Uusi selvitys julki Pirkanmaan uhanalaisista lajeista ja luontotyypeistä

Pirkanmaalle laaditaan tänä vuonna ensimmäisenä maakuntana Suomessa alueellinen biodiversiteettiohjelma Pirkanmaan lumo - luonnon monimuotoisuusohjelma 2022-2030. Ohjelmalla pyritään torjumaan luonnon monimuotoisuuskatoa maakunnassa.
Ohjelman tausta-aineistoksi Suomen ympäristökeskus selvitti Pirkanmaan uhanalaisten lajien ja luontotyyppien nykytilaa ja niihin kohdistuvia uhkia Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Pirkanmaan liiton tilauksesta.
Muutamia Suomen lajeista löytyy vain Pirkanmaalta
Selvityksen perusteella Pirkanmaalla esiintyy yli 320 valtakunnallisesti uhanalaista ja noin 370 silmälläpidettävää lajia.
Kymmenkunta lajia elää nykytietojen mukaan ainoastaan tai lähes ainoastaan Pirkanmaalla. Yli sata uhanalaista tai silmälläpidettävää lajia määriteltiin Pirkanmaan vastuulajeiksi, joiden säilymisen kannalta pirkanmaalaiset esiintymät ovat erityisen merkittäviä.
Yli sata uhanalaista luontotyyppiä Pirkanmaalla
Uhanalaisten lajien lisäksi Pirkanmaalla esiintyy noin 110 uhanalaista luontotyyppiä. Uhanalaisen metsäluonnon kannalta erityisen edustavia aluekokonaisuuksia Pirkanmaalla ovat esimerkiksi Seitsemisen, Helvetinjärven ja Isojärven kansallispuistot sekä Sinivuoren luonnonpuisto.
Monimuotoisuudelle merkittävimmistä metsäalueista Pirkanmaalla on kuitenkin lähes 80 prosenttia edelleen suojelematta. Luontotyyppien kannalta erittäin arvokasta pirkanmaalaista luontoa edustavat myös etenkin etelässä vesistöjen liepeiltä löytyvät kynäjalavalehdot, harjut paahderinteineen sekä harju- ja deltamuodostumiin liittyvät lähteiköt.
Pirkanmaalla on myös kirkasvetisiä ja samalla melko runsasravinteisia järviä, jotka ovat vesikasvilajistoltaan poikkeuksellisen rikkaita. Maakunnan laajin yhtenäinen suoalue Siikaneva on eteläsuomalaisten soiden joukossa helmi. Uhanalaisia suoluontotyyppejä Pirkanmaalla esiintyy suuri joukko, kaikkiaan noin 40 erilaista.
Merkittävimpiä uhkia metsätalous, ojittaminen ja rakentaminen
Eri organisaatioissa hajallaan olleet luontotyyppiaineistot koottiin selvityksessä yhtenäisiksi paikkatietoaineistoiksi, joiden avulla luontotyyppien tilaa ja uhkia tarkasteltiin. Suurin uhka Pirkanmaan vastuulajeille ja uhanalaisille luontotyypeille on tulevaisuudessa metsätalous.
Vastuulajien kannalta tärkeitä uhkatekijöitä ovat myös avoimien alueiden umpeenkasvu etenkin perinnebiotoopeilla, mutta myös rannoilla ja harjumetsissä. Uhanalaisilla luontotyypeillä merkittäviä uhkia ovat myös rakentaminen ja soiden ojitus.
Vaikka uudisojituksia ei nykyisin enää tehdä, ovat kunnostusojitukset sekä vanhojen ojitusten kuivattava vaikutus edelleen merkittäviä. Sekä vastuulajien että uhanalaisten luontotyyppien kannalta uhkatekijöitä ovat myös vesien rehevöityminen ja likaantuminen, vesirakentaminen sekä vesien säännöstely.
Selvityksestä hyötyä kaavoitukseen
Pirkanmaan lumo -ohjelmaa varten tehdyn selvityksen perusteella tuotettiin toimenpide-ehdotuksia uhanalaisten lajien säilyttämiseksi ja luontotyyppien tilan parantamiseksi.
Selvityksen tuloksia tullaan hyödyntämään myös tulevassa maakuntakaavaprosessissa. Selvitys palvelee laajasti myös Pirkanmaan eri toimijoita esimerkiksi maankäytön ja luonnonhoidon hankkeiden suunnittelussa. Selvitys tarkentaa ja kokoaa yhteen tietoa Pirkanmaan luonnon erityispiirteistä kaikkien pirkanmaalaisten käyttöön.
Raportti: Pirkanmaan uhanalaiset lajit ja luontotyypit
Linkki: Kuvia median käyttöön Pirkanmaan uhanalaisista lajeista ja luontotyypeistä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan biodiversiteettiohjelma:
Projektisuunnittelija Kati Salovaara Pirkanmaan ELY-keskus, p. 0295 036 327, s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Suunnittelujohtaja Ruut-Maaria Rissanen, Pirkanmaan liitto, p. 044 422 2264, s-posti: etunimi.sukunimi@pirkanmaa.fi
Pirkanmaan uhanalaiset luontotyypit:
Erikoistutkija Tytti Kontula, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 0295 251 294, s-posti: etunimi.sukunimi@syke.fi
Pirkanmaan uhanalaiset lajit: Vanhempi tutkija Terhi Ryttäri, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 0295 251 585, s-posti: etunimi.sukunimi@syke.fi
Toimittajat voivat osallistua raporttia esittelevään webinaariin 19.4.2021 klo 13.00-15.00
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan alueellinen työlupalinjaus on päivitetty: Saatavuusharkinta palautetaan moniin rakennusalan tehtäviin1.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä on päivitetty vastaamaan maakunnan työmarkkinatilannetta ja lähiajan näkymiä. Työlupalinjaus päivitetään puolivuosittain, seuraavan kerran toukokuun lopulla 2026.
Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen ympäristölupa on peruutettu28.11.2025 14:27:55 EET | Tiedote
Tampereen Ruskossa pitkittynyttä ja kohtuutonta haittaa erityisesti alueen asukkaille aiheuttanut jätteenkäsittelylaitoksen ympäristölupa on peruutettu. Aluehallintoviranomaisen päätös asiasta perustuu Pirkanmaan ELY-keskuksen valvonnassaan havaitsemiin toistuviin luparikkomuksiin.
Lisätutkimuksissa löytyi kohonneita pitoisuuksia haitta-aineita lentoaseman vanhalta paloharjoitusalueelta ja sen ympäristöstä Pirkkalassa28.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Tutkimukset Tampere-Pirkkalan lentoaseman vanhan paloharjoitusalueen maaperästä ja pohjavesistä sekä lähialueen vesien, kalaston ja sedimenttien PFAS-pitoisuuksista ovat valmistuneet. Tutkimuksissa havaittiin kohonneita pitoisuuksia. Pirkanmaan ELY-keskus edellyttää Finavialta täydentäviä lisätutkimuksia sekä riskinarviointia ja kunnostussuunnitelmaa.
Ajoksenkankaan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus on nähtävillä27.11.2025 15:30:00 EET | Tiedote
Elements Suomi Oy:n Sastamalaan suunnittelema Ajoksenkankaan tuulivoimahanke on edennyt ympäristövaikutusten arvioinnissa selostusvaiheeseen. Ohjelmavaiheen jälkeen yhteen hankevaihtoehdoista tuli mukaan aurinkovoimala. Yleisötilaisuus hankkeesta järjestetään Sasky Vammalan ammattikoululla keskiviikkona 10. joulukuuta.
Uuden Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Juha Sammallahti27.11.2025 13:43:26 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt diplomi-insinööri Juha Sammallahden Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi vuosiksi 2026–2030. Keskus aloittaa toimintansa 1.1.2026 ja hoitaa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen elinvoimaan, liikenteeseen, maaseutuun ja ympäristöön liittyvistä tehtäviä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
