuntalaulua Kesäpäivä Kangasalla yhteislaululla, johon toivotaan yleisön runsasta osallistumista. Avajaisten yhteydessä julkaistaan myös Kesäpäivä Kangasalla -kulttuurireitti, jonka neitsytajo lähtee kohti Haralan harjua tilaisuuden päätteeksi. Juhlavuoden kunniaksi Vehoniemen automuseo on suunnitellut oman artesaanijäätelön, jota on saatavilla ensimmäistä kertaa avajaisissa.